~ 19 kysymystä elämästä~

~Ja jos joku päivä sinä enää et,

sittenkin ois mulla selvät sävelet.

Vaihtokauppaa käyvät toiset tunteillaan,

minä tiedän että sua ainiaan~

-Jenni Vartiainen - Minä sinua vaan-

Mooi!

Täällä kirjoittelee huomenna 19 vuotta täyttävä tytteli, joka on ehkä jopa liiankin innoissaan synttäreistään. 19 on ehkä turha vuosi periaatteessa, mutta tykkään numerona 19 enemmän kuin 18. En tiedä mistä tällainen ajatus on peräisin. 

Tänään siis aiheena olisi 19 kysymystä liittyen vuosiin 1999-2018. Osa kysymyksistä on netistä etsittyjä, mutta suurin osa on mun mielikuvituksen juoksua! Kuvat ovat peräisin tältä kuluneelta viikolta, koska meillä abeilla oli teemaviikko koulussa. 

Aloitetaas...

Teema: Urheilu

| 1. Milloin on syntymäpäiväsi? |

- 20. Tammikuuta

| 2. Mikä oli lempileffasi lapsena? |

- Prinsessa leffoista Kaunotar ja hirviö, mutta lempileffani oli pienenä Henkien kätkemä. Totoro ja Liikkuva linna on vahvoja kilpailijoita, mutta Henkien kätkemän saatoin katsoa jopa kolme kertaa peräkkäin silmät liimautuneena ruutuun. Edelleen se on yksi mun lempileffoista.

Teema: 80-luku

| 3. Kuka oli ensimmäinen kaverisi? |

- Ensimmäinen kaverini on ollut Sanna, joka on mua vuotta vanhempi ja edelleen ollaan väleissä. Koska monen kaverin kanssa on ystävyys katkennut vuosien saatossa. Sanna on ollut mun kaveri jo vuodesta 2001 tai 2002?

| 4. Kuka on ollut suurin idolisi? |

- Suurin idolini on ollut Twilight:ssa Edward Cullen:a näytellyt Robert Pattinson. 5lk-7lk mun kaikki seinät oli tapetoitu Pattinsonin julisteilla. 

| 5. Mitä asiaa kadut? |

- Mulla on periaate, että en katuisi menneitä asioita, koska niille ei voi mitään. Mutta jos on pakko valita jokin asia jota kadun, niin se olisi varmaan se etten lukenut lukiossa psykologiaa. Ymmärtäisi Steffen puheistakin välillä jotakin, jos olisi ne loput 3 kurssia psykologiaa käynyt...

| 6. Mitkä ovat pahimmat hius- ja vaatemokasi? |

- Hiusmoka oli 6. luokalla, jolloin leikkasin otsatukan ja halusin kolme violettia ja kolme mustaa sinettilisäkettä mun hiuksiin. Huomioikaa se, että oikealla puolella hiuksia oli violetti, musta, violetti ja toisella puolella musta, violetti, musta... Mun kuuluisin vaatemoka on yläasteen 7. luokalta, koska silloin mä pukeuduin vaaleanpunaiseen tuubihuiviin, kamera kaulakoruun, oranssiin offsholder-paitaan, mutta pidin sitä kuin normipaitaa... ja sitten vielä tähän asuun vaaleanvihreät farkut. Huomatkaa, että käytin näitä kaikki yhdessä...

| 7. Mitkä olivat valinnaisaineesi yläasteella? |

- Mulla oli lyhyinä aineina ilmaisutaito 8. luokalla ja kuvista 9. luokalla. Pitkänä valinnaisena mulla oli käsityö.

Teema: Julkkis/hahmo

| 8. Mistä pelosta olet päässyt eroon? |

- Mä olen pelännyt tulta siitä lähtien, kun meidän asuin alueelta paloi useampi vuosi takaperin talo. Sen jälkeen en suostunut koskemaan tulitikkuunkaan! Mä aloin melkein itkemään 7. luokalla kemian opettajalleni, etten pysty sytyttämään tulitikkua. Pääsin tästä eroon vuonna 2014. 

| 9. Mikä on kauneinta, mitä sulle on sanottu? |

- " Se tapa jolla ajattelet ja mitä ajattelet muista on niin ihastuttavaa että se palauttaa kaikkien uskon elämään ja ihmisyyteen." Mä voin tällee lähes kolme vuotta myöhemmin sanoa, että tämä henkilö ei kyllä ajattele enää näin musta, heh!

| 10. Mikä on kaikkien aikojen paras euroviisu biisi? |

- Mulla on kaksi ehdotonta lempparia Kreikan veto vuodelta 2013 ja Espanjan veto vuodelta 2010.

| 11. Mikä on voimabiisisi? |

- P!nk - Try

| 12. Mitä olet harrastanut? |

- Pääasiassa tanssia tällä hetkellä noin 15 vuotta. Tanssin lisäksi, vaikka ja mitä esim. korista, telinevoimistelua, salibandyä, futista jne.

Teema: Turisti

| 13. Oletko millekään allerginen? |

- En ole edes varma olenko tästä koskaan blogin puolella edes sanonut. Aika outoa, jos tässä lähes 6 vuodessa ei ole tullut mitään aiheesta sanottua. Mutta mä oon siis aina se porukan rajoittunein ihminen, koska allergiat! Mä en edes jaksa luetella, mille kaikelle olen allerginen... Esimerkiksi: koivun ja lepän siitepöly, pöly, omena, banaani, porkkana, vesimeloni, paprika, kaikki eläimet mistä voi edes lähteä karvaa pahin on kissa! Koirasta olen itse pikkuhiljaa itseni siedättänyt, kai? Tai ainakaan Steffen koirasta ei tule mulle muita oireita, kun pihinää joskus.

| 14. Mikä on hullu pakkomielteesi? |

- Vielä pari vuotta sitten olisin vastannut tähän kaksihaaraisten hiusten repiminen ja kulmakarvojen fanaattinen nyppiminen. Mutta mun on pakko sanoa, että mulla on jonkin sorttinen pakkomielle muumimukeihin... Mä en ees kehtaa sanoa ääneen, kuinka monta mukia mulla on pakattuna pahvilaatikkoon omaa kämppää varten! Mä taidan syödä mun ruuat muumimukista sitten kun asun omillani... 

| 15. Mihin päätöksiisi olet tyytyväinen? |

- Esimerkiksi olen tyytyväinen siihen, että uskalsin päästää irti kuihtuneesta parisuhteesta samoin siitä, että en ole koskaan suostunut edes maistamaan tupakkaa!

| 16. Asia jota olet oppinut arvostamaan?|

- Olen oppinut vuosien varrella arvostamaan esimerkiksi terveyttä. Oon kiitollinen siitä, että saan olla näin terve kuin olen! 

| 17. Luettele kolme parasta muistoasi? |

- Tämä on vaikea, mutta 1. Steffen kosinta 2017 2. Mun ja Heinin tutustuminen 3. Wanhat 2107. 

Teema: Abi on jumala

| 18. Mikä luomiväri kuvastaa elämääsi juuri nyt? |

- MAC:n Let's Roll, koska se vaihtaa sävyä riippuen valosta vähän niin kuin mun mieliala ja se on glitteriä täynnä, koska glitter = Milla!

| 19. Mitä haluaisit sanoa 38 vuotiaalle itsellesi? |

- Toivottavasti elät normaalia arkea mahdollisesti kolmen lapsen ja ihanan aviomiehen kanssa! Eikö niin Milla? 

Tällainen postaus tällä kertaa! Toivottavasti tykkäsitte. Kiitos vielä Steffelle ja Eetulle valokuvaamisesta, sekä kuvissa esiintyville Roosalle, Hannalle, Sannille ja Heinille! Pahoittelut vielä, että jouduin venyttämään tätä postausta tällee perjantai päivän puolelle. Se olisi sitten ensi viikon torstaihin, sillä sunnuntain pyhitän Steffelle ja koululle.

~Moikka ja ens postaukseen~

~Onnen hetkeen jokaiseen~

~Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen,
on puhdas niin kuin hanki helmikuisten aamujen.
Voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois,
vaan illan tullen katoaa ja tummuu aina pois~

-Yö - Rakkaus on lumivalkoinen-

Mooi!

Viime viikolla postauksen tekeminen tuntui ylitsepääsemättömältä, joten luovutin suosiolla. Sillä mulla ei ollut minkäänlaista ideaa, että mitä postaisin. Onneksi löysin puhelimeni syövereistä pitkän listan kaiken maailman ideoita, että nyt ei ainakaan voi tästä edes syyttää ideoiden puuttumista.
Tämä kulunut viikko on tuntunut todella pitkältä ajalta varmasti johtuen siitä, että mä käsittelin todella paljon asioita. Hyvänä esimerkkinä se, että mä vihdoinkin käsittelin ja tein sovinnon itseni kanssa viime syksyn tapahtumista. Sillä mä oon sellainen tyyppi, joka saattaa jättää omat henkilökohtaiset ns. isot asiat taka-alalle. No näin mä tein viime syksynä, enkä siinä ero vaiheessa käsitellyt koko juttua ollenkaan oman pääni sisällä vaan annoin olla. No nyt ne jutut on sitten pari viikkoa vaivanneet mua todella paljon... Ja vasta tämän viime viikon keskiviikkona pystyin ensimmäisen kerran myöntämään ääneen itselleni ja esim. Steffelle, että ne asiat ei paina mua enää. Ja mä voin kerrankin myöntää, että olen todella ylpeä itsestäni! 

