Ympäri käydään, yhteen tullaan

~Kuka sä oot mulle sanomaan,

Et mä oon rikki hei,

Mä en oo rikki vaan vähän kulunut~

-Vilma Alina - Palasina-

Mooi!

Mitä just sulle kuuluu siellä ruudun toisella puolella? 

Koska mulla vihdoinkin alkaa olla taas normaali fiilis. Mulla on ollut ihan tajuttoman raskasta ja kiireistä viime aikoina. Tuntui todella monena päivänä, että päivästä loppuu tunnit kesken. Olin muutenkin just siinä lokakuun lopussa- marraskuun puoleenväliin todella, todella väsynyt päivästä toiseen. Joka sitten toki näkyi siinä, että kun olin niin väsynyt niin en mä jaksanut tehdä mitään ja asiat kasaantui ja stressi vaan kasvoi ja sitten en saanut edes sitä pientä määrää nukuttua. Tämä oravanpyörä sai stopin 14.11. päivän aamuna, jolloin heräsin pikkuveljeni takia aamu seitsemän aikoihin ja mulla oli koko päivän energinen olo. Kokeilin samaa seuraavana päivänä ja olin taas energinen. Nyt olen sitten arkena herännyt lähes joka aamu 7 aikoihin, jotta saisin energian riittämään koko päiväksi. Nimittäin mulla ei ollut lähes tulkoon yhtään energiaa yhtään mihinkään, kun heräilin 10-12 aikoihin. 

No nyt mulla sitten on ollut energiaa, mutta tekemistä on ollut senkin edestä. Mulla on tässä periodissa ollut joka viikolla joku tentti ja sama homma jatkuu jouluun asti! Nimittäin idioottina menin ilmoittautumaan ekan periodin lopussa yhden aineen korotukseen, yhdestä pienemmästä tentistä en päässyt läpi, joten jouduin seuraavalla viikolla uusimaan sen, matikan välikoe, laboratorioturvallisuus-tentti, taas tentti ja sitten vielä matikan toinen välikoe... Että näitä tenttejä on tähän periodiin kyllä mahtunut ja tenttitavat on kyllä tulleet tutuiksi. Mulla on tässä periodissa kolme kurssia, mutta yksi niistä on laboratoriokurssi. Tämä siis tarkoittaa sitä, että elämä pitää lähestulkoon laittaa paussille kolmeksi viikoksi seitsemästä opintoviikosta... On muuten ollut rankkaa suorittaa rankkojen labrojen jälkeen vielä labrapäiväkirja ja tehtäviä + matikan laskuharjoitukset ja englannin kieliset kemian tehtävät... Et kyllä hommaa piisaa. Ehkä vasta nyt alkaa pikkuhiljaa hellittää tämä järkky kiire kun labratöistä on takanapäin reippaasti yli puolet ja jäljellä on enää kolme työtä! Voiton puolella ollaan!

Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Tämä tarkoittaa sitä, että mä nimittäin alan taas postaamaan kaksi kertaa viikossa joulun kunniaksi! Tätä jos jotain olen odottanut kuin kuuta nousevaa! Nimittäin alan taas postaamaan torstaisin ja sunnuntaisin. Eli tervetuloa vanhat tutut tavat tästä päivästä eteenpäin.

 En sitten tiedä hidastuuko tahti sitten tammikuussa. Nimittäin mun keväästä tulee aivan tajuttoman rankka... Tai ainakin nyt kun ajattelee niin aivan karsee... Pitäisi nimittäin hoitaa koulu, lukea pääsykokeisiin, tehdä töitä viikolla ja levätä viikonloppuisin, kun Steffe pääsee lomille armeijasta. Jotta voin levätä viikonloppuna niin se tarkoittaa hullusti tekemistä arkena... No pysyn ainakin kiireisenä... Se on sitten näkökulmasta riippuvaa onko hyvä asia pysyä kiireisenä. Odotan kauhulla!

 Mutta nyt mä nautin joulukuusta, koulun rauhottumisesta ja takas tänne blogiin palaamisesta. Pohditaan kevään kiireitä keväällä. 

Tällainen kokoava postaus ennen aktiivista aikakautta. Toivottavasti tykkäsit ja nähdään sunnuntaina uuden postauksen parissa.

~Moikka ja ens postaukseen~

6-vuotias

~Tuulisella kadulla, tuhansia varjoja.
Kädessäni kukkia, löysin niitä matkalta.
Ei takaisin oo paluuta, kun löytää oikean.
Tiedän, ilman sinua, ei ole minua~

-Mikko Harju - Aikaa on jäljellä-

 Mooi!

Tiedättekö mikä päivä eilen oli? Joo, tänään on 7.3.2018. Se tarkoittaa mun kalenterissa sitä, että eilen tuli tasan 6 vuotta siitä, kun loin tämän blogin! Aikoinaan kylläkin nimellä "I LOVE YOU". Tämän kuuden vuoden sisään on mahtunut paljon välillä vähän liikaakin kaikenlaista. Nuoresta ja erittäin epävarmasta 13 vuotiaasta tytöstä on täällä ruudun toisella puolella kasvanut 19-vuotias "aikuinen" nainen. Nyt kuuluis varmaankin soittaa Paula Koivuniemen Aikuinen Nainen tai sitten vain tyytyä Anssi Kelan Milla kappaleeseen.

Aloitetaas...


Jotenkin vaikea ajatella, että et kuusi vuotta on toisaalta mennyt todella nopeasti, mutta taas omalla tavallaan niin hitaasti. Koska mä muistan jopa minkälainen sää oli silloin 7.3.2012. Satoi. Oliko jotenkin yllättävää? Ei oikeastaan.
Munhan blogi on siis aloittanut nimellä "I LOVE YOU". Arvatkaas miksi vaihdoin sen... Et arvannut, sori. Mä vaihdoin sen sen takia, että meidän luokassa alkoi aika nopeasti kiirimään huhu, et mä ja pari muuta oltiin perustettu omat blogit. Meillä oli ala-asteella sellaiset järjestelijä parit, jotka saivat jäädä sisälle aina järjestelemään luokkaa, kun muut lähtivät ulos vesisateeseen pällistelemään. Mä sit olin tällöin joskus ehkä kahden viikon päästä mun blogin perustamisesta sitten järjestelijänä yhden pojan kanssa johon olin hirmu ihastunut. Hän sitten päätti yhtäkkiä kesken keskustelun vaan kysyä, et "Mikä sen sun blogin nimi on?" Minä 13-vuotias pikkutyttö menin ihan hämilleni ja mua ihan hirveesti hävetti se, et joutuisin sanomaan tälle mun ihastuksen kohteelle, et sen nimi on "I LOVE YOU". Mähän sitten hoidin tämän tilanteen erittäin nololla tavalla. Ei jotenkaan yllättänyt. Mä sanoin sille päin naamaa: "Mä en voi sanoa sitä nimeä sulle, mutta voin kirjoittaa sen osoitteen paperille." Välillä mietin, miksi mä en voi hoitaa tilanteita normaalisti...
Nimi meni vaihtoon, vaikka URL-osoitteeseen se kyllä jäi!


No tiedättekös mikä oli mun blogin nimi ennen Daydreamer:ä? Tämä kyseinen blogin nimi mulla oli ehkä kesän 2012 lopusta yhdeksännen luokan kevääseen? Eli kevääseen 2015. Blogini nimi oli "You Are Beautiful". Oli varmaan toinen lause "I love you"-lauseen rinnalla, jonka osasin englanniksi, niin olihan se sitten pakko laittaa blogin nimeksi. Mutta se ei häirinnyt mua niin paljoa kuin tämä aito ja alkuperäinen. "You Are Beautiful" oli mulla aika pitkään, jos vertaa tuohon alkuperäiseen. Ei tuntuisi yhtään omalta jutulta enää kirjoittaa, kummankaan entisen blogin nimeni takana. "Daydreamer" kuvastaa parhaiten mua ja mun luonnetta. Haaveilija, joka haaveilee välillä ehkä turhankin suuria! Se olen minä, uskokaa tai älkää.


