Näytetään tekstit, joissa on tunniste Poikaystävä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Poikaystävä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. elokuuta 2018

Päivä Korkeasaaressa

~Vaik en tiedä susta paljoo,
Silti musta tuntuu et tää on niin järjetönt,
Et äts on järkeä,
Ku löydän itteni taas nuuhkimast sun paitaa,
Mietin oonks mä tullu hulluks vai,
Kuuluks tän olla tällaista~
-ABREU - Yhen elämän juttu-

Mooi!
Täällä tuttuun tapaan kirjoittaa ihan liian väsynyt tyttö, joka eilen metsästi ensiksi muumi päivän muumimukia ja sen jälkeen unta. Hyvä uutinen on se, että sain mukini ostettua todella todella pitkän odottelun jälkeen, kun toimituskulut lopettivat lagaamisensa. Tai toivottavasti muki saapuu perille, koska jotenkin jäi epävarma fiilis, vaikka tilausvahvistus napsahtikin sähköpostiin... Sormet ristissä ja saas nähdä kuinka kauan kestää toimituksessa. Huonompi homma oli unen kanssa. Nimittäin Harry Potteria tuli katsottua kolmeen asti, jonka jälkeen etsiskelin unta asmr:n avulla about tunnin, kunnes luovutin ja totesin, että tämä kuumuus saa riittää mulle! Ihmeen kaupalla nukahdin puoli viisi aamuyöstä.
Kuitenkin tänään haluaisin juuri sinulle jakaa about viikko sitten Korkeasaaressa räpsimiäni kuvia! Nimittäin meitsi meni aivan turistista, kamera lähes koko ajan silmien edessä ja keskittynyt ilme kasvoilla.

Aloitetaas...

- Hommahan oli niin, että yhtenä mun 2018 Bucket listan kohtana oli " Vie Steffe Korkeasaareen". Nimittäin herran omien sanojen mukaan hän ei ollut, joko koskaan käynyt Korkeasaaressa tai sitten oli niin pieni, ettei muista siitä mitään. Mehän sitten päätettiin ostaa Korkeasaaren verkkokaupasta ennakkoliput, jotka oli pari euroa halvemmat kuin porteilta ostettuna ja lähdimme Korkeasaareen. 


 - Itsehän olen käynyt useamman kerran pienenä Korkeasaaressa, mutta tällee vanhemmalla iällä ei ole kyllä tullut käytyä. Ainoat muistot lapsuuden Korkeasaari reissuista on kaksi pöllö pehmolelua, joista toinen oli mun Harry Potter leikeissä mun Hedwig. Samoin se, että mua "jahtasi" riikinkukko ja, että lokki vei pikkuveljeltäni jäätelön hänen kädestään. Joten olikin jo korkea aika kerätä uusia muistoja.


 - Ensimmäinen eläin joka kohdattiin niin oli mua pienenä "jahdannut" riikinkukko. Riikinkukot kyllä kuuluvat top 3 joukkoon Korkeasaaren asukeista. Käveltiin ekaksi kissalaaksoon, jossa oli todella hiljaista ja väsynyt tunnelma. Ensinnäkin kello oli neljän paikkeilla ja oli todella aurinkoinen ja lämmin päivä, joten ihan ymmärrettävää, että kaikki kissapedot olivat 1. varjossa ja 2. hyvin epäaktiivisia. Joten suunnattiin kahvilan kautta apinalinnaan, jossa meitä viihdytti monen yksilön sijaan vain yksi apina. Sillä muut istuskelivat varjossa sisätiloihin johtavilla luukuilla. Eipä se menoa haitannut!


 - Apinoiden jälkeen ennen karhulinnaan suuntaamista päädyttiin Steffen kanssa ihmettelemään kaikkia pihalla olevia aitauksia ja lintujen häkkejä. Korkeasaaren hassuimmat kaverukset taisivat olla tässä ylemmässä kuvassa esiintyvät mongolianvillihevoset. Mä en tiedä miksi, mutta mulla tulee tästä kuvasta aivan mieleen Heini ja Roosa. Mä voisin ihan hyvin kuvitella, että toinen yrittäisi näykkästä toisen jalasta palasen.

 - Steffe sano, että poseeraan mun asukuvissa samallailla kun tämä kameli... En tiedä oliko se kohteliaisuus vai ei, heh!

 - Aitauksilta päädyttiin karhulinnaan, jossa ei kyllä vipinää eikä vilskettä ollut, mutta toisen karhun seinää vasten makoilua ja toisen maan haistelua oli ihan leppoista katsoa. Sieltä sitten päädyttiinkin riikinkukkojen häkin luokse, jossa herrat vain makoilivat auringossa. Tämä yläpuolella oleva kuva oli ehkä ihan mun lemppari otos koko reissulta!


 - Mun suurin missio oli koko reissulle se, että näkisin lumileopardin. Joten palasimme vähän ennen kello 19 takaisin kissalaaksoon. Olimme jo Steffen kanssa ensimmäisellä kierroksella hyvin tarkkaan katsoneet kaikki ikkunat mistä kolmeen eri lumileopardien alueille näki. Mutta lumileopardeja ei näkynyt missään, kunnes viimeisellä ikkunalla, jolloin oli jo ihan luovuttamassa kunnes vieressäni seisova pariskunta alkaa tohkeissaan osoitella ja hihkua toisilleen. Lumileopardit olivat sitten päättäneet valita tietenkin varjoisimman ja syrjäisimmän nurkan koko häkissä, joka on toki loogisin vaihtoehto kuumalla säällä. Oon niin happy, että näin kyseiset kissaeläimet.