Tänään aiheena olisi kumminkin mun oudot tavat! Olen tehnyt näitä postauksia jo pari, mutta tässä pitäisi olla sellaisia faktoja, joita en ole ennen maininnut ainakaan täällä blogin puolella. Katsotaas kuinka kummallinen mä olen!

Aloitetaas...

| 1. Tunnistan tuntemani ihmiset heidän käsistään |

- Esimerkiksi jos mun kavereiden kädet laitettaisiin vierekkäin ja näkisin vain kädet niin tunnistaisin ihan helposti kuka on kukin. Toiset tunnistaa ihmisiä silmien ja hymyn perusteella. Sitten olen minä... Kuka tunnistaa ihmisiä käsistä, oikeasti?

| 2. Sidon biiseihin kaiken |

- Mä olen siis henkilö, joka yhdistää eri ihmiset, eri tunteet, eri muistot jne biiseihin. Esimerkiksi Johanna Kurkelan biisi Ainutlaatuinen tuo mieleen mun yhden todella läheisen kaverin ja myös yhden mun tutun, joka oli joskus mulle todella tärkeä. Ja toisena esimerkkinä esim. biisi nimeltä Anthem Part Two bändiltä blink-182 tuo mulla mieleen mun ja Steffen ystävyyden alkuvaiheet! Vaikka kyseisen biisin sanat ei mitenkään erityisemmin meidän ystävyyttä kuvastakkaan. 

| 3. Kynsilakan repiminen |

- Mulla hyvin, hyvin harvoin selviää kynsilakat kynsissä edes päivää. Sillä jos olen edes pikkuisenkin stressaantunut tai keskittynyt, niin alan repimään niitä irti. Esimerkiksi jos olen illalla lakannut kynnet niin seuraavana iltana ne näyttävät jo siltä, kun ne olisivat olleet viikon mun kynsissä! Jos kynsissä ei ole kynsilakkaa niin seuraavana uhrina on mun hiusten kaksihaaraiset. 

| 4. Musiikki + meikkaaminen |

- Mun on pakko aina meikata siten, että taustalla soi musiikki. Silloin saan meikattua 5-15 minuutissa ihan helposti. Jos taustalla pyörii esim. joku ohjelma tai Youtube video niin meikkaamiseen menee 20-? minuuttia/tuntia. Mä en käsitä, että vaikka kummassakin vain kuuntelen, enkä mitenkään erityisemmin esim. ohjelman pyöriessä kirjaimellisesti katso sitä ohjelmaa vaan vain kuuntelen. Niin silti ero on näin huomattava! Täydessä hiljaisuudessa meikkaamisesta mulla ei tule yhtään mitään...

| 5. Tasa vartein nukkumaan, suihkuun jne |

- Eli siis mä en voi laittaa puhelinta pois esim. ennen nukkumaan menoa kun vain, jos kello on tasan, varttia yli, puoli tai varttia vaille. Tämä outo tapa on tullut jotenkin Steffen kautta, koska hän joskus ainakin väitti, että noudattaa tätä käytäntöä! Mutta itse on olen omistautunut tälle tavalle aivan liiankin paljon esim. monesti on tullut aamulla kiire sen takia, että mun on pakko kuunnella puoleen asti musiikkia ennen, kun voin alkaa pukea.

| 6. Sänky seinään kiinni |

- Tämä eriskummallinen tapa on jäänyt mulle päälle jo lapsuudesta lähtien. Nimittäin mun sänky ei saa missään nimessä olla yhtään irti seinästä. Ei varsinkaan jalkopäästä eikä kyllä mielellään sängyn oikeasta sivustakaan. Nimittäin pienenä mun pöydän laatikossa oli pari muurahaista sen takia, koska olin jättänyt sinne karkkia. No mä sitten raukka pelkäsin, että ne murkut tulee mun sänkyyn seinää pitkin ja hyppää sinne mun sänkyyn, jos se sänky ei ole tiukasti kiinni seinässä. Tämä tapa on siitä lähtien jäänyt mulle. Edelleenkin tulee hyvin rauhallinen tunne, kun tiedostan että muurahaiset tai muut ötökät ei pääse mun sänkyyn seinien kautta, koska se sänky on niin tiukasti kiinni seinässä. Miettiiköhän kukaan muu näin?

| 7. Peilien suunta öisin |

- Mä en siis painosanalla voi harkitakkaan nukkumista, jos peili osoittaa muhun päin. Esimerkiksi mä säilytän mun meikkauspeiliä lattialla. Niin sen pitää osoittaa ihan mihin tahansa muuhun suuntaan kuin mun sänkyyn päin öisin! Se on pahin tilanne, kun sitä peiliä ei saa liikutettua ja siitä näkee itsensä nukkumassa. Näitä kauhun hetkiä olen kokenut esim. silloin kun olen ollut kavereilla yötä jne. Menee tälläkin hetkellä vain kylmät väreet pelkästä ajatuksesta!

| 8. Huuhtelen lasin kolmesti |

- Kyllä! Siis tämä on ollut mulla pienestä pitäen ja haluaisin syyttää tämän tavan oppimisesta mummiani, sillä hän tekee ainakin tätä. Siis mä en voi ottaa raanasta vettä suoraan lasiin vaan se lasi pitää  huuhdella kolmesti ennen kun voin veden jättää sinne lasiin. Ne hetket milloin en joko kehtaa tehdä tätä esim. koulussa niin on hyvin rankkoja. No ei vaiskaan, mutta aina käy kumminkin mielessä, että "Milla sinun on pakko huuhdella kolmesti tuo lasi".

| 9. Tölkkien avaaminen |

- Pysytään tällä juoma linjalla näköjään. Mutta siis aina kun ostan esim. tölkki Coca Colaa ja kun olen avaamassa sitä niin mun on aivan pakko taputtaa kolmesti sitä kohtaa mistä se avataan. Ja sitten se tölkin metallinen avaus osa pitää aina kääntää vinottain. Koska jos sen osan jättää suoraan niin se häiritsee juomista. Olispa tämä tapa jäänyt vain Coca Cola tölkkeihin, mutta ei... Tämä pitää tehdä painosanalla aina kaikille tölkeille. 

| 10. Oudot lempinimet |

- Mä annan kaikille asioille, ihmisille ja eläimille outoja lempinimiä! Tämä oli siis joku meidän juttukin jossain vaiheessa yläasteella tyttöjen kesken, että keksittiin kaikille outoja lempinimiä ns. salanimiä. Hyvänä esimerkkinä voidaan käyttää sitä, että Aino, Roosa ja Iiku eli tytöt kulkivat 8lk eteenpäin mulle nimillä: kananmunan kuoret, appelsiininkuoret jne. Ja esim. Steffe on mun keksimä lempinimi, mutta nykyään hän kulkee nimellä Dodo tai on lähes koko lukion ajan kulkenut nimellä Dodo. Ja mä olen Kana. Älkää edes kysykö miksi...?

Tallaisia outouksia mä paljastin tällä kertaa. Näitä jäi vielä pitkä lista, että ehkä joskus paljastan lisää outoja tapojani. Toivon, että joku pystyi samaistumaan näihin mun outouksiin. Toivottavasti tykkäsitte. 

~Moikka ja ens postaukseen~

~Paranormaaleja kokemuksia~ PART 2

~Oli mullakin tunteet, 

oli mullakin sydän.

Eooo.

Ja se päättyy nyt tähän, 

oli mullakin voimaa,

vaan vähän.

Mä en oo näkymätön,

mä oon hengissä vielä.

Eooo.

Mun on pakko lähtee,

sun lähellä ei vaan pystynyt hengittää~

-Vesala - Ei pystynyt hengittää-

Mooi!

Viikko meni aivan tajuttoman nopeasti. Koko viikko oli yhtä jännitysnäytelmää kylläkin. Tai no oikeastaan alkuviikko stressattiin kokeiden palautusta ja hygieniapassia. Keskiviikkona jännitys sitten olikin jo ohi. Koeviikko oli mennyt paremmin kuin olisin osannut odottaa! Siis mä olin vähällä pyörtyä pelosta ennen matikan kokeiden palautusta ja siinä vaiheessa, kun mun piti mennä hakemaan sitä koetta opettajalta, niin olin aivan 110% varma, että mun jalat pettää alta. No ei onneks pettänyt ja matikan koekkin meni heittämällä läpi. Mun suurin stressin aihehan oli juuri se matikka. Koska mä olin aivan varma, että mun nimi oli jo kirjoitettu kissan kokoisin kirjaimin, johonkin uusintaan menijöiden listaan. Illalla oli sitten hygieniapassi-kurssin koe. No sekin meni paremmin kuin hyvin! Pisteillä 39/40. Ja se meidän panikoinnin määrä ennen sitä koetta tyttöjen kanssa oli kyllä niin turhaa! Kaikki pääsi meistä läpi, samoin koko hygieniapassi ryhmämme pääsi läpi. Ope oli varmasti hyvin tyytyväinen, kun niin hyvin oltiin kuunneltu hänen vinkkejään.