Tällä blogin puolellakin on näkynyt erittäin hyvin mun elämä tässä kuuden vuoden aikana. Tämä blogi pohjautuu Marion peluulle ja kavereiden piikittelylle. Mitä se on nykyään? Jotain aivan muuta. Tuntuisi oudolta, että mä tulisin tänne piikittelemään Heiniä tai Ainoa, niin kuin silloin 2012, kun olin vielä ala-asteella. Onneksi se käytös jäi sinne ala-asteelle. En tiedä teistä, mutta täällä mun blogissa näkyy/viimeistään kuuluu milloin ei mene hyvin. Milloin väsyttää eikä huvita tai muut hommat vie kaiken ajan. Esimerkiksi nyt tällä hetkellä mä valmistaudun viisiin ylioppilaskirjoituksiin ja niiden jälkeen pääsykokeisiin. Se voi tietää hiljaisuutta tai sitten ei! Koska tämä on yksi mun rakkaimmista harrastuksista, jota on jatkunut lähes täydellä tykityksellä kuusi vuotta. Niin viikonkin postailemattomuus tuntuu erittäin oudolta.
Mutta toivon, että tämän blogin kautta edes joku tuntee jotakin, vaikka sitten myötähäpeää mun oudoista jutuista ja iloa hauskoista kuvista. Tai sitten vaikka kyyneliä mun "luovuudesta". Tämä on ollut tähän mennessä jo aivan tajuttoman opettava ja upea blogini elämänkaari ja haluan, että se elämänkaari kestäisi ainakin vielä seuraavat kuusi vuotta. Ainakin edes vielä neljä, jotta pääsen juhlimaan tämän blogin kymmenen vuotis synttäreitä!


Haluaisin vielä antaa ns. blogilleni synttärilahjan. Saanen esitellä mun kameraperheen uuden jäsenen. Eli mun Fujfilm Instax mini 9:n. Hän saapui minun luokseni jo kylläkin syntymäpäivänäni 20. tammikuuta. Mutta hän pääsee vasta tänne blogin puolelle esittäytymään nyt. Hänen nimekseen tuli Oona hänen vaaleanvihreän sävytyksen inspiroimana. Tämä kyseistä pientä muovista kapistusta olen himoinnut, ihastellut ja kuolannut varmaan siitä lähtien kun eksyin We Heart It-sivustolle eli juuri sieltä vuodesta 2012, jos niitä oli silloin? Mutta kuitenkin! Polaroid kamera on ollut siis jo pitkään harkinta listallani ja olisi varmasti vieläkin sillä listalla, jos äiti ei olisi todellakin yllättänyt mua! Koska olin joulun alla tehnyt hänen pyynnöstään listan, missä on kaikkia mun toiveita maan ja taivaan väliltä. Sen takia, koska kuulemma mulle on nykyään niin vaikea keksiä lahjoja, vaikka musta mä oon maailman helpoin. Osta vain muumikulho tai joku "vanha" muumimuki esim. mörkö- ja nipsu-muumimukit multa puuttuu! Äiti oli kuitenkin yhden toiveeni kohdalla mulle sillälailla: "Mä en tiedä kameroista mitään, ostatko mielummin itse?" Ja silloin tajusin, heti että hän tarkoitti tätä Instax:a ja asia oli mulle enemmän kuin okei. Hän sitten kuitenkin yllätti ja oli ostanut aivan oikean kameran ja maailman söpöimmän värisen! Kiitos vielä äidille ❤︎


Tällaiset synttärit mun blogin kunniaksi. Toivottavasti tykkäsitte ja pysytte matkassa mukana vielä tästä päivästä tulevaisuuteen! Mulla ei olisi sitten muuta kuin, että sunnuntaihin.

~Moikka ja ens postaukseen~

~Itseni kanssa solmussa~

~Jos sä oot solmussa selvitän sut,

mustan sut ulkoo oon sua lukenut.

Jos sä oot solmussa mä avaan sut,

viimeistään nyt mä oon sen luvannut~

-Pikku G - Solmussa-

Moi!

Mitä kauemmin täältä blogin puolelta on pois, niin sitä vaikeampi tänne on palata takaisin.

Mä julkaisin viime postauksen 19.11.2017 ja  siitä tuntuu olevan ikuisuus, vaikka tosiaan siitä on kaksi viikkoa. Mä en haluaisi kokea, että olisin selityksen velkaa, koska nyt kyseessä ei ole mitään kahden kuukauden tai puolen vuoden taukoa. Oikeastaan en olisi edes palannut tänne blogin puolelle vielä tänäänkään ilman, että Steffe olisi vaatimalla vaatinut...

Viime postaushan tuli päivää ennen koeviikon alkua. Jos mä nyt tällälailla koe viikkoa yhdellä sanalla kuvailisin niin se olisi "järkytys". Järkytys nimittäin oli erittäin suuresti läsnä. Nimittäin ensimmäistä kertaa koskaan mä paloin loppuun koulun suhteen. Mulla ei ollut koeviikolla oikeasti mitenkään erittäin erikoisia aineita tai mitään normaalista koeviikosta poikkeavaa. Mulla oli tuossa toisessa jaksossa siis 7,25 kurssia, joka on ihan perus ainakin mulle. 

Näistä 7,25 kurssista osallistuin kaikkiin paitsi yhteen kokeeseen. Mä otin siitäkin aivan järkyttävän stressin, että en osallistunut siihen kokeeseen, koska kyseessä oli mun viimeinen fysiikan kurssi koko lukio taipaleeni aikana. Siitä tuli sitten keskeytetty, samoin keskeytin yhden matikan kurssini kurssikokeessa vetämällä kaikkien tehtävien päälle raksit. Mulle joka tunnetaan ihan hyvänä matikassa ja ei sellaisena luovuttaja tyyppisenä ihmisenä se oli kova paikka, vaikka jonkun korvaan se saattaa naurettavalta kuulostaakin. 

Mä siis päivää ennen tätä keskytettyä matikan koetta vaan makasin mun lattialla itkien, että mä en enää jaksa. Ja se näkyi. Tämä keskytetty matikan koe oli perjantaina, maanantaina jätin tyhjän sanakoe lapun ruotsin opettajalleni ja tiistaina en ilmestynyt fysiikan kokeeseen. Mä paloin loppuun.

Sama kävi täällä blogin puolella. Kerta mä paloin koulusta loppuun niin mulla tuli niin suuri sellainen ns muuri kaiken suhteen. Tuntui kuin olisin palanut kaikesta loppuun. Ja se piti todella hyvin paikkansa, enkä sen vuoksi palannut tännekkään. Yhtenä suurana syynä sille etten palannut blogin puolella on myös se, että mulla ei ole kuvia. Mä en ole tehnyt koko viime jakson aikana mitään mielenkiintoista ja toisena ei ole valoa jonka avulla kuvata. 

Mä vihaan huonoja kuvia ja niitä mulla on paljon! Mä en halua julkaista huonossa ja keltaisessa valossa otettuja kuvia. Mä rakastan sellaisia ns. ylivalottuneita ja huoliteltuja kuvia. Johtuen ehkä siitä, että mä itse luen sellaisia blogeja, joissa on sen tyylisiä kuvia. Ja sellaisen ylivalottuneen valon saa ainoastaan tähän aikaan vuodesta 11-14:30 välisenä aikana ja silloinkin jos on todella vaalean harmaa taivas tai paistaa aurinko. Ja näin ei koskaan ole, kun mulla olisi aikaa kuvata. Joka luo ristiriidan sille, että joo haluaisin tehdä postauksia, mutta ai niin kuvien laadun pitäisi sitten olla heikompi. Ja sit jos odotan täydellistä valoa, niin siihen postauksen tekoon on vierähtänytkin sitten se kaksi kuukautta. 