 - Saavuttiin Steffen kanssa amurintiikerien kohdalle juuri oikealla hetkellä, koska juuri silloin yksi kolmesta tiikeristä alkoi leikkimään vedessä pallollaan! Neljän aikaan niin lamaantuneista amurintiikereistä oli tullut pikkusen aktiivisempia ja touhukkaampia. Vaikka kuitenkin 2/3 tikrusta näytti kuitenkin siltä, miltä mun mood näyttää raksaan työpäivän jälkeen, mutta se ei haitannut yhtään! Ainakin pysyivät hyviä kuvia varten paikoillaan!

- Oli oikein onnistunut reissu eläinten, sään ja seuran puolesta! Kamerastakaan ei loppunut akku, vaikka vähän niin pelkäsin, koska en ollut kameraa ladannut ja kuvia tulikin räpsittyä todella paljon itseni että Steffen toimesta. Näin saatiin yksi muisto tälle kesälle ja yksi kohta pois mun 2018 Bucket listasta sekä Steffelle kokemus Korkeasaaresta. 
Toivottavasti tykkäsit eläimellisestä postauksesta, joka tällä kertaa painottui pääasiassa kuviin. 2018 Bucket listasta puheenollen 11 kohdasta on suoritettu jo tässä 8 kuukauden aikana 6 kohtaa. Eli hyvältä näyttää 2018 Bucket listan osalta! Toivottavasti sulla menee hyvin ja se olisi sitten sunnuntaihin.

~Moikka ja ens postaukseen~

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Miksi mä en lähde baariin?

~Ei mitään hajuu minne päädytään,
Mut nyt ei kerkee himaan kääntymään enää,
Nyt kun mennään,
Ei enää kerkee meidän perään~
-Herrat - Drive-

Mooi!
Täällä ylioppilaskirjoituksista kunnialla selvinnyt nainen, hei! Nyt se on ohi! Toivon, että siihen kirottuun saliin en joudu enää koskaan ja kouluun tarvitsisi mennä enää ainoastaan palauttamaan samsungin akkuvikainen tabletti! Nimittäin meidän lakkiaiset on aivan eri paikassa kuin meidän hienossa toimistorakennus koulussa.
Tänään mä haluaisin puhua aiheesta, josta olen halunnut jo jonkin aikaa tehdä postausta tänne blogin puolelle. Ehkä enemmänkin selvitelläkseni omia ajatuksiani tai sitten saada joku toinen ymmärtämään mun tilannetta...
Aloitetaas...

- Mun baari reissujen ja illanistujaisten määrän pystyy laskemaan suurinpiirtein kahden käden sormilla. Mutta mikä on syy sille? Nimittäin summa voisi olla lähes kaksinkertainen. Tänään mä yritän saada mun ajatukset sanoiksi, nimittäin tätä on tässä lähiaikoina pari frendiä jopa kysellyt ja en osaa pukea mun ajatuksia oikeaan muotoon ilman, että kuulostaisin aivan älyttömältä. 
Miksi mä en lähde baariin?


Raha
- Ne jotka ei ole vielä täysi-ikäisiä niin eivät edes tiedä kuinka kallista touhua baarissa käyminen on. Ensiksi maksat itsesi sisään, joka on yleensä 8-10€ täällä pääkaupunkiseudulla. Sen jälkeen maksat todennäköisesti narikan, koska tuskin jaksat tanssia toppatakki päällä, joka on sen ehkä 3€. Tämän jälkeen vasta sen "hauskuuden" pitäisi alkaa. Nimittäin ne drinkit. Juomat baareissa maksaa aivan tajuttomia hintoja puhumattakaan drinkeistä. Mä ihan oikeasti järkytyin kun ensimmäistä kertaa ostin mansikkamargaritan ja se maksoi sen 10€. Ja toihan on jonkun mielestä pikkusumma ja jonkun mielestä toi on aivan ylitse pääsemätöntä. Mulla on enemmänkin se, että alan moralisoimaan, mitä mä saisin tällä hinnalla mitä tähän yhteen baarireissuun käytän. Se on mun ongelma, jos syynä on raha.


Äiti hahmo-syndrooma
- Tämä jos joku on mun baari-iltojen tai illanistujaisten tai synttäreiden pilaaja, nimittäin mun "äiti hahmo-syndrooma". Siis en edes tiedä onko yhtäkään baari reissua, jolloin tämä ei olisi iskenyt päälle! Taitaapi olla yksi ja sekin oli syksyn kirjoitusten jälkeen. Nimittäin siinä vaiheessa, kun joku alkaa itkemään, oksentaa tai pyörtyy, niin mä oon se jolla menee ilta heti ns. pilalle. Koska otan sen henkilön jotenkin mun vastuulle. Mä oon sellainen, että haluun kaikilla olevan kivaa ja sitten jos jollakin ei ole niin mä en voi sivuuttaa sitä. Jos joku alkaa itkemään niin mä oon tyyliin ensimmäisenä paikalla, jos joku oksentaa niin mä oon viimeistään kertomassa huonoja juttujani sängyn reunalla tai patistan vessan pönttöä halailemaan tai sitten jos joku pyörtyy niin mun ilta on heti seis. Tämän takia mä mielummin lukittaudun kotiin ja en edes lähde holhoojaksi. 

