maanantai 31. heinäkuuta 2017

~Elän, tanssin, laulan, rakastan~

~On vaa oleellinen, elämä todellinen,
Välil on vaan nii helvetin helppoo olla onnellinen,
Kaikkeen kimallukseen easyy sokaistuu on aina,
Mut lopulta tärkein omaisuus on aika~
-Profeetat ft. Nelli Matula - EYO-

Mooi!
Eipä tullut viime viikolla sunnuntaista postausta. Eikä myöskään torstaina tyyli-torstaita. Ainoa mun puolustus on se, että on ollut aika hektinen ja jännityksen täyteinen viikko takana. Viime sunnuntaina ei tehnyt yhtään mieli tehdä yhden yhtäkään postausta. Kaikki ideat tuntu huonoilta ja keskeneräisiltä.  Joten totesin, että parempi on olla tekemättä mitään kuin tehdä huono mitään sanomaton tynkä postaus. Tyyli-torstaihin mulla oli idea, mutta aika loppu kesken. Koska kuvaaja puuttui ja ideakin oli silloin vielä vähän kesken.
Kumminkin se kuumottavin osuus koko viikolla oli se, että saadaanko minä ja Steffe inssi läpi. Mä olin aivan paskat housuissa viime sunnuntaina, koska mua jännitti maanantainen ajotunti. Koska se oli mun vika kunnollinen ajotunti ennen torstain inssiä. Mun ja Stefun onneksi kummatkin saivat kortin! Mulla ei ole koskaan ollut niin epätodellista fiilistä kuin silloin kun mun se inssijätkä sanoi: "Joo, en mä näe tässä sun ajamisessa mitään huomautettavaa. Ajokoe on hyväksytty". Siis ei ollut kaukana, että olisin pökertynyt siihen paikkaan!
Viime viikolla Heini myös täytti vihdoinkin 18 vuotta! Joka tarkoitti sitä, että tietenkin niitä synttäreitä piti jotenkin juhlistaa. Ja tässä postauksessa käymme läpi kuva saldon siltä illalta. Joten tässä kuvat perjantailta 28.7.2017
Aloitetaas...

- Ilta alkoi siis sillä, että oltiin Heinillä aloittelemassa ja sieltä sitten kympin aikaan lähdettiin valumaan vasta kohti Helsingin keskustaa. Me oltiin kehitelty Roosan kanssa Heinille lahjaksi kuohuviinilasi, kruunu, olkanauha (,jossa luki "Hyvää syntymäpäivää") ja Aviva-kuohuviinipullo. 

- Sekä olin itse omin pikkuisin kätösin väkertänyt Heinille vuodesta 2005-2017 valokuva-albumin. Jossa on kuvia laidasta laitaan. Muistoksi näistä kaikista vuosista! Ehkä seuraavan albumin Heini saa kun täyttää 50 vuotta. Sellainen työmaa siinä touhussa nimittäin oli! 

 - Aluksi päivällä Aino ilmoitti ettei pääsisikään tulemaan paikalle. Loppujen lopuksi tyttö tupsahti Heinin ovelle! Joka oli pelkkä positiivinen yllätys!



 - Loppujen lopuksi kello sitten alkoi lähestymään kymmentä ja päädyttiin bussipysäkille odottamaan bussia. Tässä vaiheessa koko porukka oli jo kasassa eli meitä oli Sisu, Steffe, minä, Roosa, Aino ja Heini. 


 - Mehän oltiin sitten jo Heinillä päätetty, että mennään Capitaliin. Vaikka käytiin keskustelua Capitalin, Le Bonkin ja BK:n välillä. Olisi pitänyt miettiä sitä Capitalia kaksi kertaa nimittäin...


 -... Capitaliin päästyämme eli oltiin maksettu narikka, sisään pääsy ja ekat juomat. Niin istuuduttiin yhteen pöytään ja alettiin hetken päästä ihmettelemään, että miksi toi DJ soittaa vain räppiä. Noh... En nyt muista oliko siellä sitten oikeesti joku räppi-ilta yms? Mutta meistä ei kukaan oikeen lämmennyt sille räppi ajatukselle, koska ainakin meidän tyttöjen päämääränä oli päästä tanssimaan. 