Tämän päivän postauksena on toinen osa tälle mun "Paranormaaleja kokemuksia"-sarjalle. Eka osa on kirjoitettu kesäkuussa, että siihen pääsee tästä. Halloweenin kunniaksi sarja saa jatkoa. Vaikka mun on kyllä pakko sanoa, että eikö virallisesti Halloweenia juhlita silloin, kun on pyhäinpäivä? Ja pyhäinpäivä on 5 päivä ens kuuta. Joo, joo oikeestihan Halloween olisi huomenna eli maanantaina, mutta kuka juhlisi mitään keskellä viikon alkua, mutta joo...

Aloitetaas...

weheartit.com

| 1. |

Vuonna 2012 Tammikuussa. Lupe ja Heini olivat olleet meillä ja oltiin juuri ennen tyttöjen kotiin lähtöä katsottu sarjaa nimeltä Tuuliranta. Olin juuri täyttämässä tyyliin 13, mutta kumminkin tämä Tuulirannan jakso oli säikäyttänyt minut pahan päiväisesti. Tytöt sitten lähtivät kotiin ja mä jäin yksin. Äitini ja isäni olivat tuohon aikaan iltatöissä ja pikkuveljeni treeneissä. Päätin sitten mennä olohuoneeseen katsomaan telkkaria, jotta unohtaisin kokonaan Tuulirannan pelottavan jakson. Olin jo vähän aikaa istuskellut rauhassa sohvalla, kunnes alan kuulemaan askeleita alakerrasta. Mulla tulee kylmät väreet nyttenkin, kun muistelen sitä tilannetta. Askeleet kuuluivat pitkän tovin. Ihan kuin joku olisi kävellyt eteisestä takkahuoneeseen johtavaa "käytävää" edes takaisin. Minä lievässä paniikissa aloin sitten laulamaan aivan tajuttoman kovaa, jotta en kuulisi askeleita. Askeleet kuuluivat yhä, mutta ne loppuivat kuin seinään kun ovikello soi! Arvatkaa, meninkö avaamaan. No en todellakaan! Henkilö, joka oli oven takana soitti pari kertaa ovikelloa. Mä olin jo tässä vaiheessa piiloutunut omaan huoneeseeni. Henkilö joka siellä oven takana oli, varmasti huomasi, että meillä oli joku kotona, koska jätin olkkariin valot, telkkarin päälle ja mun huoneessa oli valot päällä. En sitten tiedä kuka siellä ovella oli. Tyyliin naapuri, kovan laulamiseni takia, mutta outoa oli se, että askeleet loppuivat silloin... En ole ikinä tuntenut oloani turvalliseksi kotimme alakerrassa ja yksi syy siihen on juurikin tämä tapahtui.

weheartit.com

| 2. |

Vuonna 2012 viimeisen Twilightin ilmestymisen aikoihin. Itse henkilökohtaisesti olin silloin erittäin suuri Twilight fani. No minä olin syystä x vielä hereillä jossain kello kolmen aikaan yöllä. Muistan vain, että itkin. Okei se syy x oli se, että jotenkin kävin päässäni läpi sitä kohtausta, missä Jasper (lempihahmoni) "kuoli" siinä leffassa. Joka sitten jostain syystä itketti minua vielä illalla, vaikka leffan näkemisestä oli jo vierähtänyt tovi. Istuin sitten tuossa minun sängylläni ja yhtäkkiä minusta tuntui kuin lävitseni olisi mennyt jokin kylmä virtaus. Ja tapahtuneen jälkeen iski järkyttävä kylmyys.  Oli kumminkin marraskuu, joten mulla ei ollut ikkuna auki, eikä edes tuo mikälie räppänä. Ovenikin oli kiinni. Se olisi ollut aivan eri asia, jos se kylmä virta olisi mennyt vaikka mun ohitseni. Okei olisi sekin ollut outoa. Mutta oudompaa oli se tunne, missä musta tuntui kuin joku virtaus olisi mennyt  mun kasvojen ja rintakehän läpi. Tuntui kuin olisi ollut näkymätön ja joku olisi vain kävellyt mun läpi. Erittäin pelottava ja samaan aikaan mielenkiintoinen tunne! Ja tämä on ollut ainoa kerta, jolloin olen kokenut näin.

weheartit.com

| 3. |

Kesällä 2016 eli viime kesänä. Mä istuin tässä mun työpöydän ääressä katsomassa Netflixistä Scream nimistä sarjaa. Olin ennen sarjan katsomisen aloittamista. Sulkenut huoneeni oven ja laittanut ikkunan kiinni samoin verhot. Mulla on suhteellisen painavat verhot en tiedä johtuuko se siitä, että ne on pimennysverhot? Tai jotain. Kumminkin ne ei hievahda pienestä tuulen vireestä tai niihin päin puhaltamisesta. Ja jos ne laittaa tietyllä lailla kiinni niin ne eivät hievahdakaan paitsi kosketuksesta. No olin jonkin aikaa jo sarjaa katsellut, kunnes yhtäkkiä tunnen aivan korvani vierestä menevän kylmän virtauksen ja samantien mun verhoihin, jotka olivat olleet suorassa niin muodostui "kuoppa". Siis siten, että se verho jäi ryttyyn. Oudointa tässä olikin se, että mistä se virtaus tuli. Koska se tuli kirjaimellisesti tyhjästä. Koko talo jo nukkui paitsi minä ja mistään ei voinut tulla virtausta. Mä olin aivan häkeltynyt tapahtuneesta, joten tyyliin tuijotin sitä kuoppaa ehkä 5 minuuttia putkeen järkyttyneenä ennen kuin korjasin verhon takaisin suoraksi. 

Tälläisiä kokemuksia tällä kertaa. Mulla on edelleen mun "paranormaalit kokemukset"-listalla 5-6 kokemusta. Joten en tiedä laitanko ne kaikki seuraavaan tälläiseen postaukseen vai teenkö vielä kaksi osaa, joissa on edellistenkin tapaan kolme kokemusta. Mutta joo, toivottavasti tykkäsitte. Toivottavasti kaikilla oli kiva Halloween/ tai tulee olemaan. Koska en edelleenkään ole ihan varma kumpana viikonloppuna sitä olisi kuulunut nyt viettää? Tai sitten mun tyylillä juhlin Halloweenia viikkoa ennen joulua. Taidan toteuttaa sen niin!

~Moikka ja ens postaukseen~

~Paranormaaleja kokemuksia~ PART 1

~Joo mä vihaan rakkauslauluja,

ilman niitä tää ois iisii,

mä olin ihan tarpeeks hajalla,

ennen tätäkin biisii.

Mä voisin olla niitä juttuja,

jotka ei jää nimimuistiin,

ehkä me ei koskaan tunneta,

ooh, mut silti~

-SANNI - Vahinko-

Mooi!

Torstaina olisi tullut postaus, jos olisin tajunnut etten illalla kerkeä sellaista tekemään! Nimittäin olin katsomassa Steffen ja Roosan kanssa Kirottu 2. Oli hyvä leffa, suosittelen lämpimästi! Mulla meni kyllä loppu täysin ohi kiitos äitini huolehtivaisuuden ja sitten mun ärsyyntymisen, mutta muuten leffa oli omasta mielestäni jatko-osaksi todella hyvä! Koska minkään laisia positiivisia mielikuvia yleensä kauhu leffojen jatko-osat eivät ole minussa herättäneet! Oli 12.50€ arvoinen reissu. 

Ensi viikosta tulee hyvin mielenkiintoinen, sillä meitsi lähtee pitkästä aikaa lähes tulkoon viikoksi pois kotoa. Nimittäin mä muutan pariksi päiväksi Roosan ja Iida-Marian kanssa rakkaan kaverimme Ainon luokse, josta sitten todennäköisesti Roosa ja minä jatkamme Ainon mukana heidän perheensä mökille juhannukseksi. Kummatkin postaukset ensi viikolta ovat tulossa eli torstaina ja sunnuntaina tulevat postaukset aivan normaalisti, ainakin toivottavasti! Ensi viikosta tulee materiaalia sitten tänne bloginkin puolelle vähän myöhemmin, sitten kun olen palannut reissusta kotiin. Mä toivon aivan koko sydämestäni, että olisi hyvä sää ja lämmin, mutta ei se sade meitä viime vuonnakaan pysäyttänyt, joten ei sekään sinäänsä haittaa!

Tämän päivän postaus on sellainen, joka on pyörinyt mun mielessä pitkään! Niin kuin otsikosta huomaa, niin tämä postaus käsittelee kolmea paranormaalia kokemustani. Näitä kokemuksia mulla on useampikin, joten päätin jakaa tämän ns postauksen moneen eri pikku osaan! Nämä kaikki eivät ole paranormaaleja tai no kaikilla on eri käsitys paranormaaleista asioista, mutta nämä ovat minun käsitykselläni ainakin lähelle paranormaalia! Mä oon muutenkin ihminen, joka tykkää paranormaaleista asioista ja juuri sen takia kauhuleffat on mulle lähelle sydäntä ja kaikki tälläiset asiat kiinnostavat minua, ehkä jopa välillä omastakin mielestäni aivan liikaa! Mutta mennään postaukseen.

Aloitetaas...

