~Aikalisä~

~Minut ympäröin tyhjyydellä,

 jotta voisin nähä.

Jotta oppisin itse mitä tunnen,

ja tietäisin sen.

Nyt on mentävä yksin,

kulkee pitää ilman varjoo.

Osan jäätävä taakse,

 jotta toinen voi loppuun löytää.

Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin,

sen on tultava loppuun.

Nyt on aika~

-Konflikti(Armo) - Janne Huttunen-

Mooi!

Pitkästä aikaa... Ei ole ollut päivääkään, jolloin en olisi miettinyt tätä mun blogia tämän mun "tauon" aikana. Tätä taukoa kutsun kyllä itse aikalisäksi. Tarvitsin itselleni aikaa. Mä olen tämän päälle kuukauden aikana ajatellut lähestulkoon kaikki maailman vaihtoehdot läpi. Oon miettinyt koko blogin lopettamista, poistamista, kaikkien postausten poistoa ja sitten jatkamista. Päädyin näköjään viimeiseen. Kumminkaan musta ei tuntunut oikealta aloittaa tätä tällee päälle kuukauden jälkeen siten, että länttäisin tänne jonkun random postauksen. Päädyin siihen, että nyt selvennän, mitä on tapahtunut. Tällä ruudun toisella puolella ei istu tai ole istunut koko syksyyn se tyttö, joka vielä kesätöiden jälkeen istui. Mä en henkilökohtaisesti tiedä vieläkään, onko tämän postauksen julkaisu mulle itselleni jonkin sorttinen sivun kääntäminen vai teenkö tämän sen vuoksi, että joku ymmärtäisi.

Aloitetaas...

Kelataan ajassa aika paljon taaksepäin nimittäin elokuuhun ja koulun alkuun. Kesäloman lopussa tapahtuneet asiat olivat mulle yksiä tärkeimmistä hetkistä koko lomalla mm. Turun reissu tyttöjen kanssa, Weekend 2016 jne. Koitti kumminkin se päivä, kun koulu alkoi. Ensimmäisten oppituntien jälkeen musta aidosti tuntui, että tämä ei ole enää mua varten. Lukio ei ollut enää mua varten. Mä olin aivan tajuttoman ahdistunut joka päivä, kun piti mennä kouluun samoin oppitunneilla musta tuntu kuin kaikki olisi vain vilissyt mun silmien edessä. Suurin syy myös tähän ahdistumiseen ja se yltymiseen oli myös se, että täytyi hyvästellä yksi rakkaimmista kavereista vuodeksi. Jotenkin olin aina ajatellut, että siihen on niin pitkä aika, että Aino lähtee. En ollut osannut käsitellä sitä ajoissa, joten sen asian tajuaminen oli kaksi kertaa pahempaa kuin olisin osannut olettaa. 

Siitä se alamäki sitten alkoi. Mulle on lähestulkoon koko syksy vähän pimennossa. En muista paljoa mitään ja sekin mitä muistan niin on negatiivista. Tää on ollut mun elämän paskin syksy, vaikka sitä ei tavallaan olettaisi, koska joka syksy 7lk lähtien on ollut aivan kamalia. Mutta tämä syksy on kumminkin vienyt voiton tässä kamaluus taulukossa. Tai voisiko paremmin sanoa näin, että alkusyksy oli kamalin ja tämä alkutalvi on ollut paras! Tämän syksyn aikana on muutenkin tapahtunut todella paljon asioita ja suuria muutoksia. Ihan jokaisella terveystiedon osa-alueella psyykkisellä, fyysisellä ja sosiaalisella. 

Psyykkisellä tasolla siten, että mun itsetunto romahti, mutta nykyään parempaan päin ja tällä hetkellä ehkä parempi kuin koskaan. Samoin ahdistus kasvoi lähes tappiin saakka. Paniikkikohtausten määrä lisääntyi räjähdysmäisesti samoin musta tuntui lähes koko alkusyksyn siltä, että "Milla kestää kaiken, sille voi sanoa tai tehdä mitä vain". Tämä ei ole totta. Mäkin olen vain ihminen. Oon koko elämäni ajan toitottanut itselleni, että mä kestän ihan mitä vain! Totuus on, että mä en kestä. Sen oon oppinut vihdoin myöntämään. Saan olla maailman kiitollisin, että mulla on sellaiset kaverit, jotka pitää mut kasassa tilanteessa kuin tilanteessa! En koskaan pysty kiittämään esim. Steffeä niin paljon kuin hän ansaitsisi. 