 - Kello sitten lähestyi kahtatoista eli oltiin oltu Capitalissa ehkä 45min? No sitten totesin tytöille, että pitäiskö vaihtaa BK:n, koska ei se meno näyttänyt muuttuvan siellä Capitalissa. Loppujen lopuksi lähes juosten kipitettiin Capitalista Baarikärpäsen. Meininki oli aivan eri heti, kun päästiin sisälle! Tuttuja biisejä joihin pysty tanssimaan jne. Lievästi harmitti se, että BK:n olisi päässyt pelkän narikan hinnalla sisään ennen kello 23? Samoin ennen kello 23 olisi saanut rannekkeen, jolla koko illan olisi voinut ostaa juomia puoleen hintaan. No ne edut jäi tällä kertaa käyttämättä, mutta ei se mitään! Päästiinpähän ainakin tanssimaan! 

 - Tanssiminen oli tosi jees, vaikka oli todella kuuma! Ja se kuumuus että ihme savukone juttu aiheutti sen, että ilma oli todella kosteaa ja hiostavaa. Ainoa miinus puoli oli se, että yksi mies, ei edes jätkä vaan mies! Pörräsi siinä mun, Heinin ja ainakin Ainon ympärillä, kun oltiin tanssimassa. Ja jos se halusi tanssia juuri tietyn tytön kanssa niin se otti todella kovaa kiinni esim. käsistä tai lanteilta. Eikä päästänyt irti, vaan piti oikeesti voimalla itse riuhtaista irti itsensä tai sitten mun piti alkaa roikkua Heinissä! Tai Heinin minussa, jotta se mies tajusi päästää irti! Loppujen lopuksi se tajusi, että mulla oli oma jätkäni mukanani, niin se alko välttelemään ainakin mua! Todella selkeesti! Joka oli todella positiivinen juttu. Musta on ok tanssia, mutta toisesta oikeesti kovaa kiinni pitäminen on ehkä jo vähän liikaa? 


- Iltahan ei sitten päättynyt niinkuin oltiin suunniteltu. Oltiin jollain tasolla ehkä pläänätty olevamme pilkkuun asti. No lähdimmekin jo ennen kolmea. Koska yksi meidän porukasta löi päänsä? Ja kai pyörtyi? Tai jotain! Ja aion kantaa tästä edelleen kaunaa kaikille muille neljälle, jotka katsoivat vain vierestä, kun minä hameessa yritän nostaa toista lattialta sohvalle. Minä, jolla on ehdottomasti kaikista vähiten käsivoimaa koko porukan henkilöistä! 
Aluksi ärsytti, että jouduttiin lähtemään jo ennen kolmea. Mutta sitten, kun käveltiin Steffen kanssa bussipysäkiltä heille, niin ajattelin vain, että oli ihan hyvä lähteä jo silloin. Koska ainakin silloin jaksoi vielä kävellä eikä väsymys painanut niin pahasti! 

Tällainen ilta meillä... Jouduttiin vaihtamaan baaria, yksi ahdisteleva mies ja yhden pyörtyminen. Mulla ei ole varmaan yhtäkään baarireissua, josta ei olisi jäänyt jonkin sorttista kerrottavaa! Ehkä hyvä niin tai sitten ei, heh! 
Tällaista tällä kertaa! Toivottavasti tykkäsitte. Toivon, että tästä jää edes Heinille muisto hänen synttäreistään! Pahoittelen suuresti kuvien laatua, tarkkuutta jne! Otettu pimeässä iPhone 6s:llä ja oikein tuolloin ei kauheasti tullut ajateltua tuota tarkennusta... Ja vanhojen jatkoista oppineena, en koskaan vie kameraa baariin. Joten laatu on, mitä on... Ainakin tunnelma välittyy! Ja se on tärkeintä.