Kuva: Weheartit.com

| 1. |

- Pienenä vielä, kun mä nukuin mun vanhassa huoneessa eli nykyisessä vanhempieni makuuhuoneessa. Mä olin sen verran pieni, että mulla oli vielä yövalo. Mulla oli huoneen ovi raollaan, jotta se yövalon valaistus näkyisi huoneeseeni, koska tämä yövalo oli meidän portaiden kohdalla olevassa pistorasiassa kiinni. Mä oon ollut pienestä pitäen todella huono nukkuja eli mulla menee iltaisin aikaa, että nukahdan. Jostain syystä en ollut sitten nukahtanut ja kaikki muut nukkuivat jo. Mun tyyny oli sitten siinä päädyssä sänkyä, että näin suoraan ovelleni. Mun pikkuveli, äiti ja isä siis nukkuivat tässä mun nykyisessä huoneessa, joka oli mun silloisen huoneen vieressä. No sillon yöllä sitten, tuijottelin sitä mun ovea kunnes tapahtui jotain! Nimittäin oven ja sen mun yövalon ohi meni musta varjo.  No tässä kohtaa kaikki varmaa kelasivat, että "Joo, sun porukoista joku vaa meni ohi". Mutta se mun yövalo oli siinä portaiden kohdalla ja mun huoneen ovi on suoraan portaiden kohdalla. Ja se pelottavin osuus tässä oli se, että portaiden kävelyä ei sen hahmon ohi menon jälkeen kuulunut ja meidän portaat ovat juuri sellaiset joista kuuluu erittäin selkeästi jos joku menee niitä alas tai ylös! Vaikka kuinka hiipisi! Eli mun oven ja yövalon ohi meni musta hahmo, joka ei kumminkaan kävellyt portaita alas! Se on niin selkeästi painautunut mun muistiin, että näen sen tilanteen vieläkin mun verkkokalvoillani. Ja mä muistan, kun kysyin heti aamulla, että kävelikö kukaan yöllä alakertaan tai muutenkaan yläkerrassa ja kaikki vastaukset olivat negatiivisia. Joka teki asiasta aika pelottavan.

Kuva: Weheartit.com

| 2. |

- Mä sain mun vanhan Samsungin tietokoneen kun olin 4-5 luokalla. Se oli aina toiminut erittäin hyvin ja eikä kauheasti mitään moitittavaa ollut. No sitten jossain vaiheessa me vaihettiin vanhempieni kanssa huoneita ja no tietenkin se mun läppärikin siirtyi mun mukana tähän mun nykyiseen huoneeseen. Mä en todellakaan tiedä mitä tapahtui, mutta siinä koneessa alkoi kaikki vähän hidastumaan yms. No voi ihan hyvin olla, että se kone oli vain vanha. Kumminkin tilanne muuttui pahemmaksi yläaste aikana. Nimittäin mun tietokone alkoi herättämään mua keskellä yötä! Mä oon huomannut vasta nyt kuinka herkkä olen valolle, kun nukun. Nimittäin mä herään todella helposti, jos on valoisaa. No tämä mun vanha tietokone herätti mut sitten aina siten, että sen näyttön valo meni päälle! Mullahan siis oli läppäri, joten se kansi piti aina avata jotta halusi sen tietokoneen menevän päälle. No mä sitten aina iltaisin, jos olin (hyvin todennäköisesti) koneella niin sammutin koneen ja laitoin kannen läppäristäni kiinni. No mä aloin heräillä yöllä siihen, että sen tietokoneen kansi oli avattu ja näyttö oli päällä! Mutta oudointa siinä oli se, että siinä näytöllä aina luki "sammutetaan..." tai jotain muuta vastaavaa! Eli ihan perus tekstit, kun windowsin konetta sammutetaan. Joka oli sinäänsä pirun pelottavaa, koska olin illalla sammuttanut tietokoneen ja laittanut kannen kiinni ja yhtäkkiä keskellä yötä kansi on auki ja konetta yritetään sammutetaan. Eli periaatteessa, jonkun tai jonkin oli pakko avata sen läppärin kansi, laittaa kone päälle ja sitä kautta sammuttaa se! (Siinä ei siis mitään salasanoja tai muita ollut) Tätä saman tyylistä on myös tapahtunut  mun digiboxille eli se on yhtäkkiä yöllä mennyt päälle ja oon herännyt sen kellonajan kirkkaaseen valoon! Jouduin siis silloin aina kattomaan, että se sammui ja laittamaan kannen kiinni ja digiboxin suhteen sammuttamaan sen. Tätä ei ole tapahtunut enää tällä mun Applen koneella ja digiboxin kellonajan olen peittänyt kaukosäätimilläni, jotten heräisi numeroiden kirkkaaseen valoon. 

Kuva: weheartit.com

| 3. |

- Tämä viimeinen on vähän pakko kyseenalaistaa, koska en vain tiedä olenko kävellyt vain unissani, mutta todennäköisyys on hyvin pieni! Mulle on jostakin jäänyt sellainen pakkomielle, että mä en kykene nukahtamaan ennen kuin olen asettanut tuolini pöydän alle. Koska mulle on jotenkin jäänyt päähän, että jos se ei ole siellä pöydän alle niin siinä voi istua joku kun herään! No näin ei ole sentään käynyt, mutta jotain aivan muuta kylläkin on. Nimittäin yhdessä vaiheessa tässä lukion aikana mä heräsin aamulla aivan normaalisi, mutta mun tämä tuoli joka oli vielä illalla ollut pöydän alla oli mun sängyn vieressä siten, että se istumis kohta oli mun kasvoja päin. Eli se oli kääntynyt ympäri ja rullaillut itsensä mun sängyn viereen! Mä itse säikähdin ihan huolella, kun tajusin tämän mun tuolin olevan siinä. Tästä teki vielä oudompaa sen, että tämä sama toistui monena peräkkäisenä aamuna, mutta sitten yhtäkkiä enää niin ei käynyt! En itse keksi tähän mitään muuta luonnollista selitystä kuin oman unissakävelyni, mutta se todennäköisyys siihen on niin pieni ja varsinkin, että se olisi tapahtunut peräkkäisinä öinä täysin samalla lailla eli aamulla se tuoli oli täysin samassa kohtaa kuin edellisenä aamuna! Mutta sitten se vain loppui! Sitä kesti 5-6 päivää ja sitten se loppui. Tämä siis tapahtui tässä kevään puolella ja sai mut enemmän pelkäämään tätä mun tuolia. 

Tämänlainen postaus tällä kertaa! Toivottavasti tykkäsitte. Näitä tulee ainakin vielä kaksi tämän lisäksi tai jopa kolme, jos muistini syövereistä muistuu jotakin kummallista ja ns pelottavaa lapsuudestani tai sattuu nyt tapahtumaan jotakin. 

Ensi viikolla siis torstain ja sunnuntain postaukset ainakin, toivottavasti! Ja jos saisin itselleni huomisen päivän aikana motivaatiota niin paljon, että saisin tehtyä kolmannenkin postauksen valmiiksi, jonka voisin vain mökillä tai Ainolla julkaista niin olisi todella jees!

~Moikka ja ens postaukseen~

~Luodinkestävä~

~Ehkä elämä on sotku hetkiä,

pitäis irti päästää, kun ne on mennyttä.

Sä et tarvii mua enää mihinkää,

haluisin sua lyödä, muttet tunne mitään~

-SANNI - Luodinkestävä-

Mooi!

Mä näköjään pidin jonkinlaisen tauon. Kumminkin nyt on lievästi pirteämpi ja jopa ei niin stressaantunut Milla palannut kuvioihin. Paljon on tapahtunut tässä ajassa, kun en oo tehnyt postauksia, mutta jos vaikka nyt saisin itseni välillä tänne bloginkin puolelle. Nimittäin koko ton ajan, kun en postannut niin välttelin koko mun blogin etusivun avaamista, koska mua ahisti se ajatus, että en ollut postannut. Kumminkin nyt näköjään sain itseni voittamaan pelkoni ja tekemään postauksen!

Tämän päivän aiheena on sellainen aihe, josta mä oon pitkään halunnut kirjoittaa ja oon jopa pari kertaa aloittanutkin ja hetken kuluttua kumittanut kaiken pois. Nimittäin aiheena on mun oma tarina itsetunnosta ja muutenkin ulkonäköön liittyvistä asioista. Periaatteessa haluan jakaa omat kokemukseni ja ajatukseni kaikesta mitkä ovat esim vuosien varrella mut tuhonnut tai jopa pelastanut. Katotaan, mitä tästä tulee...

Aloitetaas...

Mennään ajassa taaksepäin ala-aste vuosiin eli noin vuosiin 2006-2012. Mä olin ala-asteella se ns. kantelija pikkutyttö, joka yritti olla kiltti ja oikeudenmukainen eli esim. kerto lähes kaikesta opettajalle, kunnes alkoi itse olemaan se kapinallinen, joka jäi välkiksi vessoihin piiloon ettei tarvisi mennä ulos yms. No siitä mun kantelusta mä sain aina kuulla muilta, joten jossain vaiheess mä lopetin sen. Mä en muutenkaan ala-asteella ollut se luokan suosituin, kaunein tai laihin tyttö. Mä olin se, joka tykkäs matikasta ja pyrki olemaan kaikille kiva, mutta se joka puolusti aina kavereitaan! Välillä jopa niin voimakkaasti, että loppupeleissä kaikki laitettiin mun niskoille. Kumminkin mä sain tosi paljon kuulla mun ulkonäöstä ja varsinkin siitä, että olin lievästi pyöreä ja kyllä mä sen itsekkin tiedostin. En mä ikinä kokenut esim. Heinin rinnalla itseäni kauniiksi tai laihaksi tai mitään. Mä itse koin, että kahdesta kaveruksesta mä olin se ns. huono puoli. Tunnen niin välillä vieläkin. Tämä sama jatkui ihan ala-asteen loppuun asti. Ei mulla ollut mitään tietoa omasta itsetunnosta tai mulla ei edes tainnut sitä olla jäljellä, vaikka mä olinkin niin kova suustani ja ehkä vaikutin siltä, että mikään ei sattunut, niin kyllä ne kaikki kommentit ja haukut ja kaikki muut mahdolliset on jäänyt takaraivoon tähänkin päivään asti. Tuskin ne sieltä koskaan tulevat häviämään.