Pitää nyt vakavasti miettiä, että mitä teen tälle asialle. Koska mä stressaannun siitä, että en pääse harrastukseni pariin. Joko upotan rahani siihen kuvausvaloon tai ostan jonkun erittäin valkoista valoa tuottavan lampun tai jotain. Mä uskon muutenkin, että tää mun bloggaus nousee ihan next levelille sitten kun muutan omilleni. Koska tällä hetkellä en pysty toteuttamaan kaikkea, mitä haluaisin. Tämä mun oma kuusi kulmainen huoneeni ei anna kaikkia valmiuksia siihen, mitä haluaisin toteuttaa. 

Inspiraatiota on, mutta valon puute syö sen ja toivoakin on vielä ihan vähän. Ja Steffe oli oikeassa, mulla on nyt jo paljon parempi mieli tämän mun lievästi puhki palamisen kanssa. 

Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti tykkäsitte, vaikka tämäkin postaus oli taas tällainen avautumispostaus eikä niinkään mihinkään tiettyyn asiaan suuntautuva. Rukoilen ymmärtäväisyyttä ja pyrin palaamaan torstai- ja sunnuntai-postausrytmiin. Joka on ollut tässä hetken aikaa hakusessa. Toivottavasti se seuraava postaus jossa näemme olisi julkaistuna torstaina! 

~Moikka ja ens postaukseen~

~Kadonnut tie~

~Missä taivas on?

Missä Jumala on, kun lauma polkee paikallaan?

Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?~

-Apulanta - Jumala-

Mooi!

Onpa outoa tallustella takaisin tänne blogin puolelle. Lievästi ristiriitaisin mielipitein, mutta täynnä kaikkea sitä energiaa ja intoa, mitä tää homma vaatii. 

Arska on ihminen, joka on opettanut mulle yläasteen aikana paljon asioita! Mutta yksi lause on hänen suustaan jäänyt ikuisiksi ajoiksi päähäni. Ja se on se, että: "Älä tee väkisin, se näkyy lukijalle". Tässä olen aivan täysin samaa mieltä Arskan kanssa. Nimittäin mikään ei ole ärsyttävämpää luettavaa kuin sellainen teksti, mistä näkee kilometrien päähän että se on väkisin väännettyä. 

Mä tein viime postaukseni 27. elokuuta. Herranjumala, siitä on kauemminkin kuin muistinkaan. Mutta nyt olen takaisin ja ennen kuin pystyn aloittamaan ns. uudestaan tasaisella rytmillä, niin mun on pakko kertoa ehkä jotain tästä syksystä. 

Aloitetaas....

- Mistä sitä aloittaisi... Mä ajattelin silloin, kun viime postaukseni julkaisin, että kyllä mun jaksaminen riittää kirjoituksiin, muuhun kouluun, parisuhteeseen, kavereihin ja blogiin. Jouduin kumminkin pian myöntämään, että ei se jaksaminen riitäkkään. Jostakin oli pakko repiä aikaa lukemiseen ja sosiaaliseen elämään. Aikaa sitten revittiin muista koulutöistä ja blogista... Tämän myötä tänne blogin puolelle takaisin tulemisen kynnys kasvoi vain korkeammaksi ja korkeammaksi. 

Jos joku sattuu muistamaan viime vuonna tapahtui vähän saman kaltaisesti kuin tänäkin vuonna. Eli tauko juuri tässä syys-marraskuussa. Onneksi tällä kertaa tauko ei venynyt sentään marraskuulle asti. Syksyt ei yleensä muutenkaan ole mulle mitään helppoa aikaa. Joka vuosi syksyllä tapahtuu kaikki hirveydet! Eikä tänäkään vuonna näiltä hirveyksiltä säästytty. Samaan aikaan tämä on ollut mun hirvein syksy, mutta toisaalta elämäni paras syksy.

- Pyrin menemään kronologisessa aikajärjestyksessä ja listaltani löytyy ensimmäisenä kohta nimeltä Iiku. Iiku eli Iida-Maria siis muutti tuossa pari päivää koulun alun jälkeen toiseen maahan. Tilanne oli vähän sama kuin 2016, kun Aino lähti vuodeksi vaihtoon Japaniin. Mutta tällä kertaa reaktio oli kymmenen kertaa pahempi ja tietoisuus siitä, että Iiku ei välttämättä asu enää koskaan Suomessa tuntui tuovan oman mausteensa soppaan. Mun suurin pelko oli se, että nyt tämä meidän yläasteen porukka hajoaa. Mutta nyt, kun järjellä ajattelee niin ei se mihinkään hajonnut/ tule hajoamaan. Se vain muutti muotoaan! Välimatka ei ole este se on vain hidaste ja kyllä ystävyys sen kestää, jos ystävyys on sellaiseksi luotu. Mekin ollaan kumminkin tunnettu Roosan, Iikun ja Ainon kanssa 7lk:lta asti ja käyty läpi monen moisia asioita ja silti pysytty ystävinä. Ikävä on kuitenkin sellainen asia, joka ei häviä koskaan...

- Seuraavana kohtana olisi tanssi. Tanssi on mun pitkäikäisin ja rakkain harrastus, mitä mulla on koskaan ollut! Ja tänä syksynä tuntui kuin kokonaan uusi lehti olisi avautunut tässä mun tanssi harrastuksen historian kirjassa. Ensimmäistä kertaa 2016 joulunäytöksen jälkeen on kiva mennä tanssi tunneille ja ei ole sellaista pelon tunnetta. Nimittäin keväällä 2017 meillä vaihtui tanssiryhmässä opettaja, joka on erittäin luonnollista. Koska niin tapahtuu lähes joka puolen vuoden välein! Musta tuntui, että tämä uusi ope otti mut ja Roosan ehkä lievästi silmätikuikseen, joka loi loppupeleissä mulla ainakin pelon tunteen. Eikä huvittanut ollenkaan mennä tanssi tunneille ja joka kerta niille tunneille meneminen oli yhtä väkisin väännettyä sontaa! Onneksi nyt olen tanssiryhmässä, joka on mulle ainakin sopivan tasoinen, mun ikäisille suunnattu ja opettaja on monipuolinen (ainakin sarjojen suhteen). Harrastan siis show tanssia tällä hetkellä, mutta tykkään opettajan tyylistä, nimittäin hän sotkee monia eri tanssilajia kuten voguing:a, show:ta, dance:a ja hiphop:a yhteen. 

- Kolmas kohta on koulu. Jouduin siis lievästi tinkimään muista koulutöistä kirjoitusten takia. Ensimmäinen jakso meni kumminkin paremmin kuin varmaa mikään jakso koko lukio historiassani. Johtuen varmasti siitä, että mulla oli yhteensä 4 kurssia, kaksi matikkaa, äidinkielen 9 kurssi ja kemian kertauskurssi. Kumminkaan ensimmäistä kertaa en tehnyt kaikkia matikan tehtäviä niin kuin yleensä sekä äikän esseetkään eivät olleet mitenkään kummoisia. Olisin varmasti pystynyt parempaankin. 

Kirjoitin siis tänä syksynä biologian ja kemian, joka on tullut varmasti todella selkeäksi tässä kesän ja syksyn aikana täällä blogissa. Biologiaa mä en lukenut kauheasti kesällä, mutta syksyllä senkin edestä. Bilsa oli mun pääaineena ja toivon, että se meni hyvin. Se koe tilanne oli aivan erilainen, mitä kuvittelin. Se oli todella rauhallinen ja meitä oli todella vähän siellä salissa. Toisin kuin kemian kirjoituksissa... Kemia ei mennyt todellakaan hyvin. Ei lähellekkään mun tasoa! Koe ei ollut vaikea nyt, kun asiaa miettii. Mutta siinä hetkessä se oli mulle aivan tajuttoman vaikea... Voin syyttää tästä mun tason häviämisestä täysin itseäni ja lievästi heitä, jotka häiritsivät minua kokeen aikana. Itselläni oli liian kova luotto itseeni, joka rapistui siinä koe aamuna. Tämä sai aikanaan varmasti sen, että yksinkertaisetki tehtävät tuntuivat haastavilta. Samoin mulla oli paikka sellaisessa kohtaa, mistä koko ajan joku meni vessaan. Myös mun ympärillä leijui nuuskan tuoksuinen pilvi, joka aiheutti päänsärkyn ja vielä kaupanpäälle opettajien supina katkaisi koko ajan mun ajatuksen. Varsinkin, kun olen ihminen joka tarvitsee hiljaisuuden kun keskityn. Ei voi mitään, keväällä uudestaan tämän kemian kanssa...