 
Poikaystävä
- Mä oon seurustellut tähän astisen elämäni aikana kaksi kertaa ja toisessa seurustelusuhteessa olen edelleen. Kumpikin näistä mun seurustelukumppaneista ei ole ollut mitään alkoholin faneja, tai ainakin silloin kun ovat seurustelleet minun kanssani niin eivät olleet. Exäni kanssa enemmänkin suututtiin toisillemme, jos toinen oli käynyt juomassa. Kuitenkin nykyisen poikaystäväni kanssa mä olen alkanut seurustelemaan juuri vähän ennen kuin täytin 18 vuotta. Steffe ei ole koskaan ollut moksiskaan jos mä juon, mutta jos hänet ottaa baariin mukaan niin ilta ei yleensä pääty hyvin. Nimittäin mulle tulee paha mieli, kun toinen vain istuu pöydässä ja selaa puhelinta. Onneksi mulla on sentään hyvät muistot abiristelyltä ja Heinin synttäreiltä Steffen ansiosta. 


Juomattomuus
- Mulla on myös nyt lähiaikoina tullut sellanen fiilis, että mä en tarvitse alkoholia mihinkään. Ehkä jonkin sorttisesti siksi, että kun poikaystävä ei tykkää alkoholista niin ei tule itsellekään sellasta tarvetta. Ehkä Steffe on tartuttanut mulle tämän "ei tykätä alkoholista"-kampanjan. Samoin mut on kotoa opetettu siihen, että alkoholi o enemmänkin joku viini ruuan kanssa. Kotoa ei ole mallia rellestelylle niin en mäkää ole näköjään perinyt sitä rellestely geeniä itseeni. 


Yksin jääminen
- Myös mun yksi suurimmista syistä on se, että jään mielummin kotiin on se, että olen liian monta kertaa jäänyt yksin. Musta ei tule humalassa sosiaalinen, musta tulee epäsosiaalinen! Mä taidan omata 100% niitä kavereita, joista tulee humalassa vähän liiankin sosiaalisia. Tai mikä on kenellekin likaa ja mikä ei. Kuitenkin esimerkiksi olen liiankin moneen otteeseen ollut se, joka istuu tai tanssii yksin, kun muut osapuolet joko roikkuu jonkun kaulassa tai saa edes tanssi-/juttuseuraa. Mun otsassa lukee varmaa vain isoin kissan kokoisin kirjaimin: KIHLOISSA tai PARISUHTEESSA, jolloin 110% todennäköisyydellä tanssin yksin tai korkeintaan Ainon kanssa, joka joutuu säälistä olemaan mun seurassa. En syyllistä tästä mun kavereita, vaan itseäni! Mutta sitten koen paremmaksi vaihtoehdoksi jäädä kotiin kuin jäädä yksin pöytään juomaan Breezeriäni. 


Ahdistus
- Tämä piirre on noussut vasta mun synttäreiden aikaan suurimmaksi osaksi joka ikistä mun kieltäytymistä baari reissu-kutsuja kohtaan. Nimittäin mun ahdistus nousee niin suureksi muuriksi. Mä en edes tiedä mikä mua ahdistaa vai ahdistaako mua nuo kaikki aikaisemmat kohdat vai vain se, että en halua aiheuttaa huolta läheisille, kuten äidille ja Steffelle. Vaikka uskonkin, että Steffellä ei ole kauheasti huolta, koska voi luottaa muhun 100% ja tietää, että mä pysyn tolpillani. Kuitenkin, joka kerta tässä lähiaikoina eli tässä 2018 vuoden puolella olen joko kieltäytynyt tai sitten lähtenyt itkien. Ainoot mihin oon lähtenyt täysin iloisin mielin on olleet illanistujaiset jollain tietyllä porukalla, jossa tiedän että en voi jäädä yksin tai potea jotenkin huonoa omatuntoa. Tai sitten abirisse, jossa tiesin, että porukka pysyy kasassa tai ainakin joku osa porukasta pysyy kasassa. Samoin mua ahdistaa aivan järkyttävästi oksentaminen, mulla on varmaan joku oksennukseen liittyvä fobia. Se fobia on niin suuri, että mä en uskalla juoda kuin tyyliin max 4 juomaa. Mä en tiedä, mitä tämän asian kanssa pitäisi tehdä, kohta kasvatan koko baari reissu ideasta itselleni niin suuren mörön, että en pysty ajattelemaan sitä ilman ahdistusta. Esimerkiksi nyt, kun kirjoitan tätä niin mun sydän hakkaa rinnassa ja vaikea olla...


Tällaista tänään. Toivon, että mä pysyisin jatkossakin kirjoittelee tällaisista asioista enemmän kaikkien kosmetiikka juttujen väliin. Koska näistäkin on tärkeä puhua. En pidä itseäni absolutistina, mutta nykyään se hauskanpito ei tunnu samalta, kuin esimerkiksi silloin Heinin synttäreinä. Mutta en vain tiedä miksi? Toivon, että tämä avasi edes jotenkin mun ajatuksia, näille jotka ovat asiasta kyselleet samoin toivon, että tästä oli jollekin samaistumisen aihetta. Toivottavasti tykkäsitte! Nähdään sunnuntain postauksessa.
Ps. Tämä postaus ei ollut nyt sellainen, jonka perusteella voi tehdä johtopäätöksen, että mä en lähde enää koskaan mukaan! Saatan joskus yllättää itseni ja sinut ;)

~Moikka ja ens postaukseen~

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Penkkarit 2018

~En tiedä luotiiks mua lentämään,
Luotiin tai ei, silti hypätään,
Nyt ku ei jäädä saa tähänkään,
Taas on lähtö~
-Vesala - Nyt on lähtö-

Mooi!
Tällä puhuu pari kokemusta rikkaampi abiturientti, jolla on vielä penkkareidenkin jälkeen preppauspäivä jäljellä kuusi, joista yksi on biologian preli. Ja sitten vielä viidet ylioppilaskirjoitukset ja sitten koulu on oikeasti ohi! Mutta voidaan nyt kuvitella, että koulu loppui penkkareihin, koska tämän sorttista lopetusta lukiolle en olisi edes minä osannut odottaa silloin kun kouluun astelin syksyllä 2015.
Viime postauksessa lupailin postausta penkkareista ja ns. "Päiväni"-postausta samalla, mutta eri tyylillä toteutettuna kuin ennen. Kiitos vielä aivan mahtaville lukio kavereilleni, ilman teitä mä en olisi mitään! 
Tässä on minun penkkarini vuosimallia 2018 kuvien kera. 