Kuudennella luokalla tulikin tämä suuri kysymys, minne haettaisiin yläasteelle. Piti niin nuorena päättää ns. niin suuri asia ja mulla itselläni oli vielä v-mäisempi tilanne kuin monilla muilla. Nimittäin kaikki ne mulle läheiset kaverit meni aivan eri kouluun kuin minä, koska mä en saanut hakea siihen kouluun mihin ne kaikki mun silloiset rakkaimmat kaverit haki. Musta tuntu jopa välillä, että he olivat onnellisia päästessään musta eroon! No mulle sitten jäi vaihtoehdoiksi Kasavuoren yläaste ja Viherlaakson yläaste (kuvisluokka). Mä oletin, että en Viheriin pääsisi niin olin jo valmiina hautaamaan itseni kuoppaan. Pääsin kumminkin Viheriin ja siitä se ns. Millan itsetunnon kohotus lähti. Se kolme vuotta, mitä kuvisluokalla olin tavallaan tämän asian suhteen elämäni kolme parasta vuotta, jos tiettyä vaihetta ei lasketa! Kuviluokka pelasti periaatteessa mut... Seiskaluokalla mä olin koulun väripilkku Roosan kanssa. Voi herranjumala niitä aikoja, kun mäkin menin kouluun oranssissa paidassa ja vihreissä farkuissa. Mutta silloinkaan kukaan ei tullut sanomaan mulle, et "hyi, mitkä vaatteet"! Okei se johtui ehkä siitä, että kuvisluokkalaisilla oli se leima jo, että he ovat "outoja", joten heidän annettiin olla rauhassa omanlaatuisia. Mä jopa oon kiitollinen siitä, että mun annettiin olla se omituisiin väri yhdistelmiin pukeutunut kuvisluokkalainen. Mun itsetunto ehkä jonkinsorttisesti kasvoi pikkuhiljaa ja aloin miettiä, että ehkä mua ei enää ikinä arvosteltaisi samallalailla kuin ala-asteella mun "sairaan" vaaleasta ihonväristä tai siitä, että olin se "ei niin laiha" tyttö. Vaikka kyllä se seiskaluokalla sattui aika pahasti, kun yks mun silloisista uusista parhaista kavereista tokaisi että: "Iida-Maria on meistä laihin, sit tulee Roosa, sit mä ja sit sä." Terkkui Ainol, oot ihana! 

Kumminkin tämä itsetunto samoin ihmisiin luottaminen tuhottiin täysin 8lk keväällä. Ainoa joka piti mut pimeästä valon puolella oli Aapo! Mua jopa lievästi pelottaa ajatella millaiseksi mun elämä olisi muuttunut ilman Aapoa... Itsetunto kumminkin lähti Millalla taas nousuun kesän aikana ja muutenkin sain aika rauhassa olla omaitseni lukion alkuun asti. Voisko sanoa, että mä poistautin sen mun niin sanotun muurin, joka suojas mua kaikkien pahoilt sanoilt siinä vaiheessa kun lukio alkoi. Selvisin niin todella pitkään, kunnes mä jouduin tässä parin viikon aikana rakentamaan itselleni sen uudelleen. Tästä päästäänkin siihen aiheeseen mikä sai mut miettimään tätä kaikkea. Mä en koskaan tee mitään kauhean repäisevää yms. En tule kouluun missään kauhean massasta poikkeavissa vaatteissa tai muutenkin oon yleensä ulkonäöltäni aika perus. Mä päätin kumminkin tossa hiihtolomaa ennen värjäyttää mun hiukset alta sinisiksi. En tiedä oliko hyvä valinta, mutta mä yleensä teen niin kuin minusta itsestäni oikealta tuntuu! Mä halusin muutosta ja sitä sain. Kumminkaan en olisi osannut olettaa sitä vittuilun ja kommenttien määrää, mitä oon nyt esim. tällä viikolla saanut. Kyllä, mä otin ne kaikki, mitä sain kuulla itseeni, koska en olisi koskaan kuvitellut, että ihmiset kuvittelevat mun persoonan muuttuvan mun hiusten värin myötä. Mä en tiedä miksi, mutta tämä lause sai mun päässä jonkin suunnattoman vihan aikaan! "Sä muutut koko ajan enemmän ja enemmän kuvisluokkalaisemmaksi, koska sä värjäsit sun hiukset sinisiksi." Mua ei edes saanut suututettuu se, että hän liitti siihen mun hiukset. Mutta se sai mut vihaiseksi, että kauheat stereotypiat ns. normaalilinjalisista ja taidelinjalaisista! Se ihminen ei ole sitä epäihmisempi kuin sinäkään sen perusteella onko hän kiinnostunut taideaineista vaiko ei! Mä en edes osaa sanoin kuvialla, kuinka mua ärsyttää se, että tuollaisen asian perusteella ihmiset luokitellaan outoihin ja normaaleihin. Se ei tarkoita, että jos värjää vähän poikkeavamman värisellä värillä hiukset tai pukeutuu vaikka gootiksi tai poikamaisiin vaatteisiin, että silloin on oikeus luokitella ihmiset jonkun tietyn tyyppisiksi. 

Mä oon muutenkin nyt monena päivänä kuullut sen sorttista vittuilua ja kommenttia, että ne kaikki oikeesti ovat osuneet, vaikka en niin haluaisi. Mä oon aina ollut se joka sanoo, että "Mua ei kiinnosta mitä kukakin ajattelee musta tai mun ulkonäöstä" Mutta mun on pakko myöntää, kyllä ne kaikki sattuu silti... Vaikka en sitä näytäkkään, jokainen niistä kasvattaa luonnetta! Toinen myös kommentti, joka sai mut oikeesti mitettimään, oli sellanen että "Mitä jos tolla kaasupolttimella sytytettäis noi Millan hiukset, niin nähtäis minkä väriset sitten tulis." Tämä ei edes niinkään loukannut. Tämä mielumminkin sai mut hämilleen, koska ensiksi kehuu ja sit vittuilee? En ymmärrä!

Kumminkin koko jutun idea oli se, että musta kenelläkään ei ole oikeutta haukkua kenekään luonnetta tai ulkonäköä hiusten tai ruumiinrakenteen perusteella! Kukaan ei saisi hajoittaa toisen itsetuntoa! Mä olen itse antanut niin käydä itselleni, mutta en haluaisi, että jollekkin muulle kävisi samallalailla. Mun oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että jokaisella kuuluu olla niitä omia vaiheitaan elämässä! Esim. minä näitten minun sinisten hiusten kanssa olen nyt todennut, että kyllä mä näistä pidän, mutta blondi on ehkä enemmän mun väri. Enkä mä kadu tätä mun kokeilua sinisten hiusten suhteen, vaikka muut eivät siitä niinkään tykänneet! Muutenkaan ihmisiä ei pitäisi tuomita heidän ulkonäkönsä perusteellaa tai varsinkaan, jos siinä haluaa tehdä jonkinsorttisen muutoksen. Nimittäin luultavasti se sama henkilö on edelleen siinä, vaikka ulkonäkö muuttuisinkin. Paitsi jos maailma on mennyt niin pinnalliseksi... 

Tärkeintä kumminkin mun ajatusmaailmassa on se, että kunhan itse tykkää niin silloin kaikki on hyvin! 

Huhhuh, tälläinen postaus tällä kertaa. En tiedä oliko tässä mitään järkeä tai saiko aiheesta virallista otetta, mutta halusin vain jakaa tämän pään sisälläni pitkään pyörineen aiheen. Toivottavasti tykkäsitte ja ehkä tästä pääsee esille se ns. syvällisempi Milla!

~Moikka ja ens postaukseen~

~Teen mitä vaan sun takii~

~Nää riidat vois feidata pois eest,

ollaan mielummin onnellisii ku oikees.

Sun ei tarvis ikin pelätä mun ees,

sä oot vahvin ihminen ketä mä tunnen~

-Rakakuslaulu - Aste-

Mooi!

Tuntuu, että en olis kirjottanut blogii pitkään aikaan! Mut se taitaa vaan johtuu siit, et julkaisin viime postauksen poikkeuksellisesti keskiviikkona, vaik yleensä julkaisen pe-su! Paitsi taas nyt, koska mun piti tehä tää postaus jo torstaina. Mutta silloin olin todella väsynyt. koska olin ollut koulussa 8.20-16.00 ja sen jälkeen menin äidin kanssa hakemaan mun laseja, joten olin himas vast kunnolla puol ysi illalla. Olin kyl välissä käyny koton, mut kumminkin. Perjantaina sit kävin leffas kattomassa Outolintu-sarjan sen tokan osan eli Kapinallisen. Ite odotin, jotain erikoisempaa ja ehk jotenki toiminnallisempaa, mut ei voi mitään. En yleensä muutenkaan oo tykännyt jatko-osista. Mutta oli se ihan ok. Lauantai meni sitten frendien kans Stadis ja sunnuntain olin lahna enkä jaksanut kirjaimellisesti tehä mitään paitsi treeneis kyl kävin. Ja treeneis vihdoinkin alotettiin meijän kevätnäytöksen sarjaa! Tähän mennes oon ihan tykännyt ja oon päättänyt vetää sen esityksen aivan täysil. Meijän esiintymis asu o omast mielestäni hyvä, mut pitää taas lähtee metsästää tiettyi vaatteit. Jos jotakuta kiinnostaa mikä meijän esitys biisi on niin TÄSTÄ pääsee siihen.

