~Tahdon olla taas onnellisen naivi,
sydän täysin auki,
sua juosta halaamaan~
-Janna - Tahdon-
Mooi!
Tällä energinen, mutta kouluun väsynyt tyttö. Aloitin viime viikon sunnuntaina vihdoin ja viimein elämäntapa projektini. Rupesin siis herkkulakkoon, johon sisältyy kaikki herkut ja pikaruoka samoin pistin itselleni tavoitteeksi liikkua joka päivä. Tähän mennessä on sujunut hyvin! Eikä ole edes tehnyt mieli mitään herkkuja. Oon ylpeä itsestäni, koska mulla oli vielä ennen sunnuntaita aivan järkyttävät elämäntavat! En liikkunut kuin max tanssitunnilla ja kävelyt kouluun. Herkku puolta en halua edes muistella! Tämän päivän postauskin sivuaa tätä aihetta...
Useat ihmiset ovat internet historian jakaneet omia kiusaamis tarinoitaan yms. Tänään mä haluaisin kertoa, mitä seurauksia ja minkälaiseen kierteeseen jouduin itse kiusaamisen (haukkumisen) takia.
Aloitetaas...
- Palataan vuosia taaksepäin, ala-asteelle saakka. Mä uskon, että jokaista on varmasti jonkin sorttisesti kiusattu/kiusoiteltu ala-asteella. Oli se sitten huutelua, nimittelyä, haukkumista tai jotain vakavampaa. Mulle se oli enimmäkseen tota haukkumista ja nimittelyä, jotka pääasiassa liittyivät mun ihon väriin tai siihen kuinka pullea olin. Ehkä kumminkaan se haukkuminen leiväksi tai lihavaksi eivät niinkään sattunut silloin niin pahasti. Mutta se jäi kumminkin kypsymään päähän nimittäin se lihavaksi haukkuminen.
Omasta mielestäni en ollut ala-asteella mitenkään lihava, mutta pyöreähkö ehkä hieman niin kuin lapset yleensä ovatkin ala-asteella. Mutta se ajatus siitä, että "sinä Milla olet lihava!" niin jäi aivan liian hyvin takaraivoon.
(Vuodelta 2012)
Mä olen tehnyt tuon mekon seiskan kässässä ja mun ainoa pelko oli valmista työtä sovittaessa, että se ei menisi mun päälle, koska olin omasta mielestäni lihonut...
- Yläasteella asiat kumminkin pahenivat. Mä muistan kuinka ekana päivänä mä vain skannasin ihmisiä ja päässäni toistui: laiha, laiha, laiha jne. Ajatus siitä, että olin ainut lihava sai mut aivan paniikin valtaan. Muistan kuin eilisen sen yhden aamun, kun puin päälleni Milla nimisiä Cubuksen farkkuja ja ne olivat vähän löysät vyötäröltä. Otin kaapistani valkoisen vyön, jossa oli niitä vyön reikiä koko sen vyön ympäri. Laitoin sen niin tiukalle kuin vain sain! Siten, että sain juuri hengitettyä. Tämä toistui lähes joka päivä koko seiska ja kasiluokan ajan. Kunnes kyseinen vyö meni rikki. Harmi tälleen jälkeen aateltuna, että se vyö ei mennyt aikaisemmin rikki. Nimittäin se vyön kireys ja hankaus ovat tehneet mulle niin monet haavat tuohon navan korkeudelle.
(Vuodelta 2013)
Olen tässä kasiluokalla ja taisi olla Halloween meikistä päätellen.
- Harmi, että tämä laihuuteen pyrkiminen ei jäänyt vain vyön kiristelyyn. Pikkuhiljaa koulussa syöminen väheni tai loppui kokonaan. Ysi luokalla mua näki ruokalassa varmaan max 20 kertaa. Osittain syömisen lopettaminen koulussa johtui ruuasta, häpeästä syödä muiden seurassa ja syömättä jättämisen ilosta. Kasilla ja seiskalla tuli käytyä vielä lähes aina koulussa syömässä, mutta jos ei niin mun päivän ainoa ruoka saattoi olla silloin, kun tulin kotiin ja keitin itselleni nuudelia. Ja sitten vain väitin äidille, että olin syönyt vasta, vaikka todellisuudessa olin syönyt ne nuudelit jo kolmelta kellon ollessa kuusi. Tai sitten join kokista nälkääni, jos sitä edes tunsin.