Aloitetaas...

 6:30 - Päivä starttasi herätyskellon soittoon. En ollut nukkunut kuin vajaat kolme tuntia, jonkin sorttisen jännityksen takia. Heräilin ja tein perinteiset aamupuuhani. Meikistä tein normaalista poiketen oikein kunnolla hempeän vaaleanpunaisen Nasu-pukuni inspiroimana.

7:40 - Steffe ja Steffen äiti tulivat hakemaan minut ja kaikki tavarani, jotka olivat lähdössä mukanani Viroon iltapäivällä. Steffen äiti heitti meidät koululle, jossa meitä odotti penkkarikarkkien metsästys. Nimittäin kaikkien abien karkit oli nimetty omiin pusseihin (pisteet järkkääjille!) ja Steffen pussi oli aivan alimpana eikä löydetty sitä mitenkään hetkessä!

 8:45 - Abishow alkoi ja se oli oletettua parempi, vaikka ei vältytty meidän lukion epäaktiivisuudelta tai mikrofoonin patterien loppumiselta. Abivideokin oli todella hyvä, alkoi jopa kaduttamaan ettei itse sitten loppujen lopuksi siihen videoon lähettänytkään kuvia meidän porukan toilailuista.
9:45 - Abishow päättyi ja oli aika pukea ulkovaatteet haalareidemme alle! Olin aluksi lievästi skeptinen, että otinko pukuni ehkä lievästi liian isona, mutta kun takin tunki sinne alle, niin ei yhtään pienempi koko olisi sitä takkia sallinut. Ulkovaatteiden laiton jälkeen kipitettiin pihalle ottamaan kuvia.

10:15 - Oli aika nousta rekkaan. Meidän rekassa oli sellainen spessu tilanne, että se lava mihin meidän piti mennä niin oli maassa ja se nostettiin vasta siihen rekan kyytiin, kun me oltiin jo siellä lavalla. Vaikka meille oli sanottu, että pitäkää kiinni nousun ajan, niin meitsi ei pitänyt eikä Heini. Arvatkaas vain kuka lensi siitä selälleen Heini sylissä. Tietysti minä! Selkä tärähti jonkin verran ja edelleen tietyssä asennossa jomottaa. 

11:00-12:30  - Karkkia lensi, kylmä viima kävi kasvoihin ja sormiin niinä hetkinä, kun lapaset eivät olleet kädessä. Muuten mulla oli oikein lämmin talvitakkini ja Nasu-pukuni voimasta. Ja Nasu-pukuni huppu oli juuri täydellinen korvien lämmitin. Ainoa asia, joka puuttui siitä hetkestä oli musiikki, olisi pitänyt tajuta ottaa kajari mukaan. Rekka ajelu kyllä tulee kyllä jäämään ikuiseksi muistoksi mielen sopukoihin. 
12:30 - Saavuimme koululle ja meidän lava taas kipattiin maahan. Tällä kertaa tajusin jopa pitää kiinni! Mulla jäi heittämättä jonkin verran karkkia, mutta jäipähän itsellekin syötävää. Koululla haimme kamat matikan luokasta ja kipitimme pihalle odottamaan Steffen ja Eemilin kanssa Steffen äidin kyytiä. 

13:30 - Päädyimme Steffen ja Steffen äidin kanssa kanssa Alepan kautta heille. Pakkasin viimeiset tavarat laukkuun, jonka oli tarkoitus lähteä Viron reissulle mukaan. Söimme ja mä tarkistin varmaan tuhat kertaa, että mun pokkari kamera oli mukana samoin passi. Nimittäin mun oikea ihana järjestelmäkamera jäi Suomeen äitini huostaan, koska pikkuveljelläni oli wanhojentanssit samana päivänä, kun minä lähdin "Abi Goes Tallinn 2018"- reissuun. 

14:45 - Pakattiin autoon tavarat ja koukattiin Eemil kyytiin. Steffen äiti kilttinä heitti meidät Länsiterminaaliin. 

15:15 - Saavuimme satamaan ja kävimme heti vaihtamassa Steffen illan bileisiin tarkoitetun rannekkeen Viru-hotellin rannekkeeksi, koska Steffellä oli vahingossa annettu Olympia hotelliin tarkoitettu ranneke. Samalla odottelimme lopun porukkamme saapumista. Terminaalissa tuli myös nähtyä Arskaa!

16:20 - Päästiin laivaan eli mentiin Tallinkin Megastar nimisellä laivalla ja löydettiin täydelliset istumapaikat meidän koko kahdeksan hengen porukalle. Laivamatkan ainoa lievästi ärsyttävä puoli oli yli kännissä oleva porukka, joka lauloi koko matkan Dirlandaa nimistä kappaletta. Onneksi laivamatka kesti sen 2h eikä 48 tuntia.

