perjantai 30. toukokuuta 2014

"Mun blondi"

~En saa sua mielestä pois,
tuntuu kuin tää unta ois,
mä haluun viereesi suojaan~
- Viviana ft. Markus Kokemus-Perhosii vatsas -

Moi
Vanhemmat tän blogin lukijat varmaan muitaa kun tein viime vuonna, viimeisestä viikosta sellasien postauksen. No traditio jatkuu! Eli mulla on jokaisesta arkipäivästä kuva/kuvia viimeiseltä kouluviikoltani. Kuvat on siis ma-pe otettuja, suurin osa kuvista on otettu mun kännykäl, koska kamera on liian yliarvostettu näköjään, heh!

Maanantai 26.5.

 Päivä alkoi ihan normaalisti koulussa eli 8.30. Meille oli ihan perus lukkarin mukaan ruotsia, mantsaa, ussaa, opoa, hissaa ja sitten vielä ylimääräinen LV=luokanohjaajan tunti, mutta mä ja Roosa skipattiin koko LV tunti, koska tanssi esityksen kenraalit alkoivat samoihin aikoihin. Me sitten raahauduttiin Roosan kanssa kenraaleihin, ja sieltä meille. No kerettiin olemaan meillä about puol tuntia kunnes piti sitten lähtee jo oikeeseen esitykseen, joka meni hyvin!

 Yrittää olla todella art...


~Maija~

 Ulkona oli niin kaunis sää välkkisin, nii otettiin Pihlan kans kuvia

 Esityksen jälkeen!

Asuna meillä oli esityksessä: 
valkonen paita: Vero Moda, farkkuset lappuminishortsit (tai millä nimellä kutsutaankaan?): Seppälä, ruutupaita: Hollister

Tapana esiintyjät saavat ruusun esityksen jälkeen, niin äiti osti mulle tollaisen kauniin vaaleenpunasen/pinkin ruusun, joka on kyllä tällä hetkellä ihan kuollut...

Tiistai 27.5.

 Päivä oli koulussa todella tylsä ja sateinen. No ensiksi koulussa katsottiin auditoriossa viime vuotisia muiden kasi luokkien tekemiä "leffoja", ja olen todella tyytyväinen, että mun ryhmän työtä ei näytetty siellä isolla kankaalla, koska me tehtiin se leffa nyt 8lk:lla vasta. No "leffojen" jälkeen käytii vaa syömäs ja sit lähettiin kävelemään tihkusateeseen, no 8A sinne rannalle ei mennyt (siis rannalle piti kävellä, mutta ei), vaan meijän luokka kävelikin läheiseen kauppakeskukseen, heh! Kyllä me käveltiin vähäsen ja piti kävellä aik lujaa, kun haluttiin kavereiden kanssa kuunnella poikien laittamaa musaa, vaikka kaikki biisit ei kyl ollu mitää hyvii... Koulun jälkeen kävin nopeasti hakemassa Julian kanssa Koo Kengästä mulle lauantaiksi eli huomiseksi kengät.

Balleriinat: Koo Kenkä: 39.95€

Keskiviikko 28.5.

Okei, keskiviikko aamu oli täyttä helvettiä! Ensiksi piti lähteä aikaisin kouluun, koska piti vaihtaa kesken matkaa bussia. No mä siinä kiireessä ensiks söin vahingos homeist leipää (Onneks en syöny, sitä home kohtaa siit leiväst, huh!) ja sitten ulkon sato ja vielä mun se toinen dösä mihin mun piti vaihtaa niin meni ohi. Jouduin venaamaan sateessa ja kylmyydessä 20min pelkässä hupparissa... (Joskus olis sateenvarjo ja takki hyvä muistaa...) Koulu alko pesis ottelulla, jota oppilaat  JOUTUIVAT seuraamaan. Lopputuloksena oli se, että melkein koko mun luokan tytöt oli tollaisessa kasassa, koska meillä oli todella kylmä jne. Heti pesis ottelun jälkeen päästiin koululla ja juuri, kun oltiin pääsemässä pois eli 13.45 nii mul oli akku lopussa, eikä laturii tietenkää, koska vaihdoin aamulla vielä laukkua niin se jäi sen laukun viereen. No koko päivän pelasti vesisateesta piittaamatta, yks ihana ihminen <3 Ja sitten kuuden jälkeen lähdin Heinin kanssa vielä lenkille.

Täst kuvasta jotenkin huomaa mun ja Julian fiilikset...


 Koululla kaikki makas lattialle ne viimeiset turhat tunnit jotka vietettii luokassa ja pojat soitti musaa meille.

 <3

Torstai 29.5.