~Moikka ja ens postaukseen~

torstai 20. heinäkuuta 2017

Tyyli-Torstai: Klassinen

~Onks tääl muka muitaki ihmisii,
Mun pää on täynnä vaan sun kuvii,
Mä kerron tän koko maailmalle~
-Vesala - Muitakin ihmisii-

Mooi!
Herranjumala, kun kesälomakin alkaa jo lähentyä loppuaan. Lomaa on jäljellä tällä hetkellä 21 päivää. Ja musta tuntuu kumminkin siltä, että kesäloma olisi vasta alkanut viikko sitten... Lievähkö paniikki iski toissa yönä siitä, että olen viikon nyt tässä ollut täysin ylioppilaskirjoituksiin lukematta. Syinä esimerkiksi nämä, että en ole ollut kotona, olen ollut kipeä samoin jos olen ollut kotona niin olen tullut tosi myöhään jostakin kotiin. Pitää tässä tämän loppuviikon aikana ryhdistäytyä, nimittäin ensi viikkokin on taas tekemistä täynnä! 
Tänään on torstai, joten aiheena olisi asupostausta. Teemana tällä kertaa minussa se "klassisempi" puoli!
Aloitetaas...



- Luomivärin pohjustusaine - I ❤️Stage - Essence - Tokmanni -
- Luomiväri - NYX - sävy: Chandelier Lustre - Sokos -
- Luomiväri - NYX - sävy: Over The Taupe Taupe - Sokos -
- Luomiväri - NYX - sävy: Heat Chaleur - Sokos -
- Luomiväri - NYX - sävy: Bad Seed Rebelle - Sokos -
- Ripsiväri - Maybelline New York - Lash Sensational - Sokos -



 - Aurinkolasit - Glitter -
- Kaulakoru (Rippiristi) - *Lahja* -
- T-paita - Tommy Hilfiger - Stockmann -
- Rannekoru - *Lahja* -
- Housut - Tommy Hilfiger - Stockmann -
- Kengät - Vans -
- Reppu - Fjällräven Kånken - ? -



 - Tässä kesän aikana mä oon taas oppinut käyttämään korviksia. Mä pidän nimittäin hyvin harvoin korviksia nykyään, koska en pysty nukkumaan niillä. Joten aamuisin korvikset unohtuvat laatikkoon. Kova hinku olisi toiseen helix-lävistykseen. Loppujen lopuksi en tiedä, näyttäisikö se edes kivalta... 


Tällainen postaus tällä kertaa. Tällä kertaa tämä postaus jäi kyllä aivan liian viime tinkaan. Nimittäin tänään samalla, kun käytiin Roosan kanssa Heinin 18v synttärilahjaa metsästämässä niin käytiin räpsimässä nämä kuvat! Suur kiitos kuvaajalle eli Roosalle!
 Ensi viikon torstaina voisi tulla jonkin muu tyyliin liittyvä postaus kuin asupostaus. Mutta en lupaa mitään. Mutta paria ajatusta olen pyörittänyt tässä ainakin viikon mielessäni.
Mutta toivottavasti tykkäsitte!

~Moikka ja ens postaukseen~

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

~Suojelen sinua kaikelta~

~Olen kahlannu rantaveteen,
soutanut soutuvenellä sumuisena aamuna,
Olen seissyt laiturilla hiljaa,
ja kuullut äänet kaukaisten laivojen~
-Ultra Bra - Minä Suojelen Sinua Kaikelta-

Mooi!
Mulle kuuluu toistaiseksi ihan hyvää. Vaikka ääntä musta ei lähekkään lähes yhtään, kuumettakin on vähäsen, mutta kurkkuun ei enää satu! Nää kesäflunssat ei todellakaan ole mua varten. Onneksi en tällä kertaa ole töissä, niin kuin viime vuonna. 
Kumminkin eilen uhmasin tätä flunssaa ja käytiin Steffen kanssa Suomenlinnassa. Mä en oikeasti edes tiedä montako vuotta siitä on, kun olen viimeksi käynyt edes Suomenlinnassa. Varmaankin 6lk:lla jollain luokkaretkellä? Samalla tämä on tällainen "päiväni"-postaus.
Aloitetaas...