18:20 - Saavuttiin satamaan Viron päässä. Poistuminen laivasta kävi sukkelasti ja suuntanamme oli ensimmäisenä SuperAlkoon. Hetken shoppailun jälkeen poistuimme kaupasta ja lähdimme laukkujemme kanssa kipittämään kohti Viru hotellia. 

19:10 - Saavuimme hotellille, jonka aula oli täynnä sisäänkirjautuvia abeja kahdeksasta eri lukiosta meidän Viherin lukion lisäksi. Onneksi jono meni erittäin nopeasti ja saatiin mun ja Steffen huonekortit ilman ongelmia. Seuraavaksi ongelmaksi muodostui erittäin suuri ruuhka hisseihin. Mun ja Steffenhän huone oli 10 kerroksessa ja portaat ei painavan laukun kanssa kuulostaneet parhaalta idealta. No siitä tuli kuitenkin paras idea, koska niihin hisseihin olisi kestänyt ikuisuus jonottaa. 

19:30 - Ollaan juuri asetuttu Steffen kanssa huoneeseemme kuuluu aivan järkyttävä pamaus. Joku järjen jättiläinen oli päättänyt jollain ihan ihmeellisellä tavalla rikkoa palo-ovesta sellaisen vahvistuslasin. Ja joku hakkas meidän ovea, joku huusi vihaavansa Turkua ja Espoota ja joku yritti viedä omaan huoneeseensa kenkien kiillotus konetta... Näin tällee alkuillasta kerroksessa 10.

20:00 - Lähdimme sitten meidän kahdeksan hengen porukallamme Hesburgeriin syömään. Se jos joku oli maailman epäonnistunein reissu koko iltana! Nimittäin mä yritin tilata hampparia ilman juustoa niin sen hampparin valmistamisessa olisi mennyt 40 minuuttia?! Myyjä yritti viedä Heiniltä tuplahinnan ateriasta ihan tietoisesti, että Heini oli tilannut vain yhden aterian. Eetun ja Hannan hampparien teossa kesti sen 40min, vaikka ne olivat jo valmiina odottamassa ostajiaan. Eemilin tortilla ei koskaan päätynyt Eemilin syötäväksi. Terkkuja vain sille myyjälle, taisi olla hänen elämänsä palaute rikkain ilta! Nimittäin Hanna antoi hyvää palautetta tälle myyjälle hänen touhuistaan!

21:00 - Pääsimme poistumaan Hesburgeista ja tämän 40 minuutin venailujen takia, emme kerenneet ruokakauppaan, koska ne menivät kiinni kello 21:00. 

21:30 - Alkoi sitten meidän porukassa meidän kolmen vuoden lukio taipaleen juhliminen Hannan, Eetun ja Sannin extra hienossa ja isossa huoneessa! Pelattiin juomapelejä ja kuunneltiin musaa.

23:00 - Siirryimme Viru hotellin baarin puolelle. Jossa tuli sitten tanssittua, mutta mun mielestä liian vähän!

1:00 - Teflon Brothers aloitti soittamaan, mutta me taidettiin siinä vaiheessa pienemmällä porukalla kipittää Hannan, Eetun ja Sannin huoneeseen pohtimaan B-suunnitelmaa. Eli mietittiin, että lähdetääks johonkin toiseen baariin, jossa olisi lievästi halvempaa. Käytiin jopa Eemilin kanssa respassa kysymässä jotain hyvää baaria, mutta ei sieltä oikein osattu sanoa mitään. Me kipitettiin ensiksi siis 16. kerroksesta respaan ja takaisin portaita pitkin! Voin sanoo, että toi Viron matka meni enemmänkin kuntoillessa. 

2:30 - Minä en lähtenyt baariin vaan kiikutin Heiniä mun ja Steffen huoneeseen. Siinä hetki makoiltiin sängyssä ja vessassa, jonka jälkeen Steffekin saapui huoneeseen ja mentiin saattamaan Heini nukkumaan. 

4:00 - Mä ja Steffekin taidettiin painaa päämme tyynyyn. 

6:00 - Mä herään siihen, että käytävästä kuuluu aivan täysiä, kun joku laulaa Dirlandaa! Mä olin sillee, onhan tää uni tai joku maailman huonoin vitsi, että mä oikeasti herään tähän biisiin. No onneksi se loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja nukahdin uusiksi.

8:05 - Soi herätys kello! Mä pitkästä aikaa säikähdin omaa puhelimeni soittoääntä. Olin siis taas nukkunut sen 4-3 tuntia? Heräiltiin ja puettiin päälle ja lähdettiin aamupalalle. Hanna, Sanni ja Eetu odotti meitä oikein alakerrassa. Aamupala oli ihan hyvää, mutta jotenkin erittäin suolaista! Musta tuntui kuin croisantissakin olisi käytetty sokerin sijasta suolaa! Aamiaisen jälkeen palasimme huoneisiimme pakkaamaan, kuuntelemaan musiikkia ja vielä hetkeksi torkkumaan.