~Kattokaa kui hienon Julia piirsi/kirjotti~

Torstai oli siis vapaa koulusta, no meille tuli vieraita ja mulle eipä tietenkää tullu seuraa... No ei se mua haitannut, tuhlasin koko päiväni koneella, siivoten ja Whatsappissa, kyl se päivän voi silleekin viettää, heh!

Perjantai 30.5.

Mulla alko koulu 10 ja aamusta asti oli hauskaa luokassa. Elinalla ja Julialla meni todella lujaa! Niinkun huomaa, Julian selässä luki: Fake Bitch ja sit loppu tuloksena oli kunnon tappelu Elinan ja Julian välillä, niinkuin alemmasta kuvasta näkyy. Meillä oli tänää koulussa kevätkirkko, joten raahauduttiin busseilla kirkolle, jossa sitten istuttiin noin 45min- tunti. No siellä oli nyt vähä tylsää, mutta milloin kirkossa mitenkään erityisen hilpeää olis ollukkaa. Koulun jälkeen menin Ainolle. Mentiin syömään Heseen, koska ei jaksettu raahautuu muualle ja se oli siinä vieressä. Syömisen jälkeen mentiin Ainolle ja "pakotin" Ainon kattoo mun kans kauhuleffaa... Aluks katottiin jotain kauhuleffaa, mitä oltiin joskus katottu, oliks se suomeksi Muukalainen/Muukalaiset? Se oli liian pelottava, vaik oltiin nähty se jo melkein puoleen väliin. No sitte aateltii et, ku oltiin kummatkin nähty Kauna 1 ja 2, nii miksipä ei katottais Kauna 3, onneks Roosa tuli siinä kohtaa Ainolle ja ehdotti, että ei katota sitä! Leffa vaihtui tavallaan jo kolmanteen kauhuleffaan nimieltä The Amityville Horror, se oli pelottava, koska mä en oo ikinä kuullut, että Roosa (joka ei pelkää mitään kauhuleffoi yleensä)  kiljuisi, jonkun hahmon takia! Iida-Mariakin saapui leffan puolessa välissä Ainolle ja kun oltiin katottu leffa loppuun (Leffa loppui aik yllättäväl taval), niin Ainon isä ehotti, että lähettäis kaikki porukka keilaamaan, no mitäs me siin, lähettiin keilaamaan. Meillä oli keilaus vuoroo puol kuudesta kuuteen, eli puolisen tuntia. Oli kyllä kivaa <3 Oli hyvä ns. 8lk:n lopetus, meille tyttöjen kans!

 Tää oli siis se tappelu, heh!

 Me oltiin Pihlan kanssa kunnon ruusutyttöinä, 9lk laisia varten! En varmaa tuu ikin tajuumaan, että mäkin pääsen ensi vuonna pois peruskoulusta, wow!

Aino+Hese= Liian vaikea yhtälö!

 Meillä oli Ainon kanssa seurana koko ajan Ainon pikkuveli. Joka katto ihan figuis meijän kans niitä kauhuleffoja...


 ~Roosa~


~Iida-Maria~

HYVÄÄ KESÄLOMAA KAIKILLE JA PITÄKÄÄ KIVA KESÄ! 
Mä ainakin aijon pitää ja toivottavasti kaikki saavat mieleisensä todistuksen.
Nähdään ensi postauksessa!

perjantai 16. toukokuuta 2014

New Things

~Mikä tekee sut onnelliseksi,
tekee mut onnelliseksi.
Tekee mut onnelliseksi,
onnelliseksi~


Moi
 Nyt vihdoin kaikki tän 8 luokan kokeet tehty! En vois muuta ku olla onnellisempi, enään ainoastaan enkusta pitää tehdä matkapäiväkirja valmiiksi. Onneks se matkapäiväkirja ei ole niin vaativa, mutta siinä on se tylsää kun pitää jaaritella niin paljon. 
Mutta olen taas ostellut/saanut pari uutta juttua. Huomasin just, että mä oon taas tekemäs ostosten esittelyy, heh! No mutta tuskin se ketään haittaa!

New Things:

 Uudet hiukset:
Kävin kampaajal viime viikon lauantaina ja mulle oli tilattu, että värjäisin koko pään (vaaleeks), mutta se kampaaja sano, että ei kandee nyt ennen kesää värjätä kun aurinko muutenkin vaalentaa. Joten mulle laitettiin vaaleet raidat (taas) ja leikattiin huonot latvat pois. Näiden värisinä näitten hiusten pitäisi pysyä mun rippijuhliin asti, jonka takia sain värjätä, heh! 


