maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kesäkuu 2016

~Kuvaan Snapchattiin,
samalla kun mä pelaan black jackii.
Ei oo mitään mikä ois näin nättii,
mitä välii vaikka bisset läikkyy, bisset läikkyy~
-Arttu Lindeman - Läikkyy-

Mooi!
Mä oon pettynyt itseeni, mutta annan sen itselleni anteeksi etten saanut postauksia näköjään viime viikon puolella julkaistua! Tätäkin nyt väsään keskiyön jälkeen. Mun tarkoitus oli, että tekisin postaukset valmiiksi viime viikolle kun olin Ainolla. No niin ei sitten käynyt vaan loppupeleissä yritin Ainolla väsätä postausta torstaiksi. Okei etenin ihan hyvin, mutta sitten tuli rajoitteeksi se, että haluanko mä oikeasti kökkiä tietokoneen ääressä kun saan kerrankin olla todella pitkään kavereiden kanssa, joiden kanssa oikeesti tulee nykyään vietettyä liian vähän aikaa! No yritin sitten autossa torstaina kirjoitella sitä postausta, eihän siitä mitään tullut! Ajatus karkaili, kirjoitusvirheitä ja jotenkaan se keskittyminen ei riittänyt. Mä sitten tajusin torstai perjantai välisenä yönä about kello 2, että: "Ai niin se postaus tais jäädä". No niin se sitten jäi ja tänään mä oon suurin piirtein koko päivän matkannut Ainon mökiltä Tampereelle ja Tampereelta Helsinkiin ja Helsingistä kotiin. Olin kotona vähän ennen seitsemää illalla, vaikka olimme lähteneet mökiltä Tamperetta kohti ajamaan jo ennen yhtä. Ja nyt illalla suurin osa ajasta meni valokuvien järjestelyyn, koska ne eivät olleet tulleet siinä järjestyksessä missä olin tilannut niin kaikki kuvat olivat ihan sekaisin. Siinä meni oma aikansa ja tavaroiden purkamisessa oma aikansa. Arvatkaa kuinka kiva oli avata toi mun matkalaukku ja ihmetellä, että mikä ihme täällä tuoksuu ja miksi kaikki kamppeet ovat tahmaisia ja märkiä. Tietenkin mun hiuksiin jätettävä hoitoaine suihke oli päättänyt itsestään avautua ja lähteä tuhoamaan laukun sisältöä! Saan vaan kiittää onneani etten pistänyt esim. kameraani, lainaamaani kirjaa tai tätä läppäriäni tohon isoon laukkuun vaan pakkasin ne reppuun.
Kumminkin haluan julkaista tämän postauksen lievästi ajoissa kuin yleensä nimittäin kuukauden suosikit, jotka ovat tietenkin tältä kesäkuulta. Pidemmittä puheitta postaukseen!
Aloitetaas...

| 1. | Kleancolor - luomivärikynä  sävy: 3.  Rose Gold  Synttärilahja | 
&
 | MAC - luomiväri  sävy: Gleam  Stockmann |
- Mä teen aina kun käytän tota MAC:n luomiväriä siten, että laitan tuota Kleancolor:in luomivärikynää ja sitten vasta päälle tota luomiväriä, koska noissa kummassakin on omat haittansa. Nimittäin yksinään tuo luomivärikynä ei häivyty mihinkään ja omasta mielestäni jättää erittäin epäsiistin jäljen luomelle. Luomivärissä haittana on se, että alkaa päivän aikana kerääntyä luomen keskiosaan. Eli jos noita käyttää yhdessä kummankin haitat kumoutuu ja tulee kaunis lopputulos!





| 2. | Urban Decay - luomiväri  sävy: Peace  Stockmann |
&
 | NYX - rajauskynä  sävy: Azure  Anttila |
- Näitä en käytä keskenään, mutta kummallakin saa todella nätin lopputuloksen. Nimittäin olen jotenkin tykästynyt sinisiin rajauksiin, niin noilla kummallakin pystyy tekemään todella nätit rajaukset, mutta nyt jatkossa kylläkin käytän ihan rajauskynää rajausten tekoon ja luomiväriä luomille, koska tuo luomiväri alkaa päivän mittaan jäädä yläluomelle. Mutta tuossa rajauskynässä on se huono puoli, että sen kärki on niin pehmeä niin se vähän murenee joka käyttökerralla.