10:40 - Eemil oli ilmestynyt meidän huoneeseen ja olimme valmiita luovuttamaan huoneemme avainkortit respaan. Meidän tuuriksemme juuri siihen samaan aikaan, kun kävimme luovuttamassa kortit yms. niin lähti meidän hotellilta busseja satamaan. Pääsimme bussiin ja olimme tuossa tuokiossa satamssa.
11:30 - Seisoimme terminaalissa aivan jäätävän pienessä sellaisessa! Oli kuuma, väsytti ja muutenkin valmiiksi jo vähän lopenuupunut olo. Ainoa toive oli siinä vaiheessa vain päästä kotiin! Päästiin viivästymisestä huolimatta laivaan ja Hanna löysi aivan täydelliset istumapaikat, joista meidät melkein häädettiin. Mutta ei onneksi, kun käytiin tilaamassa aina tasaisin väliajoin jotakin siitä kahvilasta. Laivahan oli tällä kertaa Eckerö Line ja istuimme, laivan peräpäässä, joten laiva tärisi koko matkan siitä meidän kohdalta, joka aiheutti ken kullekin erittäin pahan olon.

14:15 - Saavuimme satamaan Suomen puolella. Erittäin hitaan poistumisen ja leivän raivokohtauksen saatelemana pääsimme Heinin, Roosan ja Steffen kanssa autolle, joka vei meidät kotiin.


Oli aivan mahtava reissu! Jos olet -00 ja teidän lukio ei tiedä pitäiskö lähteä ruotsin risteilylle vai Abi Goes Tallinn, niin jälkimmäinen on ehdottomasti mun suositus! 1. Kuka nyt ei haluis nukkua hotellissa, pehmeässä sängyssä ilman moottorin mökää? 2. Ei keinu mikään! 3. Baari oli erittäin hieno samoin huoneet! 4. Kuvittele se pahan olon määrä kun olet laivassa 48h, kun voisit olla ilmastoidussa huoneessa ja matkustaa laivalla yhteensä vain 4h. Suosittelen lämmöllä! Jäi ikimuistoiset muistot ja parhaimmat naurut tällee jälkeenpäin. Kiitos vielä myös meidän koulun järkkääjille, jotka näkivät paljon vaivaa penkkareiden ja tämän Abi Goes Tallinn:n kanssa. 
Toivottavasti tykkäsitte postauksesta, itse jotenkin tykkäsin tästä toteutus tavasta erittäin paljon. Tälläistä tällä kertaa. Kohta taas laivalle, tällä kertaa Ruotsiin! Torstaina taas postausta.

~Moikka ja ens postaukseen~

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

~Kadonnut tie~

~Missä taivas on?
Missä Jumala on, kun lauma polkee paikallaan?
Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?~
-Apulanta - Jumala-

Mooi!
Onpa outoa tallustella takaisin tänne blogin puolelle. Lievästi ristiriitaisin mielipitein, mutta täynnä kaikkea sitä energiaa ja intoa, mitä tää homma vaatii. 
Arska on ihminen, joka on opettanut mulle yläasteen aikana paljon asioita! Mutta yksi lause on hänen suustaan jäänyt ikuisiksi ajoiksi päähäni. Ja se on se, että: "Älä tee väkisin, se näkyy lukijalle". Tässä olen aivan täysin samaa mieltä Arskan kanssa. Nimittäin mikään ei ole ärsyttävämpää luettavaa kuin sellainen teksti, mistä näkee kilometrien päähän että se on väkisin väännettyä. 
Mä tein viime postaukseni 27. elokuuta. Herranjumala, siitä on kauemminkin kuin muistinkaan. Mutta nyt olen takaisin ja ennen kuin pystyn aloittamaan ns. uudestaan tasaisella rytmillä, niin mun on pakko kertoa ehkä jotain tästä syksystä. 
Aloitetaas....

- Mistä sitä aloittaisi... Mä ajattelin silloin, kun viime postaukseni julkaisin, että kyllä mun jaksaminen riittää kirjoituksiin, muuhun kouluun, parisuhteeseen, kavereihin ja blogiin. Jouduin kumminkin pian myöntämään, että ei se jaksaminen riitäkkään. Jostakin oli pakko repiä aikaa lukemiseen ja sosiaaliseen elämään. Aikaa sitten revittiin muista koulutöistä ja blogista... Tämän myötä tänne blogin puolelle takaisin tulemisen kynnys kasvoi vain korkeammaksi ja korkeammaksi. 
Jos joku sattuu muistamaan viime vuonna tapahtui vähän saman kaltaisesti kuin tänäkin vuonna. Eli tauko juuri tässä syys-marraskuussa. Onneksi tällä kertaa tauko ei venynyt sentään marraskuulle asti. Syksyt ei yleensä muutenkaan ole mulle mitään helppoa aikaa. Joka vuosi syksyllä tapahtuu kaikki hirveydet! Eikä tänäkään vuonna näiltä hirveyksiltä säästytty. Samaan aikaan tämä on ollut mun hirvein syksy, mutta toisaalta elämäni paras syksy.

- Pyrin menemään kronologisessa aikajärjestyksessä ja listaltani löytyy ensimmäisenä kohta nimeltä Iiku. Iiku eli Iida-Maria siis muutti tuossa pari päivää koulun alun jälkeen toiseen maahan. Tilanne oli vähän sama kuin 2016, kun Aino lähti vuodeksi vaihtoon Japaniin. Mutta tällä kertaa reaktio oli kymmenen kertaa pahempi ja tietoisuus siitä, että Iiku ei välttämättä asu enää koskaan Suomessa tuntui tuovan oman mausteensa soppaan. Mun suurin pelko oli se, että nyt tämä meidän yläasteen porukka hajoaa. Mutta nyt, kun järjellä ajattelee niin ei se mihinkään hajonnut/ tule hajoamaan. Se vain muutti muotoaan! Välimatka ei ole este se on vain hidaste ja kyllä ystävyys sen kestää, jos ystävyys on sellaiseksi luotu. Mekin ollaan kumminkin tunnettu Roosan, Iikun ja Ainon kanssa 7lk:lta asti ja käyty läpi monen moisia asioita ja silti pysytty ystävinä. Ikävä on kuitenkin sellainen asia, joka ei häviä koskaan...