(Vuodelta 2014)
Ainon rippijuhlista.
- Tätä minun häpeän tunnetta tai sitä, että saisin mennä kotiin syömään sen nuudeli pussin ei helpottanut se, että aloin kasiluokan lopussa seurustella. Joka tarkoitti sitä, että piti mennä koulun jälkeen suoraan jonnekin. Piti joko syödä toisen seurassa tai olla syömättä ja tapella siitä useampi vartti. Eli Steffe et ole ainoa, joka on joutunut kuuntelemaan mun itkua siitä etten halua syödä tai, että ei ole nälkä. Saman aikaisesti tietenkin mulla iski paineet siitä, että munhan pitää olla laiha, nätti ja omistaa tissit, jotta toi jätkä tykkää musta vielä huomennakin! Ihan alkuaikoina, kun seurustelin niin mä pidättelin kokoajan hengitystä, jotta olisin mahdollisimman laiha. En todellakaan tiedä, mitä mun päässä oikee liikkui!
(Vuodelta 2015)
Lukion alusta oli mennyt ehkä viikko.
- Kumminkin mun pahin vuosi oli lukion eka vuosi! Koulun ruokailussa mua ei näkynyt lähes koskaan tai oikeastaan ei ikinä. Silloin myös loppui se, että olisin syönyt koulun jälkeen jotain, koska olin aina joko kaverilla tai silloisella poikaystävälläni. Mun päivän ruoka saattoi olla kaksi pasteijaa. Jossain vaiheessa mua pelotti mennä esimerkiksi Steffelle, koska mä tiesin, että joutuisin aivan 110% varmuudella kiusalliseen tilanteeseen. Nimittäin kieltäytymään ruuasta. Sellaista häpeää en ole varmaan koskaan mun elämän aikana kokenut kuin silloin! Mua pelotti ja hävetti syödä muiden kanssa samoin musta tuntui siltä, että joku arvostelisi mun syömistä jos söisin. Joka sitten kontrolloi mun elämää aika pitkälti! Samoin tuohon aikaan vaalensin hiuksiani todella ahkerasti, jonka johdosta hiuksia katkeili. Mutta multa lähti aivan tajuttomasti hiuksia muutenkin kuin vaalennuksen johdosta! Tämä johtui mun syömättömyydestä eli mulla oli liian ankara ja vähä ravinteinen ruokavalio...
(Vuodelta 2017)
Kuukausi kakkos lukiovuoden loppumiseen.
- Mä oon sydämeni pohjasta Steffelle kiitollinen siitä, että välillä hän luovutti ja jätti mut yksin rypemään alakertaan tai että hän toi ruuan mulle alas tai toi edes suklaapatukan. Mä muistan liiankin elävästi yhden kerran, kuinka mä itkin ja tärisin lattialla vain sen takia, koska minussa ei ollut energiaa edes liikkumiseen, kun en ollut syönyt koko päivänä mitään! Ja olen ikuisuuden kiitollisuuden velassa siitä, että Steffe on saanut multa poistettua sen pelon ja häpeän, mitä koin ennen muiden kanssa syödessäni. Ekoilla kerroilla kun Steffen pakottamana hän mun istutti heidän ruokapöytään niin mä vain tärisin. Nykyään ei onneksi ole enää tuota tärisemistä!
(Vuodelta 2017)
Abi parin viikon takaa.
- On paljon muutakin tapahtunut vain ja ainoastaan lihavaksi haukkumisen takia. Ja varsinkin sen takia, että olen itse mennyt siihen uskomaan ja tuskin koskaan tulen uskoani lopettamaan. En koskaan ole kokenut, että minulla mikään syömishäiriö loppujen lopuksi olisi ollut. Mulla oli vain erittäin vääristynyt kehonkuva ja mielikuva itsestäni. Minun piti olla jotain muuta, mitä olin tai ainakin niin halusin... Huomaa, että murrosikä toi omat puolensa myös soppaan. Parempaan päin koko ajan matkalla.
Tällaista tällä kertaa! Vähän avautumista ja tämä ei ole eka kerta kun tätä olen alkanut kirjoittamaan ja tämä on suoraan sanottua ihme, että vihdoinkin julkaisen tämän. Toivottavasti tykkäsitte.
Tästä lähin pyrin tekemään postauksia siis torstaisin ja sunnuntaisin!
~Moikka ja ens postaukseen~