Mut tän päivän postauksen aihe on mun hiushistoria, joka ei kylläkään kummoinen ole. Koska en oo ikinä 1. leikannut 2. värjännyt mitenkään kauheen erikoisesti/radikaalisesti.

Aloitetaan kumminkin...

 Elikkäs, mul oli pienenä aivan vaalean blondit hiukset ja aina otsatukka. Huomasin myös kun kuvia selailin, että mul on aina pienenä ollut otsiksen kanssa tuollaiset lyhyet hiukset. Tällee siis mul oli siit lähtien, ku mul kasvoi hiukset ja siitä sitten 7 vuotiaaksi saakka eli ykkösluokalle, jolloin kävi näin...

Halusin huomattavasi siis kasvattaa otsatukkani pois. Eli tää on siis mun ja Heinin ykkösluokan kaverikuva... Kyllä, tiedän ollaa söpöi... Mut siis pointtina tos vaihees oli se, et pidin tollast sairaan retun näköst ponnarii tos mu otsatukas, et se kasvais tonne sivulle.

No mä sit vaihtelin otsatukan leikkuun ja otsatukan kasvattamisen kanssa vuoteen 2011 saakka. Sitten päätinkin tehä aik radikaalin muutoksen mu hiuksis, koska mul ei ollut ennen ollut ikin tollasii hiuksii mitkä mulle tuli ^^. Eli sinä päivänä, kun nää kuvas, jotenkin näkyvät hiukset laitoin niin alkuperäinen tarkotus oli vetää hiukset punaiseks! Sit kysyin silt mu kampaajalt (joka o edelleenkin mun vakiokampaaja), et onks se mahollist. No hän sit sano, et joo onhan se. Siin vaihees viereinen kampaaja tokas, et punainen ei pysy niin hyvin, et kannattaisko mielummin siniseks laittaa hiukset. Mä aivan järkyttyneenä siitä ideasta melkein huusin, et ei todellakaan! Mulla ei siis oo mitään sinisii hiuksii vastaan, jos jollakin on, mut ei ehk ihan mun juttu. Mut sit se mu kampaaja kyseli mu lempivärei ja ehotti, et jos laitettais sellasii lisäke raitoja, jotka poltetaan pieneen osaan hiuksia. Mähä innostuin ajatuksest ja sanoin mu lempiväreiks mustan ja liilan. Hän sit laittoi mulle vasemmalle puolelle kaks mustaa ja yhen liilan raidan ja oikealle puolelle sitten kaks liilaata ja yhden mustan raidan. No se erikoisuus ei sitten mulle riittänyt, joten halusin vielä otsatukkani takaisin, jonka olin juuri saanut kasvatettua pitkäksi sivulle. Ei siin mitää, noin hiuksil taidettiin mennä 2011 kesän yli, kunnes yhest mustasta lähti kaikki hiukset ja pelkkä se poltettu muoviosa? oli enää mu hiuksis kiinni, niin ennen 6lk:n alkua kävin kampaajalla poistatuttamassa noi kaikki raidat.

Pysyin sitten pelkässä otsatukassa ja sen kasvattamisessa pois koko lopun ala-aste ajan.

7lk:n syksyllä päätin sitten vähän uudistaa taas vaihteeks hiuksiani. Päätinpä poikkeuksellisesti olla käymättä vakiokampaajallani ja se oli periaatteessa virhe. Koska alkuun raidat olivat mustan, liilan ja jonkun ihme ruskean sekoitus, vaikka tarkotus oli vain laittaa tummanruskeita raitoja pää täyteen. Eihän niit raitoja ees ollut niin paljon, ku olisin halunnut. Tää kuva o otettu vähän myöhemmin siit raidottamisesta, jolloin noi raidat näky ihan jees. Mut näist hiuksist en oikee ikin tykännyt, enkä tykkää edelleenkään, ku katoin noit kuvii missä mulla oli noi tummat raidat. 

Hiihtelin noil hiuksil sit 8lk:n alkuun asti, kunnes menin taas kampaajalle. Enkä taaskaan mennyt vakiokampaajalleni vaan menin sellaiseen kampaamoon nimeltä BeautyHair Sirpa Mansner.

Kampaamo oli tosi hyvä ja tykästyin uuteen hiustyyliini nimittäin vaaleisiin raitoihin. Olin niin tyytyväinen, että raitoja oli kerrankin paljon ja et ne oli oikeasti blondeja. Sekä ne peitti jonkin verran niitä haalistuneita sekaruskeita raitoja, mitä mulla ennestään oli laitettu. Kävin siellä sitten silloin ekan kerran 8lk:n syksyllä ja sitten toisen kerran 8lk:n keväällä, josta on kuvaa tos alempana. Mutta silloin keväälläkin laitoin vain uudestaan blondeja raitoja pään täyteen. Olin siihen mennessä todella tyytyväinen BeautyHair Sirpa Mansner:n palveluun, kunnes tajusin kumminkin tykkääväni omasta vakiokampaajastani.

Menin sitten 9lk:n syksyllä ennen syksyn päättäreit värjäyttää mun hiuksiin niit vaaleit raitoi taas, mut menin ihan mu vakiokampaajalle sil kertaa ja teki just sellasia raitoja, joita halusin. 

 Mun synttäreiden jälkeen mun pääs naksahti, et haluun oikeest kokonaan blondit hiukset. Olin mä niit harkinnut pitkään, mut nyt olin sit valmis luopumaan mun siit oikeest värist, joka oli siitä kauniin vaaleen blondista muuttunut ruman maantienruskeenvihreen väriseksi. Joten sit Heinin kans just tehtii sen hiusprojekti mulle, joka ei nyt kauheest muuttanut mut sävytti sentään pikkuisen blondimmaks mu hiuksia. Jos joku ei ole lukenut sitä postausta/ haluu tietää lisää siitä nii TÄSTÄ pääsee siihen postaukseen.

Kävin about kuukausi sitten väräjyttää mun hiukset sil mu vakiokampaajalla kokonaan blondeiks, vihdoin ja viimein, Oon ollut niin tyytyväinen näihin hiuksiin ja täs väris nyt ainakin jonkin aikaa pitäydyn. Mut suunnitelmis olis viel ehk käydä värjäyttää ennen päättäjäisii viel vaaleemmaks nää hiukset. Sit olisin täysin tyytyväinen näihin mu hiuksiin.

Hiustuotteet:

-Color Mask-Platinum~sävyte-Sokos Emotion-

-Goldwell-shampoo-Sokos-

-Goldwell-hoitoaine-Sokos-

Vasemmalla olevaa sävytettä mä käytän kerran viikossa (yleensä sunnuntaisin) pitääkseni mun nykyisen blondin edes, jotenkin blondeina. Ettei ne muutu ajan saatossa kellertäviksi. Toi sävyte vie todella hyvin omasta mielestäni todella hyvin kellertävyyttä pois. 

Keskellä oleva shampoo on mun ikuinen lemppari shampoo. Elikkäs toi on tarkoitettu just blondeille ja raidotetuille hiuksille eli toi on hopeashampoota. 

Oikealla on samaan sarjaan kuuluva hoitoaine, jonka oon myös todennut todella hyväksi. Mut mul on jotenkin sellainen mielikuva, et ton pitäis jollain tasolla korjata latvoja? En nyt oo ihan varma, mutta kumminkin, niin mul toi mielumminki kuivattaa. Mut sit käytän hiusöljyä ain suihkun jälkeen, niin latvat ei pääse kuivumaan ja kaksihaaraistumaan.

-Batiste-kuivashampoo-Kicks, Sokos, Stockmann-

Sain Ainolta synttärilahjaks Batiste:n kuivashampoon, joka oli juurikin mun ostoslistalla lähiaikoina vuorossa. Mutta sainkin onneks Ainolt tän. Oon todennut ton todella hyväks! Koska kyl toi rasvasuut pois hiuksista vie, vaikka olin aluks epäileväinen. Sekä toi tuoksuu aivan ihanalle, joka on vain plussaa kaiken lisäksi! 

-Cutrin-lakka-Sokos-

-SP-lämpösuoja-Kampaamot, Sokos-

Vasemman puoleisen hiuslakan oon todennut todella hyväks ja pitää hiukset todella hyvin paikallaan. Esim. kiharat pysyy todella hyvin, kun suihkuttaa tota ja samoin ponnari, koska yleensä mult lähtee kaikki nää pikkuhiukset leijailemaan, jos en laita ponnarin laiton yhteydessä lakkaa. Tämän oon todennut todella hyväksi keinoksi esim. tanssissa, koska haluan et mun ponnari pysyy tiukasti päässä eikä ala liusumaan/hiuksia törröttämään.