- Seuraavana kohtana olisi tanssi. Tanssi on mun pitkäikäisin ja rakkain harrastus, mitä mulla on koskaan ollut! Ja tänä syksynä tuntui kuin kokonaan uusi lehti olisi avautunut tässä mun tanssi harrastuksen historian kirjassa. Ensimmäistä kertaa 2016 joulunäytöksen jälkeen on kiva mennä tanssi tunneille ja ei ole sellaista pelon tunnetta. Nimittäin keväällä 2017 meillä vaihtui tanssiryhmässä opettaja, joka on erittäin luonnollista. Koska niin tapahtuu lähes joka puolen vuoden välein! Musta tuntui, että tämä uusi ope otti mut ja Roosan ehkä lievästi silmätikuikseen, joka loi loppupeleissä mulla ainakin pelon tunteen. Eikä huvittanut ollenkaan mennä tanssi tunneille ja joka kerta niille tunneille meneminen oli yhtä väkisin väännettyä sontaa! Onneksi nyt olen tanssiryhmässä, joka on mulle ainakin sopivan tasoinen, mun ikäisille suunnattu ja opettaja on monipuolinen (ainakin sarjojen suhteen). Harrastan siis show tanssia tällä hetkellä, mutta tykkään opettajan tyylistä, nimittäin hän sotkee monia eri tanssilajia kuten voguing:a, show:ta, dance:a ja hiphop:a yhteen. 

- Kolmas kohta on koulu. Jouduin siis lievästi tinkimään muista koulutöistä kirjoitusten takia. Ensimmäinen jakso meni kumminkin paremmin kuin varmaa mikään jakso koko lukio historiassani. Johtuen varmasti siitä, että mulla oli yhteensä 4 kurssia, kaksi matikkaa, äidinkielen 9 kurssi ja kemian kertauskurssi. Kumminkaan ensimmäistä kertaa en tehnyt kaikkia matikan tehtäviä niin kuin yleensä sekä äikän esseetkään eivät olleet mitenkään kummoisia. Olisin varmasti pystynyt parempaankin. 
Kirjoitin siis tänä syksynä biologian ja kemian, joka on tullut varmasti todella selkeäksi tässä kesän ja syksyn aikana täällä blogissa. Biologiaa mä en lukenut kauheasti kesällä, mutta syksyllä senkin edestä. Bilsa oli mun pääaineena ja toivon, että se meni hyvin. Se koe tilanne oli aivan erilainen, mitä kuvittelin. Se oli todella rauhallinen ja meitä oli todella vähän siellä salissa. Toisin kuin kemian kirjoituksissa... Kemia ei mennyt todellakaan hyvin. Ei lähellekkään mun tasoa! Koe ei ollut vaikea nyt, kun asiaa miettii. Mutta siinä hetkessä se oli mulle aivan tajuttoman vaikea... Voin syyttää tästä mun tason häviämisestä täysin itseäni ja lievästi heitä, jotka häiritsivät minua kokeen aikana. Itselläni oli liian kova luotto itseeni, joka rapistui siinä koe aamuna. Tämä sai aikanaan varmasti sen, että yksinkertaisetki tehtävät tuntuivat haastavilta. Samoin mulla oli paikka sellaisessa kohtaa, mistä koko ajan joku meni vessaan. Myös mun ympärillä leijui nuuskan tuoksuinen pilvi, joka aiheutti päänsärkyn ja vielä kaupanpäälle opettajien supina katkaisi koko ajan mun ajatuksen. Varsinkin, kun olen ihminen joka tarvitsee hiljaisuuden kun keskityn. Ei voi mitään, keväällä uudestaan tämän kemian kanssa...

- Neljäntenä olisi vähän ikävämpi asia. Iikun muutto oli eka asia joka osui, mutta tämä toinen asia ehkä osui jopa kolmin kertaisesti... Nimittäin mulle tosi monen vuoden ajan sana syöpä on ollut suurempaakin suurempi kirosana. 14 vuotta sitten se vei mun mummin ja näiden 14 vuoden jälkeen nyt taas se kirottu sana nostaa päätään. Jos joku asia vetää mut hiljaiseksi niin se on tämä... Kaksi mulle erittäin rakasta läheistä ovat saaneet tässä syksyn aikana syöpädiagnoosin. Ja nyt haluan kyseenalaistaa Jumalan. Siitä tämän postauksen biisin valinta.
 "Missä taivas on? Missä Jumala on..." 

- Viides kohta olisi vähän tai paljonkin iloisempi nimittäin kihlaus. 9.9.2017 kello 22:03. Tuntuu edelleen kuin se olisi ollut eilinen ja olen edelleen lievästi sanaton. Steffe veti multa pahimman kerran jalat alta ja varmaan ensimmäistä kertaa mykäksi. Olin onnellinen, shokissa ja sitten taas kerran onnellinen. Steffe on mulle nii rakas, että en pysty sanoin sitä selittämään tai kuvailemaan! 
Joku ehkä ihmettelee, että miksi nyt? Tai jotain muuta vastaavaa. Ensinnäki miksi ei nyt? Tai siis päälle kuukausi sitten. Steffen mielestä oli oikea hetki kosia ja minusta hetki ei voinut olla sen parempi. Kummankin perheet otti asian hyvin vastaan ja samoin kaverit + meidän rakas kemian opettaja. En mä muuta tarvitsekaan!