- Neljäntenä olisi vähän ikävämpi asia. Iikun muutto oli eka asia joka osui, mutta tämä toinen asia ehkä osui jopa kolmin kertaisesti... Nimittäin mulle tosi monen vuoden ajan sana syöpä on ollut suurempaakin suurempi kirosana. 14 vuotta sitten se vei mun mummin ja näiden 14 vuoden jälkeen nyt taas se kirottu sana nostaa päätään. Jos joku asia vetää mut hiljaiseksi niin se on tämä... Kaksi mulle erittäin rakasta läheistä ovat saaneet tässä syksyn aikana syöpädiagnoosin. Ja nyt haluan kyseenalaistaa Jumalan. Siitä tämän postauksen biisin valinta.

 "Missä taivas on? Missä Jumala on..." 

- Viides kohta olisi vähän tai paljonkin iloisempi nimittäin kihlaus. 9.9.2017 kello 22:03. Tuntuu edelleen kuin se olisi ollut eilinen ja olen edelleen lievästi sanaton. Steffe veti multa pahimman kerran jalat alta ja varmaan ensimmäistä kertaa mykäksi. Olin onnellinen, shokissa ja sitten taas kerran onnellinen. Steffe on mulle nii rakas, että en pysty sanoin sitä selittämään tai kuvailemaan! 

Joku ehkä ihmettelee, että miksi nyt? Tai jotain muuta vastaavaa. Ensinnäki miksi ei nyt? Tai siis päälle kuukausi sitten. Steffen mielestä oli oikea hetki kosia ja minusta hetki ei voinut olla sen parempi. Kummankin perheet otti asian hyvin vastaan ja samoin kaverit + meidän rakas kemian opettaja. En mä muuta tarvitsekaan!

Tällainen syksy mulla! Laidasta laitaan kaikenlaista. Vähän ikäviä juttuja ja vähän iloakin! Toivon, että sä olet edelleen siellä ruudun toisella puolella lukemassa mun touhuja, vaikka olinkin pitkään poissa. Sunnuntainen postaus rytmi jatkuu ja toivottavasti myös torstainen postailu jatkuisi! Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti tykkäsit!

~Moikka ja ens postaukseen~

~Oon ainiaan sun~

~Vaikka joskus tuntuu et mä sekoon,

vielä kannan korttani kekoon.

Silloin kun tarviit mua täällä mä oon,

sä kuulut myös mun kohtaloon~

-Reino Nordin - Antaudun-

Mooi!

Tiistaina oli taas se päivä vuodesta. Nimittäin blogini synttärit! Aika menee aivan tajuttoman nopeasti... Vastahan mä tämän blogin aloitin! Ja nyt siitä on jo viisi vuotta. Mä epäilen vahvasti, että siellä ruudun toisella puolella ei ole ketään, joka olisi seurannut mua nämä kaikki 5 vuotta. Ainoa henkilö saattaa olla Heini, mutta epäilen vahvasti. Joten ajattelin, että olisi kiva käydä läpi vähän tämän blogin historiaa! Outoja asioita ja faktoja tästä blogista löytyy monia, vuosien varrelta. 

Joten tänään aiheena ja synttäri spessuna "iloveyou-miff.blogspot.fi"-blogin historia!

Aloitetaas...

    - Tuolla pienellä Canonin IXUS 105 kameralla on otettu tämän blogin ensimmäiset itse otetut kuvat. Tuon tiputtua sängyltä hienoa kuvaa ottaessa "obejktiivi" osa taittui vasemmalta puolelta sisäänpäin... Jonka jälkeen kuvaaminen tuolla kameralla oli mahdotonta. Seuraava mun helmi ja kaiken kokenut kamerani oli Canonin IXUS 240HS, jonka hienous oli kosketusnäyttö ominaisuus! Omasta mielestäni ihan hyvä pokkari kameraksi. Toimii nykyään mulla esim. festari kamerana. Sitten on mun oma nykyinen helmi Canonin EOS 1200D järjestelmä kamera! Siis tuota kohtelen kuin kukkaa kämmenellä ja sekin on ollut mulla käytössä jo kaksi vuotta. Toimii edelleen todella hyvin!

   Eikö kaikki hyvät sadut ala aloituksella "olipa kerran". Joten olipa kerran pieni vasta 13 vuotta täyttänyt tyttö nimeltä Milla. Oli sateinen kevät päivä, 07.02.2012. Tällöin Milla puhui Skypessä hyvän ala-aste kaverinsa kanssa. Kaveri kertoi Millalle perustaneensa blogin ja suositteli blogin perustamista Millallekkin. Milla empi ja empi. Tämä kaveri sitten suositteli Millalle erästä bloggaajaa/vloggaajaa nimeltä The Soffeliini (Löytyy Youtubesta nimellä: Sofia Vahtokari). Milla kiinnostui ja alkoi katsomaan tämän The Soffeliinin videoita ja selailemaan tämän blogia. Milla innostui ja loi sivustolle kuin Blogger oman ensimmäisen bloginsa! 

Tästä tämä 5 vuotinen taival on käynnistynyt!

     - Ensimmäisiä kännykällä räpsittyjä kuvia tuli otettua Nokian Lumia 800:lla. Laatu aivan järkyttävä ja ei etukameraa. En koskaan oppinut tykkäämään tuosta puhelimesta, enkä varmaan tule koskaan tykkäämäänkään! Tämä puhelin kumminkin toimi minulla vuoden 2013 loppuun. Seuraava puhelin oli Iphone 5s, josta tykkäsin todella paljon! Enkä olisi varmaan vieläkään tuosta puhelimesta luopunut, mutta hän itse päätti lopettaa päivänsä mun käytössä akkuvialla, näytön liimausten irtoamisella ja sormitunnistimen pois kytkennällä... Tykkäsin kuvien laadusta jne, mutta liian vähän tilaa! Mulla oli siis tuossa 36Gt. Sitten olisi vielä tämä mun tämän hetkinen puhelin, Iphone 6s. Kuvanlaatu hyvä takakameralla. Oon lievästi pettynyt etukameraan, en todellakaan tiedä miksi! Mutta muuten todella hyvä puhelin ja tässä sentään on tilaa kuville jne.

    Tämähän blogi ei lähtenyt käyntiin nimellä Daydreamer. Tällä mun blogilla on ollut jo tämän viiden vuoden aikana 3 nimeä. No niin kuin sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin tässä asiassa se pitää paikkansa. Tämän mun blogin nimihän oli alunperin "I Love You". No se nimi vaihtui sitten suhteellisen pian? Tyyliin puolen vuoden/vuoden jälkeen. Syitä tähän nimen vaihtamiseen olivat nimen tylsyys ja nolous. Koska mua jotenkin hävetti se, että jos joku kysy multa, että mikä sun blogin nimi on. Nii mua hävetti vastata, että "I Love You". No ei se nimi sen paremmaksi sitten muuttunut... Nimittäin seuraava nimi oli "You Are Beautiful". Omaperäistä jne... No tällä nimellä sitten pyyhällettiin 9lk kevääseen asti. Jolloin aloin fysiikan tunnilla miettimään uutta nimeä. Tästä huomaa hyvin mun fysiikan kiinnostuksen yläasteella ja samoin keskittymisen jalon taidon. No hyvä ystäväni, Arska. Päätti keksiä mun blogille uuden nimen, Daydreamer. Jolla ollaan tähän mennessä melkein kaksi vuotta menty! Ja olen siihen edelleen erittäin tyytyväinen. Olen ikuisesti kiitollisuuden velassa Arskalle mun blogin ensimmäisestä järkevästä nimestä samoin mun blogin ensimmäisestä järkevästä taustasta! Näistä kaikista nimistä omasta mielestäni "Daydreamer" on ensimmäinen suhteellisen järkevä blogin nimi, ytimekäs ja itseäni hyvin kuvaava. 