- Tuli herättyä puolisen tuntia ennen herätystä. Mutta ei se haittaa. Tein kaikki perus aamuset puuhani. Söin, vaikka ei oikein maistunut ja meikkasi yms.  

 - Kello alko lähestymään jo 13:00, joten aloin pakata. Jouduin loppupeleissä ottamaan kaksi laukkua. Toisen sitten tyrkkäsin Steffelle. Nimittäin Steffe on muutenkin yleensä mun kameran/kameralaukun kantaja, joten sai toimittaa sitä virkaansa myös Suomenlinnassa.

 - Tämän tavarasaldon lisäksi mukaan tuli vielä kamera, kuulokkeet, huppari, t-paita ja sukkahousut. Kahdelle viimeiselle vaatteelle ei kyllä tullut käyttöä. 


 - Saavuttiin Suomenlinnaan vähän yli kolme. Lautassa oli vähän kylmä, mutta maissa ei ollenkaan! Näytin varmasti hyvin fiksulta hameessa ja hupparissa. 



 - Ensiksi kierreltiin ja yritettiin etsiä kauppaa/kahvilaa/kioskia, josta saataisi limua/jotakin juotavaa. No sellainen sitten löydettiin ja sitten alettiin etsimään piknik-paikkaa. 


 - Tämä on Steffen fiilis, kun tyttöystävä on koko ajan kamera kädessä ja yrittää ottaa kuvia!


 - Harmi vain, että Steffestäkin on tullut pahemman luokan salakuvaaja!




 - Steffe kovasti yritti yllyttää mua menemään istumaan johon tykin päälle. 


 - Mä muistan, että aina pienenä mä ja mun lapsuuden kaveri juostiin näissä tunneleissa ihan innoissamme. Sama into oli kyllä vieläkin, kun Steffen kanssa noita tunneleita tutkailtiin. Jotenkin olin muistanut, että ne olisivat olleet pidempiä pätkiä. Eikä sillee: Jee, eiku hetkonen tämä onkin umpikuja...


 - Loppujen lopuksi seiskan aikaan päädyttiin näiden mahtavien ilmassa leijuvien "lumihiutaleiden" (Niin kuin joku pikkulapsi sanoi äidilleen) saattelemana lähteä takaisin lautalle. Koko päivän mulla oli ollut hyvä fiilis ja ei tuntunut yhtään flunssaselta, paitsi yskä oli koko ajan mukana samoin ääni oli mitä mahtavin. Kumminkin sitten, kun päästiin lauttaan ja sitten viimeisenä bussiin. Niin alkoi tuntumaan, että ei ole täysin terve. Onneksi päädyttiin Steffen kanssa menemään bussilla, jolla kestää aivan tajuttoman kauan meille. Koska olin aivan puhki. 

- Loppujen lopuksi päädyttiin Steffen kanssa meille ja hän sitten autteli mua mun pikkusten yllätyksien kanssa. Josta oli oikeasti suuri apu! Joten kiitti Steffelle avusta. Loppu ilta menikin niiden parissa samoin Scream:ä katsellessa. Ilta meni myös Strepsilsin, Buranan ja kuumemittarin ehdoilla. 
Ei ole mitään hajua moneltako olen nukahtanut, koska mä olin niin kovissa kuumehouruissa samoin musta tuntui, että happi ei kiertänyt. Koska nenä oli ihan tukossa, vaikka kaikkeni yritin sen avaamiseksi. Samalla oikeasta korvasta hävisi kuulo ja kurkku oli aivan tajuttoman turvoksissa. Onneksi, jossain kohtaa olin vain sammunut!

Toivottavasti tykkäsitte! Tällainen päivä mulla oli eilen. Onneksi kipeys ei vaivannut Suomenlinnassa lähes lainkaan ja oli tosi ihana päivä Steffen kanssa. Samalla tuli pelattua puhelimesta akkukin lähes loppuun Pokemon Go:n avulla. Pitää mennä toistekin Suomenlinnaan. Tällaista tällä kertaa! 