 Rippi kengät:
Nää kengät sopii täydellisesti mun rippimekkoon, jota en näytä täällä blogissa ennen itse juhlaa! 
Dinsko 44.90€

 EOS-huulirasva:
Tää oli periaatteessa "turha" ostos, mut mä vaan kävelin Kicks:iin ja päätin että ostan jotakin, nii näköjään ostin tän huulirasvan jonka oon kyllä todennut todella hyväksi!
Kicks 10.20€

 Maxfactor:in False lash efect- ripsiväri:
Tää on varmaan mun parhain ripsiväri mikä mulla on ikinä ollut!
Sokos -20% 15.80€

 Tommy Hilfigerin yö-shortsit:
Sain äidilt vähä aikasessa nimpparilahjan (Mulla on nimpparit 19.5. eli maanantaina). Mut noi on ihanat.
Stockmann -20% 35.90€


Escada:n hajuvesi:
Mä sain tän hajuveden mun tädilt nimpparilahjaksi kun se oli silloin lauantaina täällä meillä.
Born in paradise 30ml
Sokos 42.90€

Tälläistä taas vaiheeks, mutta ensipostaukseen
Moikka!

perjantai 9. toukokuuta 2014

~Mä olen tyttö hiljainen...~

~Sano mitä varot,
varo mitä sanot.
Jos sanot mitä sattuu,
se sattuu mitä sanot~
- Mikael Gabriel-Kipua -


Moi

Moi taas pitkästä aikaa. Tavallaan mulla oli tauko tän blogin suhteen, koska on tapahtunut niin paljon niin lyhyes ajas. Vaikka kaks viikko sit ei mennykkää niin hyvin ja niin nyt oon taas onnellinen! Mutta onneks nyt asiat on hyvin ja blogiinkin pääsen taas postaamaan.
Tällä viikol mulla on ollut neljä koet (ma: ruotsi, ti: terveystieto ke: englanti, to: matikka) ja ens viikol viel parisen koet niin 8lk:n kaikki kokeet ohi! Täl hetkel ootan kesää ehk eniten koko vuonna, koska mä en jaksa enää herää aikasin aamul, mua ei oo tarkotettu herää 6.15... No ei kouluu ookkaa enää montaa päivää jäljel, heh! 
Mut hei postaukseen ja sen aiheeseen. Multa toivottiin mun arkimeikki-postausta. No aattelin sillon joskus, että en ikinä tuu tekemään blogiin sitä postausta, mutta jotenkin se kuulostikin kivalta, heh! Joten miksipä ei?
(Sori kun puolet kuvista on mustavalkosia ja puolet värillisiä)

~Ekaks tietenkin ilman meikkiä~

 ~Mä aina alotan meikkaamisen sillä että petiän epäkohdat tol mun Lumenen peitepuikol, sävy: 02 Luonnonbeige~

 ~Laitan sitten Maybelline New York:in valkokynää mun silmänalusille, sävy 01~

 ~Itse käytän meikkivoiteena tollaista  Maybelline:n moussemaista meikkivoidetta, sävy 010~

 ~Meikkivoiteen jälkeen laitan mun vakkari Lancome:n puuteria (musta), sävy 01 (Ihan vaalein) ja jos laitan korostuspuuteria niin silloin käytän L'oréal Paris:in korostuspuuteria, sävy Medium Skin?~

 ~Yleensä laitan luomiväriksi tuota vasemmanpuoleista vaaleampaa, olen ostanut H&M:stä ja sävy Hot Sand~


 ~Pohjan ja luomivärin jälkeen teen kulmat. Ensiksi harjaan kulmat oikeaan muotoon ja laitan kulmaväriä ja harjaan uudestaan. Käytän kulmavärinä Clinique:n kulmakynää, sävy 02 Soft brown~

 ~Sitten laitan vielä Lumene:n kulmageeliä että kulmat pysyy muodossaan koko päivän, tää kulmageeli on se läpinäkyvä eli ei tule erikseen väriä ollenkaan~

~Mulla on siis kolme ripsiväriä joita käytän. Parhain on vasemmanpuoleinen Maxfactor:in ripsiväri Clump Defy. Laitan yleensä päälle viel tota Lumene Natural Code:n ripsiväriä. Ja tuolle pienellä ripsivärillä teen mun alaripset, koska se ei sottaa, enkä tiiä minkä merkkinen se on tai mitään, koska kaikki on kulunut purkin kylestä~

~Ripset kuuluis taivuttaa ennen ripsarin laittoa, mutta mä en ikinä taivuta ennen. Joten taivutan mun ripset vasta ripsarin jälkeen, heh!~

~Lopputulos on tämän näköinen~

Toivottavasti tykkäsitte ja ensipostaukseen
Moikka <3