      - Tällä hetkellä mulla on vain kaksi objektia tuohon mun Canonin EOS 1200D:hen. Mulla on tuo kameran mukana tuleva 18-55mm zoom-objektiivi. Sitten mulla on Canonin 55-250mm zoom-objektiivi. Olen tykännyt erittäin paljon! Alkuperäinen tarkoitus kyseisen objektiivin ostoon oli mun wanhojen tanssit. Mutta sain objektiivin vuotta ennen tansseja, joten sitä on tullut ennen wanhojakin testailtua todella paljon! Kolmas objektiivi on ankaralla mietintä listalla...

           Mä voin luvata, että mä oon ollut se joka on käynyt läpi kaikki siis kirjaimellisesti kaikki blogi mokat! Eli jos joku alkaisi nyt luettelemaan mulle blogi mokia, niin mä allekirjoittaisin todennäköisesti ne kaikki... 1. Banneri puuttui tai sitten se oli, joku aivan järkyttävän laatuinen maailmanpyörä We Heart It:sta 2. Googlesta tai We Heart It:sta kaikki postauksen kuvat 3. Väkisin väännetyt postaukset... 4. Sekava ulkoasu: Eri värillä kaikki tekstit, ei tunnisteita, tausta Bloggerin omista tausta vaihtoehdoista 5. Kuvat: epätarkkuus, kuvakulma, muokkaus, muokkaamattomuus, kuvien tausta, kuvien aiheet, kuvien väriyhdistelmät, laatu (okei syyllistyn tähän edelleen! Syy on kylläkin Blogger) jne! 

       - Ensimmäisen "jalustani" eli tuon pienen pienen magneeteilla kiinnittyvän kolmijalan Tuurista kesällä 2014. Selfie-tikun sain Roosalta 16v synttäri lahjaksi! Muistan vieläkin, kuinka hypeissä olin tuotaskin väkkyrästä. Ajat muuttuu ja vuodet kuluu ja meitsi ostaa kolmijalan. Mä muistan vieläkin sen hetken, kun ostin tuon kapistuksen Verkkokauppa.comista. Me vertailtiin silloisen poikaystäväni kanssa varmaan oikeesti tunti, että mikä olisi hyvä kolmijalka! Kolmijalka on siis merkkiä SLIK ja oon todennut todella hyväksi kolmijalaksi, vaikka onkin päässyt liian vähän käyttöön. Pitää ensi kesänä ottaa se oikeesti tosi toimiin mukaan!

     Sitten tuleekin vuoroon mun tauot. Mä oon pitänyt tämän bloggaamis "uran" aikana monia taukoja. Jos ne tauot laskettaisiin yhteen, niin en voisi tällä hetkellä juhlia 5 vuoden saavutustani. Pisimmät tauot ovat olleet kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Mun pisin tauko eli tämä kolme kuukautta tuli 7lk  jouluna ja jatkui 2013 helmikuun loppuun. Tauon syy oli yksinkertaisesti se, että mua ei huvittanut, en kokenut bloggaamista sillä hetkellä mulle tärkeimmäksi asiaksi. Mulle tärkeintä oli silloin, että saisin pidettyä edes yhden frendin mun rinnalla... Onneks siihen rinnalle jäi yhden sijaan kolme mulle edelleenkin läheisintä frendiä eli Roosa, Iiku ja Aino. Tämän jälkeen on ollut pieniä taukoja milloin mistäkin syystä! Ja mun muistaakseni seuraava pitkä tauko oli nyt viime marraskuu! Marraskuu 2016, jolloin ei tänne blogin puolelle tullut yhtäkään postausta multa... Se oli muutosten aikaa kyllä monelta elämän osa-alueelta kuin pelkästään blogin osalta. Onneksi muutokset saa aina ajan kanssa toimimaan, joten tällä hetkellä asiat on paremmin kuin hyvin! 

      - Muisti kortteja on kyllä 2009 vuodesta eteenpäin tullut täyteltyä kuvilla tasaiseen tahtiin! Kuvassa olevat muistikortit olivat ne, mitkä nopeasti laatikostani löysin. Tällä hetkellä käytössä on tuo Sony:n 32GB muistikortti. 

         Nyt olisi vielä yhden blogi historian osa-aluuen aika! Mä uskon ja epäilen, että kauhean moni ei tiedä tätä viimeistä periaatteessa faktaa. Mulla on ollut kolme blogia! Kyllä... Onneksi kumpikaan niistä, jotka olin perustanut tämän lisäksi ei ole enää "mitenkään" löydettävissä. Sillä olen poistanut ne kaksi. Mutta me tiedämme sen, että mitä nettiin laittaa, se ei siltä koskaan katoakkaan. Joten jos haluaisin, niin varmaa joku jäätävä internet-nörtti saisi nekin blogit jotenkin palautettua? 

Kumminkin se kiinnostavin osuus on se, että mitä blogeja ne sitten oli? Mä myönnän, mä en todellakaan tiedä mitä mun päässä on liikkunut, mutta tuskin yhtään mitään. Mä pidin nimittäin nukke blogia. Mulla oli tässä 6lk-7lk alussa aivan jäätävä pakkomielle saada pullip nukke! Siis mä muistan kuinka mä selailin kaikkia nettisivuja, joilta pullip nukkeja olisi saanut ostettua. Mä en kumminkaan sellaista koskaan ostanut, vaan mä pidin sitä blogia mun Bratz:sta...  (Jonnet ei varmaan muista) Tein niillä tarinoita ja kuvasin niitä jne. On mullakin luovuutta riittänyt. Tätä nukke blogia ylläpidin sen 6lk-7lk välisen kesän ja sitten se jäi unholaan! Kunnes exäni löysi sen ja auttoi mua poistamaan sen! No kovin alas ei tarvitse tästä nukke aiheisesta blogista vajota. Nimittäin mä pidin myös Twilight blogia... Siis siellä oli tasan 2 postausta ja se jäi siihen! Se oli pelkkää Aamunkoi osa 1 ja 2 hypetystä täynnä... Onneks se päättyi lyhyeen ja poistui samaan aikaan kuin nukke blogikin. 

Tämä blogi sen sijaan vaan jatkaa kulkuaan kohti tulevaisuutta! Tällainen postaus tällä kertaa. Vähän ehkä uutta faktaa musta ja mun blogista. Kaikille tuli ainakin mielikuva siitä, että olen ollut suhteellisen outo lapsi 6lk-7lk kesällä! Toivottavasti tykkäsitte. 

~Moikka ja ens postaukseen~

~Aikalisä~

~Minut ympäröin tyhjyydellä,

 jotta voisin nähä.

Jotta oppisin itse mitä tunnen,

ja tietäisin sen.

Nyt on mentävä yksin,

kulkee pitää ilman varjoo.

Osan jäätävä taakse,

 jotta toinen voi loppuun löytää.

Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin,

sen on tultava loppuun.

Nyt on aika~

-Konflikti(Armo) - Janne Huttunen-

Mooi!

Pitkästä aikaa... Ei ole ollut päivääkään, jolloin en olisi miettinyt tätä mun blogia tämän mun "tauon" aikana. Tätä taukoa kutsun kyllä itse aikalisäksi. Tarvitsin itselleni aikaa. Mä olen tämän päälle kuukauden aikana ajatellut lähestulkoon kaikki maailman vaihtoehdot läpi. Oon miettinyt koko blogin lopettamista, poistamista, kaikkien postausten poistoa ja sitten jatkamista. Päädyin näköjään viimeiseen. Kumminkaan musta ei tuntunut oikealta aloittaa tätä tällee päälle kuukauden jälkeen siten, että länttäisin tänne jonkun random postauksen. Päädyin siihen, että nyt selvennän, mitä on tapahtunut. Tällä ruudun toisella puolella ei istu tai ole istunut koko syksyyn se tyttö, joka vielä kesätöiden jälkeen istui. Mä en henkilökohtaisesti tiedä vieläkään, onko tämän postauksen julkaisu mulle itselleni jonkin sorttinen sivun kääntäminen vai teenkö tämän sen vuoksi, että joku ymmärtäisi.