Fyysisellä tasolla siten, että nukkumisesta ei ole lähes koko syksynä tullut yhtään mitään. Menen kouluun 7-3h yöunilla. Mä oon henkilö muutenkin, joka miettii paljon asioita läpi ennen nukkumaan menoa. Ja se kun on ollut koko alkusyksyn jonkin sorttisessa shokki tilassa ja sen jälkeen ahdistuneessa tilassa, ja sen jälkeen surullinen, vihainen. Ja vasta marraskuun alussa aloin pikku hiljaa olla taas normaalisti iloinen ja nykyään onnellinen. Niin se vaikuttaa suoranaisesti mun nukkumiseen. Tuntuu jopa nykyään oudolta, että en mene enää itkien nukkumaan. Koska yhdessä vaiheessa itkin itseni joka ilta/yö/aamuyö uneen. Ja ne on niitä hetkiä, jotka haluan tästä lähtien minimoida täysin!  Syömättömyydestä tuli taas toisen jakson alussa lähes ongelma. Jonkin sorttinen sivuoire tunteilleni...  Ja siis tällä tarkoitan sitä, että nälän tunne katosi kokonaan ja unohdin sen vuoksi syödä. Koko ajan kummankin asian suhteen menee paremmin!

Sosiaalisella tasolla siten, että minä jätin 2 ja lähes puolen vuoden suhteen taakseni. Kyllä, minä olin se, joka oli kusipää ja toimi jättäjänä. En kumminkaan kadu päätöstäni enkä ole missään vaiheessa katunut. Heini esitti minulle kysymyksen yks päivä aikaa sitten, kun käveltiin kotiin. Kysymys kuului näin: "Tuntuiko susta siltä, että olit kääntänyt jo kaikki kortit, mitä teidän suhteelle oli annettu?" Hetken hiljaisuuden jälkeen totesin vain kylmän viileänä, että: "Kyllä ja olin muutenkin kääntänyt ne kortit jo kolmesti ympäri ja mikään ei ollut auttanut".

 Siinä vaiheessa, kun susta ei enää tunnu oikealta niin on ehkä parempi astua syrjään kuin roikkua olemattomassa rakkaudessa. Astua syrjään ja tarjota paikkaa, jollekin toiselle...

Tällä hetkellä mulla menee hyvin, jos ei todella hyvin. Olen pitkästä aikaa aidosti onnellinen. Ahdistus on kadonnut ja kykenen hymyilemään oikeasti. Nimittäin, kun naamion itselleen rakentaa. Niin sitä on pitkän ajan jälkeen hyvin vaikea riisua pois. Ja on hyvin vaikea näyttää aitoja iloisuuden ja onnellisuuden tunteita, jos on pitkään kävellyt sumussa. Tämän teorian kuulin ensimmäistä kertaa 7lk:lla ja nyt ymmärrän paremmin kuin hyvin, mitä tämä henkilö silloin tarkoitti. Nykyään seurustelen ja ehkä maailman hyväsydämisimmän ihmisen kanssa! En olisi kaksi kuukautta sitten voinut uskoa, että enää koskaan ihastuisin saati sitten rakastuisin... Näköjään sekin on mahdollista!

Nyt alkaa mun blogin suhteen myös uusi elämä. Haluan aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja nyt minusta tuntuu, että pystyn siihen!

Tälläinen postaus tällä kertaa. Todella erilainen kuin ennen! Ehkä lievästi sekava, mutta tämän selkeämpää mun pääkopassa ei ole ollut päälle kuukauteen, kun olen tätä postausta miettinyt. Haluan tästä edes, että tämä mun blogi olisi vielä aidompi kuin ennen. Toivon, että pystyn siihen. Toivottavasti tykkäsitte!

~Moikka ja ens postaukseen~