| 3. | Vichy - epäpuhtauksien kuivattaja  Apteekki |
- En tiedä tälle mitään osuvampaa nimeä kuin epäpuhtauksien kuivattaja, vaikka en ole edes varma että kuuluuko se edes tämän tuotteen periaatteeseen. Mutta joku saattaa muistaa, kun joskus valitin jossain todella, todella vanhassa ihonhoito postauksessa, kuinka tämä kirvelee ihan hirveästi! No kun olen tätä nyt käyttänyt jo aika pitkään, niin ei tämä kyllä mitään kirvele! Ehkä vähän jos iho on rikki siitä kohtaa, mutta ei muuten. On ajanut asiansa todella hyvin. Suosittelen lämpimästi, apteekeista!



| 4. | Schwarzkopf BC - kevyt siloittava hoitoöljy  Kampaaja |
- Kampaajani käytti tätä mun hiuksiin, kun olin viimeksi kampaajalla ja mun hiukset tuntuivat niin sileiltä ja paksuilta että pyysin äitiä ostamaan mulle tätä kyseistä tuotetta kun hän kävi kampaajalla. On toiminut todella hyvin. Tykkään erittäin paljon, ainoa ehkä miinus on se että mulla tulee pääkipeäksi tämän tuotteen tuoksusta jos sitä nuuhkii purkista. Mutta hiuksissa se tuoksuu todella hyvältä.



| 5. | DKNY - Fresh Blossom  Laivalta |
- Sain tämän ja kaksi muuta DKNY:n hajuvettä isältäni tuliaisiksi Ruotsista. Tähän kumminkin olen niistä kolmesta aivan täydesti ihastunut. Tuoksuu aivan tajuttoman hyvälle, vaikka ei ihan mun tyyliselle ja todella raikas. Mutta tuo on sen verta vahvaa niin en viitti kouluun sitä pistää tai esim. töihin!



| 6. | Yön talo 11 Paljastettu |
- Mä en tiedä onko mulla jonkinlainen pakkomielle tätä kirjasarjaa kohtaan! Koska mä oon tyyppi joka joo tykkää lukee, mutta jättää lukematta koska uskottelee itselleen ettei kerkeä. No mutta asiaan tulee heti muutos, kun Yön talosta on kyse. Mä olin vähällä saada sydän kohtauksen, kun näin kaupassa että se vika osa on jo suomennettu ja se on kaupoissa! Oon kylläkin aloittanut jo sen 12, mutta tässä kuussa sain luettua tuon toka vikan osan! Oli todella hyvä niin kuin aina. Tavallaan kumminkin haikeaa, että mulla on enää noin 400 sivua jäljellä ja sitten olen lukenut koko sarjan! Tyyliin pakko aloittaa alusta vaan sen takia, koska Yön talo. Mä tykkään ns. fantasiasta, "kauhusta" ja draamasta ja kun ne kaikki isketään yhteen niin täydellistä!

| 7. | Isadora - kynsilakat |
- Mä jotenkin taas innostuin kesän kunniaksi lakkaamaan kynsiä ja mun on pakko todeta, että mä tykkään kaikista kokeilemistani kynsilakoista eniten Isadoran lakoista. Mä voisin ostaa vaikka kaikki ja kun nyt on edes jonkin sorttisen pituiset kynnet niin lakkaaminenkin on tuhat kertaa kivempaa ja pystyy tekemään erilaisia kuvioita yms.



 | 8. | Valokuvat |
- Mä päätin sitten tässä kuussa taas repäistä ja kehittää kaikki mun kuvat 2015 vuoden kesän alusta tähän 2016 vuoden kesän alkuun! Kuvia tuli yhteensä kehitettyä 387 ja tilasin kuvat ifolor.fi . Olen ennenkin tilannut sieltä kuviani samoin pikkuveljeni ja omat kiitoskorttini. Toimitusaika on todella nopea ja kuvat ovat hyvänlaatuisia ja värit todella hyvät. Suosittelen kovasti, koska mullakin maksoi nuo lähes 400 kuvaa vain vähän alle 40€. Tykkään erittäin paljon!