Aloitetaas...

Kelataan ajassa aika paljon taaksepäin nimittäin elokuuhun ja koulun alkuun. Kesäloman lopussa tapahtuneet asiat olivat mulle yksiä tärkeimmistä hetkistä koko lomalla mm. Turun reissu tyttöjen kanssa, Weekend 2016 jne. Koitti kumminkin se päivä, kun koulu alkoi. Ensimmäisten oppituntien jälkeen musta aidosti tuntui, että tämä ei ole enää mua varten. Lukio ei ollut enää mua varten. Mä olin aivan tajuttoman ahdistunut joka päivä, kun piti mennä kouluun samoin oppitunneilla musta tuntu kuin kaikki olisi vain vilissyt mun silmien edessä. Suurin syy myös tähän ahdistumiseen ja se yltymiseen oli myös se, että täytyi hyvästellä yksi rakkaimmista kavereista vuodeksi. Jotenkin olin aina ajatellut, että siihen on niin pitkä aika, että Aino lähtee. En ollut osannut käsitellä sitä ajoissa, joten sen asian tajuaminen oli kaksi kertaa pahempaa kuin olisin osannut olettaa. 

Siitä se alamäki sitten alkoi. Mulle on lähestulkoon koko syksy vähän pimennossa. En muista paljoa mitään ja sekin mitä muistan niin on negatiivista. Tää on ollut mun elämän paskin syksy, vaikka sitä ei tavallaan olettaisi, koska joka syksy 7lk lähtien on ollut aivan kamalia. Mutta tämä syksy on kumminkin vienyt voiton tässä kamaluus taulukossa. Tai voisiko paremmin sanoa näin, että alkusyksy oli kamalin ja tämä alkutalvi on ollut paras! Tämän syksyn aikana on muutenkin tapahtunut todella paljon asioita ja suuria muutoksia. Ihan jokaisella terveystiedon osa-alueella psyykkisellä, fyysisellä ja sosiaalisella. 

Psyykkisellä tasolla siten, että mun itsetunto romahti, mutta nykyään parempaan päin ja tällä hetkellä ehkä parempi kuin koskaan. Samoin ahdistus kasvoi lähes tappiin saakka. Paniikkikohtausten määrä lisääntyi räjähdysmäisesti samoin musta tuntui lähes koko alkusyksyn siltä, että "Milla kestää kaiken, sille voi sanoa tai tehdä mitä vain". Tämä ei ole totta. Mäkin olen vain ihminen. Oon koko elämäni ajan toitottanut itselleni, että mä kestän ihan mitä vain! Totuus on, että mä en kestä. Sen oon oppinut vihdoin myöntämään. Saan olla maailman kiitollisin, että mulla on sellaiset kaverit, jotka pitää mut kasassa tilanteessa kuin tilanteessa! En koskaan pysty kiittämään esim. Steffeä niin paljon kuin hän ansaitsisi. 

Fyysisellä tasolla siten, että nukkumisesta ei ole lähes koko syksynä tullut yhtään mitään. Menen kouluun 7-3h yöunilla. Mä oon henkilö muutenkin, joka miettii paljon asioita läpi ennen nukkumaan menoa. Ja se kun on ollut koko alkusyksyn jonkin sorttisessa shokki tilassa ja sen jälkeen ahdistuneessa tilassa, ja sen jälkeen surullinen, vihainen. Ja vasta marraskuun alussa aloin pikku hiljaa olla taas normaalisti iloinen ja nykyään onnellinen. Niin se vaikuttaa suoranaisesti mun nukkumiseen. Tuntuu jopa nykyään oudolta, että en mene enää itkien nukkumaan. Koska yhdessä vaiheessa itkin itseni joka ilta/yö/aamuyö uneen. Ja ne on niitä hetkiä, jotka haluan tästä lähtien minimoida täysin!  Syömättömyydestä tuli taas toisen jakson alussa lähes ongelma. Jonkin sorttinen sivuoire tunteilleni...  Ja siis tällä tarkoitan sitä, että nälän tunne katosi kokonaan ja unohdin sen vuoksi syödä. Koko ajan kummankin asian suhteen menee paremmin!

Sosiaalisella tasolla siten, että minä jätin 2 ja lähes puolen vuoden suhteen taakseni. Kyllä, minä olin se, joka oli kusipää ja toimi jättäjänä. En kumminkaan kadu päätöstäni enkä ole missään vaiheessa katunut. Heini esitti minulle kysymyksen yks päivä aikaa sitten, kun käveltiin kotiin. Kysymys kuului näin: "Tuntuiko susta siltä, että olit kääntänyt jo kaikki kortit, mitä teidän suhteelle oli annettu?" Hetken hiljaisuuden jälkeen totesin vain kylmän viileänä, että: "Kyllä ja olin muutenkin kääntänyt ne kortit jo kolmesti ympäri ja mikään ei ollut auttanut".

 Siinä vaiheessa, kun susta ei enää tunnu oikealta niin on ehkä parempi astua syrjään kuin roikkua olemattomassa rakkaudessa. Astua syrjään ja tarjota paikkaa, jollekin toiselle...

Tällä hetkellä mulla menee hyvin, jos ei todella hyvin. Olen pitkästä aikaa aidosti onnellinen. Ahdistus on kadonnut ja kykenen hymyilemään oikeasti. Nimittäin, kun naamion itselleen rakentaa. Niin sitä on pitkän ajan jälkeen hyvin vaikea riisua pois. Ja on hyvin vaikea näyttää aitoja iloisuuden ja onnellisuuden tunteita, jos on pitkään kävellyt sumussa. Tämän teorian kuulin ensimmäistä kertaa 7lk:lla ja nyt ymmärrän paremmin kuin hyvin, mitä tämä henkilö silloin tarkoitti. Nykyään seurustelen ja ehkä maailman hyväsydämisimmän ihmisen kanssa! En olisi kaksi kuukautta sitten voinut uskoa, että enää koskaan ihastuisin saati sitten rakastuisin... Näköjään sekin on mahdollista!

Nyt alkaa mun blogin suhteen myös uusi elämä. Haluan aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja nyt minusta tuntuu, että pystyn siihen!

Tälläinen postaus tällä kertaa. Todella erilainen kuin ennen! Ehkä lievästi sekava, mutta tämän selkeämpää mun pääkopassa ei ole ollut päälle kuukauteen, kun olen tätä postausta miettinyt. Haluan tästä edes, että tämä mun blogi olisi vielä aidompi kuin ennen. Toivon, että pystyn siihen. Toivottavasti tykkäsitte!

~Moikka ja ens postaukseen~

~Luistimilla liitämään~

~Parempaan päin,

hän sanoi ja otti mua kädestä kii.

Silloin mä tajusin ettei kaikki mee niin,

kuin etukäteen huomista suunniteltiin~

-Haloo Helsinki - Parempaan päin-

Mooi!

Eilen oli mun blogin synttärit. Elikkäs tätä blogii on tullut nyt kirjotettua 3 vuotta. Kaikki mahdolliset virheet on tehty ja niitä tulee viel varmast tehtyy jne. On taukoja pidetty, mutta täl hetkel blogin postaustahti on parempi, kun varmaa koskaan mun kolmen vuoden bloggaus "uran" aikana. 