Oikealla puolella on mun ykkös lämpösuoja, jota käytän suoristuksen, kiharruksen ja välillä föönaamisen yhteydessä. Mul on kaks lämpösuojaa, joista ton oon todennut paljon, paljon paremmaks, eikä tee hiuksista "tahmeita/liimaisia" verrattuna siihen toiseen. 

Et suosittelen todella lämpimästi näit tuotteita!

Mut tälläinen hiushistoria mulla ja tälläisiä tuotteita käytän, toivottavasti tykkäsitte.

Mut nyt moikka ja ens postaukseen!

13. Luukku

~Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna,

älä koskaan miehisty.

En meidän taloon lisää aikuisia halua~

-PMMP - Pikkuveli-

Kuvitelkaa, että minä, Heini ja Lupe ollaan laulettu tämä kyseinen biisi koulun talentissa ala-asteella koko koulun edessä. Ollaan oltu aika rohkeita...

Mooi!

Sori, että tää postaus tulee vasta tänään eli jo 14 päivä, mut netti ei toiminut mulla eilen melkeenpä ollenkaan! Joten en päässyt sen takia postausta tekemään, mutta tää tulee tänään ja se ei varmaankaan paljoa haittaa? Paitsi ehkä Arksaa, mutta toivottavasti Arskakin pääsee tämän kauhean menetyksensä yli, heh!

Mennään suoraan postaukseen, jonka aiheena on tänään...

~"Lapsuusmuistelmat" part 2~

Mä aattelin, et teen kaks osaa näist mun ja Heinin lapsuus sekoiluista, koska siit ekasta postauksesta olis tullut todella pitkä, jos olisin selittänyt kaikki siinä. Joten tänään tulee lisää myötähäpeää minulle ja Heinille, mutta toivottavasti joku muukin nauraa meille, heh!

Toinen mun, Heinin, Lupen sellanen suurempi leikki Salamaa leikin jälkeen oli sellanen leikki. kun sisko-leikki. Okei, mä en oo ikinä nähnyt mitään vastaavaa ja mä en tajua, mist mä ja Heini ees älyttiin tehä näin. Me siis rakennettiin pahvista ja A4 kokosista papereista meille siskoja ja veljiä. Jooh, siis pää, kädet ja jalat oli tehty pahvista ja sitten niinku muu vartalo oli tehty niist A4 kokosista papereista ja mitä enemmän papereita oli liitetty yhteen sitä vanhempi ja PITEMPI se sisko/veli oli.

Tää koko leikki lähti siitä, kun meil o taloyhtiön talkoot aina keväällä ja syksyllä. Niin siellä mä sitten Heinin kans kai haravoitiin tai jotaan taukoo pidettiin niin mä mielikuvituksellisenä ihmisenä yhtäkkiä totesin, että mulla on sisko, jonka nimi on Caila. No Heini mun rakkaana toverina oli heti leikissä mukana ja oli sillee et: "Joo, mullakin on sisko jonka nimi on Sheila." No nämä kaks oli siis mua ja Heiniä vuoden vanhempia eli he olivat -98 vuonna syntyneitä meijän leikissä. Sitten ajan myötä tuli lisää "siskoja" tähän leikkiin ja Lupekin oli leikis mukana. Mutta kumminkin mä muistan vaan Heinin ja mun siskot melkeen kaikki. Cailan ja Sheilan jälkeen tuli pikkusiskot, jotka olivat kai niinku -00-01 vuonna syntyneitä ja heidän nimet olivat Cesilia (mun) ja Karoliina eli Karo(Heinin). No pitkään oli sitten niin, että oli vain nämä kaks kummallakin. Me vietiin jopa Heinin kanssa kouluun nämä nuoremmat meidän "pikkusiskot" ja ne oli meillä pulpettien alla tunneilla. Oltiin siis jollain 2 luokalla Heinin kanssa, mutta mä en tajua miten me ollaan Heinin kans kehattu liikkuu niitten meijän "pikkusiskojen" kans jossain välkäl ihan sille peace... Sitten tulikin mukaan meijän leikin ehk pisimmät siskot. Eli nämä kaks oli tehty varmaa viidestä A4 pitusesta paperista ja ne olivat pitempiä, kun me kaks itte. Mutta näiden isosiskojen nimet oli Anna ja Kristiina sekä ne tais olla niinku -97 syntyneitä? Anna ja Kristiina nimet tuli vuoden 2007 Idols kilpailioista eli Anna Abreusta ja Kristiina Braskista, ei näin, mä e tajuu mikä ihmeen pakkomielle mul ja Heinil on ollut noihin Idols kilpailijoihin... Nää edellä mainitut 6 siskoo oli ne jolloin leikittiin ihan koko sydämestämme tota leikkil, mutta sitten alettiin menee liiallisuuksiin eli me alettiin tekee viel noitten lisäks lisää noita siskoja ja sillon tuli myös veljet mukaan. Mä en ainakaan enään ottanut tätä leikkii siin kohtaan niin tosissani, ku aijemmin, ku näitä siskoja/veljiä tuli vain lisää ja lisää! 

Myöhempiä siskoja oli meidän kaksoset eli mulla oli Janita niminen ja Heinil Jutta eli he olivat -99 syntyneitä. Sitten tais tulla meijän pikkuveljet joiden nimet oli ainakin mulla Sampo ja Heinillä Eemeli ja ne oli kai jotain -00- 01 ikäsii. Sitten mä tein Lupen kanssa pikkusiskot siis viel pienemmät eli jotaa -04 ikäsii ja mul sen nimi oli Meri. Sitten me tehtiin Lupen kans isoveljetki viel ja ne oli myös jotain 5 paperin mittasii eli pitempii, ku me itse ja ne oli jotaa -95-97 ikävii? Ja sen nimee en muista, ku se oli niinku yks niist viimesimmist, joten sen nimi oli varmasti todella luova, heh! Sitten me tehtiin myös viel sellaset ihan pikku pikkuveljet, jotka oli myös jotaa -04 ikäsii ja mul sen nimi oli Aapo ( xD ) ja Heinil Oliver.

Me tehtiin noille kaikille kaikki vaatteet ja kaikki ite ja voin kuvitella kui paljon siihen o oikeest menny paperii, ku ollaan niit vaatteit tehty noil... Mut tää leikki sit loppu, ku mentiin neloselle ja Sofi astu meijän porukkaan niin se leikki siin samal jäi, koska kukaan ei enään jaksanut roudaa niit mukana koko ajan. Saatiin kyl Heinin kans päivän naurut, ku levitettiin kaikki mun teekemät siskot tonne meijän olkkarin lattialle. Oikeest niiden vaatteiden kaikki tekstit ja kaikki xD  Mun englanti on sentään pikkusen kehittynyt siit 2-3lk:st, koska kyl mä nykyään esim osaan kirjottaa: "You" enkä jotaa muuta mielenkiintoista, heh!

Seuraava meijän sellanen hetkellinen leikki oli oma bändi... Omg! Mu jokanen kaveri voi todeta, et mul on järkyttävä lauluääni... Miten mä oon kehannut ees laulaa tos meijän hienos bändis, jos Heini soitti epävireessä olevaa kitaraa ja Heinin pikkuveli näköjäänkin, jotaan kahta Ikean lelupurkkia kahella tussilla. Joskus haluisin vaan niin paljon tietää kuinka paljon mun ja Heinin vanhemmat o nauaraneet meille. Onneks mä e muista, mitä mä tos lauloin koska, ei... Sen mä kyl muistan, ku esiinnyttiin mu äitil nii mä lauloin selin, koska olin liian ujo laulamaan kasvot äitiin päin xD Olis kyl mullekkin kelvannut toi Pekan batman naamio, heh! 

Miettikää kuin ihana Heini on ollu, tullut meil, vaik oon ollut kipee ja se o nukkunut mun kans tos sohval, aaws! 

Tää ei oo leikki vaan mä luulin pienenä oikeasti, että mut on adoptoitu toisest perheest. No me sit Heinin kans urpoina haluttiin tietenkin selvittää asia. No asiahan selvitettiin oikeen Milla ja Heinimäiseen tyyliin eli etittiin jostain Millan neuvovihkonen, josta näköjään pääteltiin, että mut on adoptoitu, kun mul ei ollut siel raksitettu samallalailla kuin muilla, koska allergiat. Niin siitä me sit päätettiin, että joo sut Milla on adoptoitu. No Heini päätti vetää tän leikin yli niinku aina minä ja Heini tehtiin eli liiallisuuksiin asti. Heini väitti mulle, että mut on adoptoitu Heinin naapureilta. Eli sellaselta vanhemmalta pariskunnalt. Omg, te ette ehkä tajuu kuinka paljon nauran tääl, heh! Koska me ollaan oltu Heinin kans tosi urpoja! Heini siis väitti mulle, että oli kuullut niiden hänen naapureiden puhuvan siitä, että kuinka he olivat antaneet mut pois. No minähän tietenkin uskoin ja olin iha paniikis. Onneks asia päättyi niin hyvin, että mua ei sentää oltu oikeest adoptoitu ja en muista yhtään kuinka se meijän salapoliisi juttu loppu, mut huomaa, et mielikuvituksest ei oo ollu mul ja Heinil puutetta!