Tällainen syksy mulla! Laidasta laitaan kaikenlaista. Vähän ikäviä juttuja ja vähän iloakin! Toivon, että sä olet edelleen siellä ruudun toisella puolella lukemassa mun touhuja, vaikka olinkin pitkään poissa. Sunnuntainen postaus rytmi jatkuu ja toivottavasti myös torstainen postailu jatkuisi! Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti tykkäsit!

~Moikka ja ens postaukseen~

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

~Suojelen sinua kaikelta~

~Olen kahlannu rantaveteen,
soutanut soutuvenellä sumuisena aamuna,
Olen seissyt laiturilla hiljaa,
ja kuullut äänet kaukaisten laivojen~
-Ultra Bra - Minä Suojelen Sinua Kaikelta-

Mooi!
Mulle kuuluu toistaiseksi ihan hyvää. Vaikka ääntä musta ei lähekkään lähes yhtään, kuumettakin on vähäsen, mutta kurkkuun ei enää satu! Nää kesäflunssat ei todellakaan ole mua varten. Onneksi en tällä kertaa ole töissä, niin kuin viime vuonna. 
Kumminkin eilen uhmasin tätä flunssaa ja käytiin Steffen kanssa Suomenlinnassa. Mä en oikeasti edes tiedä montako vuotta siitä on, kun olen viimeksi käynyt edes Suomenlinnassa. Varmaankin 6lk:lla jollain luokkaretkellä? Samalla tämä on tällainen "päiväni"-postaus.
Aloitetaas...

- Tuli herättyä puolisen tuntia ennen herätystä. Mutta ei se haittaa. Tein kaikki perus aamuset puuhani. Söin, vaikka ei oikein maistunut ja meikkasi yms.  

 - Kello alko lähestymään jo 13:00, joten aloin pakata. Jouduin loppupeleissä ottamaan kaksi laukkua. Toisen sitten tyrkkäsin Steffelle. Nimittäin Steffe on muutenkin yleensä mun kameran/kameralaukun kantaja, joten sai toimittaa sitä virkaansa myös Suomenlinnassa.

 - Tämän tavarasaldon lisäksi mukaan tuli vielä kamera, kuulokkeet, huppari, t-paita ja sukkahousut. Kahdelle viimeiselle vaatteelle ei kyllä tullut käyttöä. 


 - Saavuttiin Suomenlinnaan vähän yli kolme. Lautassa oli vähän kylmä, mutta maissa ei ollenkaan! Näytin varmasti hyvin fiksulta hameessa ja hupparissa. 



 - Ensiksi kierreltiin ja yritettiin etsiä kauppaa/kahvilaa/kioskia, josta saataisi limua/jotakin juotavaa. No sellainen sitten löydettiin ja sitten alettiin etsimään piknik-paikkaa. 


 - Tämä on Steffen fiilis, kun tyttöystävä on koko ajan kamera kädessä ja yrittää ottaa kuvia!


 - Harmi vain, että Steffestäkin on tullut pahemman luokan salakuvaaja!




 - Steffe kovasti yritti yllyttää mua menemään istumaan johon tykin päälle. 


 - Mä muistan, että aina pienenä mä ja mun lapsuuden kaveri juostiin näissä tunneleissa ihan innoissamme. Sama into oli kyllä vieläkin, kun Steffen kanssa noita tunneleita tutkailtiin. Jotenkin olin muistanut, että ne olisivat olleet pidempiä pätkiä. Eikä sillee: Jee, eiku hetkonen tämä onkin umpikuja...


 - Loppujen lopuksi seiskan aikaan päädyttiin näiden mahtavien ilmassa leijuvien "lumihiutaleiden" (Niin kuin joku pikkulapsi sanoi äidilleen) saattelemana lähteä takaisin lautalle. Koko päivän mulla oli ollut hyvä fiilis ja ei tuntunut yhtään flunssaselta, paitsi yskä oli koko ajan mukana samoin ääni oli mitä mahtavin. Kumminkin sitten, kun päästiin lauttaan ja sitten viimeisenä bussiin. Niin alkoi tuntumaan, että ei ole täysin terve. Onneksi päädyttiin Steffen kanssa menemään bussilla, jolla kestää aivan tajuttoman kauan meille. Koska olin aivan puhki. 

- Loppujen lopuksi päädyttiin Steffen kanssa meille ja hän sitten autteli mua mun pikkusten yllätyksien kanssa. Josta oli oikeasti suuri apu! Joten kiitti Steffelle avusta. Loppu ilta menikin niiden parissa samoin Scream:ä katsellessa. Ilta meni myös Strepsilsin, Buranan ja kuumemittarin ehdoilla. 
Ei ole mitään hajua moneltako olen nukahtanut, koska mä olin niin kovissa kuumehouruissa samoin musta tuntui, että happi ei kiertänyt. Koska nenä oli ihan tukossa, vaikka kaikkeni yritin sen avaamiseksi. Samalla oikeasta korvasta hävisi kuulo ja kurkku oli aivan tajuttoman turvoksissa. Onneksi, jossain kohtaa olin vain sammunut!

Toivottavasti tykkäsitte! Tällainen päivä mulla oli eilen. Onneksi kipeys ei vaivannut Suomenlinnassa lähes lainkaan ja oli tosi ihana päivä Steffen kanssa. Samalla tuli pelattua puhelimesta akkukin lähes loppuun Pokemon Go:n avulla. Pitää mennä toistekin Suomenlinnaan. Tällaista tällä kertaa! 

~Moikka ja ens postaukseen~