Mä siis alotin bloggaa joskus kutosluokalla eli 2012 ja silloin tulleet postaukset oli just ehk kolme rivii tekstii tai sitten 1000 rivii pelkkää tekstiä ilman kuvia tai mitään muutakaan kevennystä. Et on jotain täs vuosien varrel oppinut, et ei oo enään ihan tollee. Ymmärrän siis jotkut mielipide tekstit ja tälläset, joissa on oikeest aihetta kirjottaa, mut jos sä kirjotat kaiken maan ja taivaan väliltä niinku minä vuonna 2012, nii ei kauheen hyvin mee... Mut oon todella kiitollinen itselleni siitä, että oon tän sillon joskus aloittanut, koska tää o mulle nykyään todella tärkee harrastus. Välillä jopa ehk liian pakonomaista, mutta kyl se into taas löytyy! Niinku esim, eilen valitin Aapolle leffan jälkeen, (siis oltiin kattomas Luokkakokous, ehk parhain suomalainen leffa minkä oon koskaan nähnyt ja en oo pitkään aikaan nauranut melkein puoltatoista tuntia putkeen! Suosittelen menemään kattomaan, jos tykkää ees pikkusen suomalaisista leffoista ja hillittömästä huumorista.) että en millään jaksa kirjottaa tätä postaust. Mut nyt on taas ihan eri ääni kellossa, nimittäin nyt mul on iha intoo tehä tätä postausta.

Postauksen aiheena on tänään blogin synttärien kunniaksi blogiin liittyvä. Nimittäin keksittiin tos yks päivä Roosan kans, et tää olis ihan hauska aihe. 

Nimittäin "Näin saavutat täydellisen blogin!"

Okei ennen, ku aloitetaan, niin tää on sarkasmilla tehty ja ei saa ottaa tosissaan, mut näit mokii kannattaa ehk välttää bloginsa suhteen. Koska ainakaan mä en tykkää lukee tän tyyliisii blogeja, joissa on näitä mokia. Oon ite tehny nää kaikki mokat täs matkan varrella, mut virheistä oppii! Täs on kymmenen kohtaa, jotka keksittiin Roosan kans. Ottakaa huumorilla.

Aloitetaan

 |Ensimmäinen kohta|

"Tarkennetut kuvat":

Sarkastinen: Elikkäs ota ylhäällä olevasta kuvasta mallia, ja "tarkenna" parhaasi mukaan. Valaistuksella ei ole mitään väliä, sillä kuva on aivan mahtava, vaikka valaistus olisi ihan kusen keltainen. Ja turha sitä alkaa kameran asetuksia vaihtamaan, jos tarkennus ei pelaa. Kannattaa vaa ottaa se ensimmäinen "tarkennetuin" kuva ja lisätä se. Salama on muuten todella yliarvostettu! Eli ei kannata käyttää, kun vain hätätapauksissa esim. jos oot piki pimeässä huoneessa niin silloin kannattaa ottaa siit seinäst "täydellinen" kuva! 

Tosissaan: Eli oikeest, tarkennus on kuvien ottamisen tärkein peruste! Jos kamera on todella alkeellinen ja ei niin hyvä, nii kannattaa edes sit yrittää valaistuksella pelastaa niit kuvii, koska se on aivan järkyttävää. jos kuvat on epätarkkoi ja niit on monta peräkkäin. Nii ihmiset juoksee mielumminkin karkuun koko blogista tai ig:stä tai mistä vaan mihin voi kuvia lisätä! Tarkenna, tarkenna! 

|Toinen kohta|

"Ota kuvat itse":

Sarkastinen: Hei mee aina siitä mistä aita on matalin! Eli ota kuvat netistä, eihän kukaan ny jaksa oikeesti mennä ulos kuvaamaan jotain talitinttejä. Googlestahan kaiken löytää ja varsinkin nappaa toisten blogeista kuvia ja väitä niitä omikses! Siis mikään ei oo täydellisempää, kun tekijänoikeuksien rikkominen.

Tosissaa: Ota pliis ne kuvat itse, älä ota niitä WeHertIt:sta paitsi, jos postauksen aiheena on WeHeartIt:n kuvien hieno kuvagalleeria tai joku inspiraatio postaust, mutta siis yleensä panosta itse niihin kuviin. äläkä mene siitä mistä aita on matalin. Eli älä ota googlesta tai juuri tuolta WeHeartIt:sta, koska niistä näkee heti, että itse ei niitä ole ottanut. Niinku ylemmästäkin näkee, ainakin itse huomaan laadusta heti, että kuva ei oo omalla ajalla napsittu. Sit se o järkyttävää ainakin itseni mielestä, että kirjoitat tekstin ja lopetus on netista otettu kuva. Ei, ei, ei! Mäki tein tota sillon 2012 vuon. Sit aivan järkyttävää on oikeesti se, kun jotkut kopio toisten blogeist kuvia! Ja väittää niitä omikseen. Ei! Tätä en sentään itse ole ikinä tehnyt! Enkä tuu ikin tekemäänkään.

|Kolmannes kohta|

"Kirjoita kaikki, mitä mieleesi tulee":

Sarkastinen: Siis mikään ei oo ihanampaa, ku se et ei saa teksist mitään selkoa. Eli aihe on mikä sattuu ja kappalejaot on aivan päin seiniä, mut kuka ny ei tykkäis sekavista teksteistä, joista ei saa mitään ideaa, mitä kirjottaja on halunnut sanoa. Purkakaa siis kaikki ajatukset päästä tekstiin aina! Älkää ees miettikö tuleeko lukijalle oikeanlainen mielikuva tekstin kirjoittajasta ja kirjottamisen laadusta.

Tosissaan: Tää tapahtuu ain sattumalt välil? Itselläni oikeest käy joskus niin, että tulee kaikki mitä mieleen vaan putkahtaa kirjoitettua. Se ei oo ehk kauheen järkevää, sillä 1. Siin katoo jotenkin postauksen aihe, vaik kuinka postauksen "aiheena" olis kuulumisia tai höpöttelyä. Koska jos tekstis ei oo mitään järkee ja se on täyn vaan ihan sekalaisia kohtia, niin harva jaksaa lukee loppuun. Itselläni tulee mielumminkin pääkipeeks, ku jos lukee sellaista tekstiä, koska siin tulee ittelle sellainen mielikuva, että kirjoittaja ei ole tarkkaa kuvaa omista ajatuksista, jos teksti "hyppii".

 |Neljännes kohta|

"Panosta itseesi kuvissa":

Sarkastinen: Aivan mahtavaa, jos julkaiset blogiin itsestäsi soveliaita kuvia. Blogin lukijat rakastavat niitä kuvia missä näytät siltä, että teet hidasta kuolemaa. Kaikki saavat varmasti inspiraatiota siitä, kun blogin ylläpitään pärstäkin näyttää siltä, että ei vois vähempääkään kiinnostaa! Ja varsinkin, kun oot laittautunut yli! Sillon ei voi näyttää mitenkään pahalta, jos naama kiiltää ja ripset on niin paakkuset, että hyvä jos silmät ees näkyy ripsari kerrosten alta. 

Tosissaan: On oikeest tosi hyvä, jos uskaltaa blogiin laittaa kuvia itsestänsäkkin, ettei vain kasveista paitsi, jos blogin teema on kasvit! Mut jos on lifestyle-blogi niin on aik tärkee, et kirjottajakin on selvillä. Mutta siis täs en ny provosoi sitä, että jos blogin postauksen aiheena on 1. aamurutiini, 2. iltarutiini tai joku tällänen, joissa saa luvan näyttää nuutuneelta jne. Mutta siis poittini oli tässä se, että kannattaa pari kertaa kattoo minkälaisii kuvii laittaa ittestään, että jos oikeest näyttää silt, et sun naamaan olis lätätty kasvomaaleilla kiiltävä oranssin värinen kerros maalia, niin mieti kakskertaa ennen, ku julkaiset. Mutta jos se kuuluu normaalisti omaan ulkonäköös ja se on osa sun tyyliä niin anna palaa! 

|Viidennes kohta| 

"Pysy aiheessa":

Sarkastinen: Aiheena on: lempikorut. Älä todellakaan kirjoita siitä aiheesta, mistä olet aluksi kertonut, vaan vaihda puolessa välissä aihetta esim. lempi tv-ohjelmiisi. Ettei vaan lukijalle tule sellaista oloa, että meniks täs jotain pieleen? 