Sit me myös normaalejen silloisten meijän ikästen tapaan leikittiin Petshopeilla. Kyl toivottavast kaikki tietää mitä ne on? eli sellasia pikkusia eläimiä, joiden päät o sillee irrallaan niitten kehost sillee tyhmäst, heh! Niin me ain leikittiin Heinin ja Lupen kans niillä, jaettiin kaikki päälle kolme sataa kaikkien meijän kolmen kesken. Sitten me jaettiin mun silloinen vaaleanpunainen matto kolmeen osaan ja kaikki vihas sitä, ku joutu keskelle. Sen takia parhaat paikat oli oikea ja vasen sivu, yleensä keskellä olija oli Heini, sori Heini! Meijän Petshop leikit ain, jossain vaihees meni sillee, että ne niiden meijän tekemien perheiden äidit ja isät lähti sielt kämpäst ja vei mukanaan kaikki ne Petshopit joilla ei leikitty ja sitten sinne kämppään jäi ainoastaan ne millä me oikeasti leikittiin eli niit oli about 5-10. heh! Sitten AINA niis leikeis kävi niin, että Lupen lemppari puput soitti pizza palveluun ja minä jättiläis pizzakuski toin pizzaa näille meijän perheiden Petshop lapsille ja samal kaikki talossa hajosi jne xD

 Välil kyl mietin, et kui separi lapsii ollaan oltu, varmaan yksii mielenkiintoisimpia lapsia, jos vaan sellanen palkinto olis ollut olemas tai olis täl hetkel olemas et: Vuoden oudoin tyttöporukka, niin se palkinto olis kuulunut mulle, Heinille ja Lupelle! Koska meil o ollut näiden leikkien lisäks, mitä oon nyt kertonut niin monia monia muita outoja leikkejä keijuista, kodista karkaamiseen ja barbien heittelyyn uimaaltaaseen jne. 

Yhtä outoja kyllä ollaan edelleen, ainakin minä ja Heini. Mun oma pikkunen kultamussukka! Oon niin onnellinen, että oon saanut pitää Heinin mun vierel nää kaikki vuodet siitä pienestä 5v-6v vuodesta asti tähän päivään! En olis ikin uskonut, et joku olis pysynyt mun ystävänä sillon, ku olin iha hirvee ja silti vielkin saan viettää aikaa Heinin kans <3 Paras kaveri kyl ikuisesti!

~Seuraavaan luukkuun!~

11. Luukku

~Joka toinen päivä piritorin kulmalla,

tapellaan rahasta, jostain pubiruususta.

Mietin pitäiskö mun joskus hypätä mukaan,

jos vaikka tekis hyvää saada välillä turpaan~

-Vilma Alina - Hullut asuu Kallios-

Mooi!

Tiedän, eilen ei tullut postausta. Jooh, mulla on sentään hyvä syy! Eillisen postauksen aihe olis ollut "Päiväni"-postaus. No mun päivän voi kuvastaa kolmeen sanaan: "Koulua ja kemiaa." Joten olis tullut kirjaimellisesti maailman tylsin postaus! Siksi en siis kello 21.00 avannut konetta ja alkanut kirjoittamaan ketutuksestani kemian rekatioyhtälöitä kohtaan, koska kukaan ei olisi varmastikkaan halunnut kuulla sitä. Joten jätin suosiolla kirjottamatta, mutta korvataan tämä tänään! Tänään tulee postaus ja toivottavasti ees joku nauraa tälle postaukselle, koska tää kertoo siitä kuin mielikuvituksellinen minä ja Heini ollaan oltu sellaisina vaahtosammuttimien kokoisina.

Aihe siis tänään on...

~"Lapsuusmuistelmat" part 1~

Vaikka mä oonkin vasta 15-vuotias tyttönen ja kohta 16w, niin mä silti pystyn kattoo sika paljon ns. menneisyyteen. Koska maailma on muuttunt todella paljon siitä kun mä olin iha pieni! Se o oikeasti sinäänsä siistiä, mutta tavallaan huolestuttavaa. Koska minä rehellisesti leikin ihan hymy korvissa viel 5-6lk tuol ulkon kaikkee mahollist ja kun nyt vertaa, niin 5lk olevat pikku tyttöset menee Stadis keskel yötä ihan kaikki meikit naamas. Mä aloin itekki meikkaa kunnol vasta 7lk:n kevääl? Nii tuntuu niin ihmeelliselt, et nykyään 5 luokkalaisetki laittaa kaikki tekoripset, meikkivoiteet jne. Mutta nyt vaihetaan tästä aiheesta kukkaruukkuun! Elikkäs tänään me muistellaan leikkejä, joita mä oon leikkinyt pienen. Ja nää meijän leikit Heinin (Lupen) kanssa niin on pikkusen poikenneet normaaleista kotileikestä, mutta alotetaas.

Eka tällänen meijän ihan ykkös leikki pienen oli tällä nimellä toimiva: Salamaa.

Tää leikki alko sillon tosi pienin, ku olin just melkein tutustunut Heiniin. Muistaakseni se alko niin, että mä sanoin Heinil, et mä juttelen jollekkin Mansikka Marja nuken tapaselle ihmiselle mun ikkunan läpi. No loppujen lopuks Mansikka Marja unohtu ja se virallinen leikki alko. Se alko yks ilta niin, että oltiin Heinillä ja oltiin toista tuntia istuttu ja tuijotettu Idols 2003-2004-DVD:tä, jossa siis oli laulajina esim. Hanna Pakarinen ja Antti Tuisku. No mun oli sitten aika lähteä kotiin ja mä en siihen aikaan uskaltanu kävellä Heinilt kotiin yksin, vaikka niinku asutaan samas taloyhtiös ehk kolme kämppää on välis. Kumminkin, Heini tuli saattaa mua ja siin matkal mä vaa totesin et: "Antti Tuisku on mun mies." (Häpeäminen nyt...) No sitten Heini siihen perään sano et: "Joo, Jani Wickholm on mun mies" Sit iha innoissamme jaettiin kaikki 2003-2004 ne kilpailijat, jotka oli pääsy finaaliin asti? niin itsellemme.  Heinin porukkaan kuulu: Jani Wickholm, Sonja Nurmela, Christian Forss ja Hanna Pakarinen. No mun porukkaan kuulu kaikki loput eli: Antti Tuisku, Anniina Karjalainen ja Victoria Shuudifonya. Tosta Victoriast sen verran, Heini huijas mulle sillon joskus pienen, että se Victoria olis oikeest kuollut ja mä kysyin nyt tos pari kuukaut sitten, ku puhuttiin täst postauksest Heinin kans nii, et onks oikeest se Victoria kuollut? Nii Heini repes iha huolel ja oli sillee: "Oonks mä oikeest huijannut sulle jotaa tollast, ei todellakaan oo." Minä tyhmänä oon uskonu ja salee itkin sillon kolme viikkoo putkeen, ku luulin et se oli oikeest kuollu ja ei se ollutkaa sit oikeesti... Heini mä oon ikuisesti pettynyt sinuun, heh! 

No mä en muista mist toi "Salamaa"-nimitys tuli. Salee siitä, että se oli salasta, me ei kerrottu ikin kellekkään siit, se oli meijän kahen juttu. No sit me haluttiin lisääkin porukkaa meijän Salamaa hahmojen sekaan eli suomeks lisää näkymättömiä kavereita. Me sit keksittiin, että mun pöydän alta pääsee Salamaahan... No siel Salamaas oli salee ain bileet sillon, ku me mentiin sinne. Meijät kaks tuntien, me keksittiin nimii ihan pääst, et ketä kaikkii siel oli. Yhen nimi oli Juna ja muit e muista, mut Junan mä muistan, koska mä väitin ain Heinil, et tämä näkymätön Juna oli kusessa Heiniin. Hahha, voi noita aikoja! Mutta nyt, ku muisteltiin Heinin kans, nii voin sanoo, että me kummatki tykättiin tost leikist ihan sikanan ja leikittiin tota ihan sika pitkään! Sekä sit loppujen lopuks siit tuli periaattees, ku kotileikki eli Heinillä oli miehenä tämä Jani Wickholm ja mulla oli tämä Antti Tuisku ja sit meil oli iha järkyttävä määrä kaikkii lapsii jne. Mä muistan ainoastaa, et yhen mun lapsen nimi oli Vilma ja toisen oli joku Annika ja joku oli Liina. Heinil oli Viivi, Anna, Aleksi (?) ja Aapoli. (Vois alkaa kutsuu Aapoo lempinimel, Aapoli xD) Mut siis kumminkin Aapoli oli sellanen mini nuken kokonen ja se pukeutu ain sukkaan. Omg, jos vaan voisin niin näyttäisin kuvan siit, mut ei mul oo valitettavasti Aapolist kuvaa, mut sen vaatteet oli ain erilainen sukka. Yleensä sillä oli pääl sellanen vihree valkonen sukka ja tän Aapolin nukkumapaikka oli Heinin vaatekorissa. Voin sanoo, et nyt naurattaa nää mun ja Heinin jutut aik huolel, mutta sillon oltii iha vakavissamme! 

Mut muistan sen, ku me mentiin niitten vauvojen kans lenkil eli ulos, nii mä ja Heinikin muistetaan iha sika hyvin se, AINA ku oltiin just tulos takas himaan niin meijän naapuri tuli aina vastaan. Ja se sano: "Mitäs pikkuäidit?" Se oli sillon pienen todella kauheaa ja meit ärsytti ja ketutti ja kaikkee mahollist, heh!

 

Tää leikki jatku aik pitkään, kunnes tapahtu jotain, josta kerron ens postaukses ;)

~Huomiseen ja seuraavaan luukkuun!~