~Moikka ja ens postaukseen~

torstai 13. heinäkuuta 2017

Tyyli-torstai: Kuviolliset housut

~Kiitti,
 Kun olit mulle sellanen kusipää,
Kiitti, 
Kun väitit ettei musta oo mihinkää,
Kiitti, 
Kaiken jälkeen mä oon parempi minä,
En anna sun talloo mua enää ikinä,
Kiitti~
-Sini Sabotage - Kiitti-

Mooi!
Mitäs tässä, koko päivän yrittänyt toivottomasti lukea biologian 3. kurssin kirjaa ja samalla tehdä vääriä abikurssin tehtäviä. Jos ope tiputtaa mut kurssilta sen takia niin olen sanaton...
Viikko alkoi mukavissa merkeissä. Nimittäin mulla oli maanantaina eka ajotunti kolmeen viikkoon. Sekä Aino tuli takaisin Suomeen ja oltiinkin tyttöporukalla heillä yötä maanantaista tiistaihin. Tiistaina lahnattiin sitten lievästi väsyneinä Iikun ja Roosan kanssa Roosalla. Haluan kyseenalaistaa Kotipizzan kotiinkuljetuksen, koska sitä olisi tiistaina tarvittu! Keskiviikko eli eilinen ei sitten mennytkään niin hyvin. Olen tässä loman aikana nimittäin tuhonnut unirytmini täysin! Joten aamulla 6:30 herääminen ei ole mikään ehkä miellyttävin asia tai sitten kolmen tunnin yöunilla rattiin meneminen. Ajamisesta ei tullut lähestulkoon yhtään mitään ja opettajan sanatkin meni ehkä liiankin tunteisiin. Saa nähdä tuleeko kortti meikäläisen käteen viikon päästä vai vasta elokuussa...
Tänään olisi kumminkin tyyli-torstain toisen osan aika! 
Aloitetaas...



 - Luomivärin pohjustusaine - I ❤️Stage - Essence - Tokmanni -
- Luomiväri - MUA - sävy:Lion - ? -
- Eyeliner - Rimmel London - sävy: Glossy Black 003 - Sokos -
- Ripset - Kiss - Jazzy - Sokos -
- Huulipuna - MAC - Retro Matte - Relentlessly Red - Stockmann -
- Huulten rajauskynä - We Care Icon - sävy: 1 Natural Nude - Sokos -

- Tämä kyseinen asuyhdistelmä on nähty tänä kesänä ehkä liiankin monta kertaa mun päällä. Mutta se todistaa sen, että juuri tämä asu on tämän postauksen arvoinen. 

 - Kaulakoru - *Lahja -
- Pitkähihainen - Spirit Store - 
- Kuviolliset housut - Bikbok -
- Kengät - Vans -
- Farkkutakki - Lainassa Roosalta - Forever 21 -


- Mä en käsitä kuinka paljon oon rakastunut näihin kuviollisiin housuihin. Niin kuin varmasti mun kesäkuun suosikeista mahtoi päätellä. Kyseiseen postaukseen pääsee tästä. Mulla on toisetkin samankaltaiset housut, mutta ne eivät ole vielä saaneet niin suurta suosiota, että olisivat päätyneet kertaakaan päälle. Kyseessä on siis sini, mustavalkoiset kuviolliset housut. Kyllä taitaa tuo mustavalkoinen vaan olla mun juttu! Tai kuka sitä tietää? Ehkä ne onkin huomenna jo mun lemppari housut. Mutta tällä hetkellä nämä kuviolliset housut on lähes samalla tasolla mun mustien rikottujen farkkujen kanssa! Jotka ovat olleet mun lemppari farkut tähän päivään asti. 

Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti tykkäsitte. Huomatkaa kaunis Roosa ja hänen työnsä eli naulakkona oleminen tässä viimeisimmässä kuvassa. Erittäin suuri kiitos Heinille, joka jaksoi työpäivänsä jälkeen lähteä kuvailemaan mun ja Roskan kanssa. Ja yllätti mut täysin kameran hallinta taidoillaan! 

~Moikka ja ens postaukseen~