Tosissaan: Tää on aik sama, ku toi kolmas kohta, mutta täs on kunnollinen aihe! On oikeest hyvin tärkeetä, että pysyt aiheessa koko postauksen ajan. 

 |Kuudennes kohta|

"Mieti kuvakulmat tarkkaan":

Sarkastinen: Siis kaikista parhain kuvakulma on se mistä ei saa mitään selkoa, esim yläpuolella olevassa kuvassa on tarkoitus näyttää päivän asua. Sinä kerrot, että päälläsi on lökärit, jotka näkyvät, villapaita, josta näkyy yks kolmasosa ja kerrot vielä korut mitä sinulla on, joita ei edes näy koko kuvassa. Paras tapa on siis tämä! Riko kaikki perinteet eli peilit roskikseen tai kunnollisiin asukuviin panostamiset jonnekkin metsään. Ja jos tarkoituksenasi on ottaa toisesta hyviä lähikuvia tai muotokuvia muuten vaan, niin ota aina kuvat siten, että kuvakulma edustaa kuvattavan järkyttävimpiä puolia! 

Tosissaan: Kuvakulmat o oikeest yks valokuvaamisen ja blogikuvien ottamisen tärkeimpiä asioita! Koska jos oikeest haluu näyttäviä asukuvia esimerkiksi niin kannattaa pyytää kaveria ottamaan kunnolliset kuvat tai itse jollain hienolla tavalla oikeista kuvakulmista, koska väärä kuvakulma voi luoda sinusta hiiren, jättiläisen tai muuten vaan vääristyneen. Ja jos esittelet asuasi, niin ota vaikka sen peilin kautta, että koko asu näkyy, eikä tollee wanna be asu näkyy kuvia. Tälläst kyl näkee harvassa blogissa, mutta kumminkin.

|Seitsemännes kohta|

"Pidä postaukset omanlaisina ja erityisinä":

Sarkastinen: Matki aina toista blogia! Älä keksi ikinä mitään omaa. Kopioi toisen teksti ja väitä omaksesi. Eihän sekään ketään haittaa, kun lukee kahdesta blogista samat jutut. Kuka nyt sitä huomais? Parhain juttuhan se on, että on monta blogii missä on samat jutut?

Tosissaan: Mul on oma henkilökohtainen kokemus tästä, eli mun tälläsii omii erikoisuuksii on matkittu toisiin blogeihin, jopa järkyttävää, että yhes blogissa oli suoraan samoin sanoin ja samoin ajatuksin kirjoitettu, kun mulla. En muista nyt just mikä postaus se oli, mutta kumminkin! Mä en oo ollut tälle kyseiselle henkilölle koskaan niin vihanen ku sillon, koska mun teksti oli suoraan kopioitu tämän henkilön blogiin, ei siin siis mitään jos on samaa mieltä jostain asiasta! Mutta siinä kohtaa, kun samat lauseet on ihan tasantarkkaan kirjoitettu samallalailla, kun sulla niin... Aivan pöyrityttävää! Ja must on hienoo, et ihmiset inspiroituu toistensa postauksista ja saavat omia ideoita ja ehk toteuttaa samanlaisia postauksia, kun joku inspiraation lähde, mutta ota aina niihin oma se lisäs, ettei tuu sitä et on tuhat samanlaist tekstii tuhannes blogis. Löydä siis oma juttus siihen! 

|Kahdeksannes kohta|

"Esittele KAIKKI ostoksesi":

Sarkastinen: Siis tärkeintähän blogin ostosten esittely postauksissahan on se, että esitellään ihan kaikki, mitä on ostanut. Kaikki vessapaperista autoihin. Kaikkiahan oikeest kiinnostaa minkälaista valkoista perus paperia olet ostanut piirtämistä varten. Ketä nyt ei kiinnostais, kuinka monta tulitikkuaskia ostit kolmella eurolla Lidlistä. Täydellisimmät ostosten esittelythän on sellaisii, jotka sisältävät ihan kaiken mitä voi vain ostaa.

Tosissaan: Ketään ei oikeest kiinnosta kuinka monta tulitikkuaskia ostit. Ehk kukaan ei tälläsiikään postauksii tee, et tää oli vähän ylitseampuva, mutta tää vaa kuulosti nii hauskalt. Onhan tälläsii erityyppisiä ostosten esittely postauksii tullut lueskeltuu aikojen saatossa, mut yks postaus on jäänyt tosi hyvin mieleen, jossa tämä bloggaaja oikeasti selitti kuinka hienoa talouspaperia hän oli ostanut, ja tämä talouspaperi oli siis ihan perus valkoista, heh! Kaikkea sitä näkee, mutta jokaisel oma tyylinsä.

|Yhdeksännes kohta|

"Panosta ulkoasuun":

Sarkastinen: Räiskyvän pinkki taustaväri on aivan ihana! Siihen keltainen kiemura teksti, joka on välil punaista ja välil neon vihreet. Ja sen fontin pitää olla niin kiemuraista, että ei siit saa selvää ja tekstin pitää upota siihen räikeään pinkkiin väriin. Otsikot ovat aivan täydellisesti päin kettua ja blogin nimikin on sellainen, joka melkein joka kolmannella on ja senkin pitää olla niin haalean pinkillä, että ei sitäkään tiedosta muuten, kun ruudun melkein silmiisi tunkemalla. Se on oikeest tosi hyvä juttu! Ja tämä blogin nimi on vasemmassa yläkumassa pienimmällä mahdollisella ja banneri on myös tälläinen räiskyvän pinkki, ettei vaan erotu mitenkään mistään!

Tosissaan: Mul on niin monen aloittevan bloggaajan  blogeista näistä piirteistä kokemusta. Hyvä esimerkki on tää mun blogi vuodelta 2012. Mun blogin tautastakuvana oli pinkkejä palloja ja banneri oli about 5cm tost yläpalkista. Eli kuvitelkaa kuin lyhyt se oli ja siin oli sellaiset kolme WeHeartIt kuvaa vierekkäin. Blogin nimi oli I Love You ja se oli mahdollisimman pienellä vaalenpunaisella vasemmassa yläkulmassa. Ainoo asia, jossa mä en mokannut silloinkaan niin oli se, että teksti sentään näkyi, se oli Times:illä kirjoitettua ja se oli selkeää! Mä en voi ees käsittää, että miten fiksu oon sinäänsä ollut, että mun kirjoitusfontti ei ollut sentään mahdollisimman kiemurtelevainen vaan siitä sai selvää oikeest! Mutta blogin ulkoasu kertoo aik paljon blogin teemasta sinäänsä, jos se on musta ja tunkkainen niin ei ehkä ekana tuu mieleen, että siellä mistään kasveista puhuttais, tajuutteko mitä tarkoitan?

|Kymmenes kohta|

"Muokkaa kuvistasi mahdollisimman kauniita":

Sarkastinen: Parhain mahdollinen kuvien käsittely on se, että peitetään omat luonnolliset sävyt tuhannen eri muokkausohjelman tehosteiden alle! Mitä keltaisempi, vihreämpi tai punaisempi sitä parempi! Parhain mahdollinen vaihtoehto on myös se, että laitetaan nämä kaikki väirt yhteen kuvaan, niinkun ylemmässä selfiessä.

Tosissaan: Itse tykkään lukea sellasii blogeja, joissa osataan muokkaa kuvat sen värisiks, että ne näyttää hyvältä eli osataan korostaa tiettyjä värjejä tai haalistaa niitä tai vaihtaa ne joksikin toiseksi esim mustavalkoiseksi. Muokkaamiseen pitää käyttää aikaa, koska hutiloitu työ näkyy valitettavasti.

Tälläistä paasausta, toivottavast jaksoitte lukea!

Ens viikkoon ja moikkaa!