 | 9. | Scream - Netflix |
- Olen katsonut 1. kauden kahteen kertaan jo ja 2. kauden jaksoja odottelen innolla joka tiistai. Aivan mahtava sarja, jos tykkää kauhusta, draamasta ja siitä, että saa käyttää omaa päättelykykään murhaajan selvittämiseksi niin kannattaa katsoa! Mä olen aivan myyty. Olen tykännyt älyttömän paljon. Mulla meni 1. kausi kahdessa päivässä. Jaksoja 1. kaudessa on 10 ja 2. kaudessa todennäköisesti 11. Tässä ns. juonipaljastus Wikipediasta otettuna "George Washington -lukiossa leviää nettikiusaamistapaus, ja videon salaa kuvannut tyttö murhataan raa'asti. Tapaus tuo esille 20 vuotta vanhan murhien sarjan, jonka tekijä ammuttiin läheiseen järveen. Tarinan keskiössä on ryhmä haavoittuvaisia teinejä, jotka joutuvat sadistisen sarjamurhaajan uhan alle. Emma Duvall saa tekijältä pelottavia puheluita, jotka vihjaavat perhesalaisuuksista. Myös Emman poikaystävällä ja tämän parhaalla kaverilla on likainen salaisuus, ystävättärellä taas on salasuhde opettajaan. Entinen paras ystäväkin salailee jotain ja sarjamurhista intoileva nörttikaveri luo villejä teorioita silpojan henkilöllisyydestä. Murhien sarja tuntuu jatkuvan, eikä pienessä Lakewoodin kaupungissa ole enää kukaan turvassa." Jos kiinnostuit, niin sarja löytyy siis Netflixistä ja 2. kauden jaksoja tulee joka viikon tiistai.

| 10. | The Returned - Netflix|
- Mulla kävi vähän niin, että Scream loppui kesken mun osalta, koska sain katsottua sen niin nopeasti! Joten aloin etsimään uutta sarjaa, jota voisin katsoa. Mä oon todella, todella vaikea ihminen sarjojen suhteen, koska mikään ei jaksa kiinnostaa mua. Pitää olla todella hyvä juoni tai jotkin asia joka saa mut kiinnostumaan. Tässä on toinen sarja, joka löytyy Netflixistä. Tämän sarjan ideana on siis se, että ihmisiä jotka ovat kuolleet vuosia sitten heräävät henkiin ja eivät muista kuolemastaan mitään. En osaa oikein selittää juonta tarkalleen, mutta esim ensimmäisen jakson siinä info tekstissä lukee näin: "Teini-ikäinen Camille palaa kotiinsa herättyään kotikaupunkinsa lähellä olevalla vuorella ja huomaa, että asiat ovat muuttuneet käsittämättömästi." Olen tykännyt erittäin paljon, joten jos ei halua lähteä kesällä ulos niin kannattaa edes kurkata kyseinen sarja.

+ leffat:

Conjuring 2
&
Suuri puhallus 2


Biisit:
Galantis - No Money
&
Younghearted - Hyvä Näin


Tälläisiä suosikkeja mulla oli tässä kuussa elikkäs tälläinen postaus tällä kertaa! Toivottavasti tykkäsitte. Näitä kuukauden suosikeita en ole tehnyt pitkään aikaan, viimeksi tyyliin maaliskuussa? Mutta suosikit eivät ole vaihtuneet, kun vasta nyt kesäkuun aikana.

~Moikka ja ens postaukseen~

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

~Paranormaaleja kokemuksia~ PART 1

~Joo mä vihaan rakkauslauluja,
ilman niitä tää ois iisii,
mä olin ihan tarpeeks hajalla,
ennen tätäkin biisii.
Mä voisin olla niitä juttuja,
jotka ei jää nimimuistiin,
ehkä me ei koskaan tunneta,
ooh, mut silti~
-SANNI - Vahinko-

Mooi!
Torstaina olisi tullut postaus, jos olisin tajunnut etten illalla kerkeä sellaista tekemään! Nimittäin olin katsomassa Steffen ja Roosan kanssa Kirottu 2. Oli hyvä leffa, suosittelen lämpimästi! Mulla meni kyllä loppu täysin ohi kiitos äitini huolehtivaisuuden ja sitten mun ärsyyntymisen, mutta muuten leffa oli omasta mielestäni jatko-osaksi todella hyvä! Koska minkään laisia positiivisia mielikuvia yleensä kauhu leffojen jatko-osat eivät ole minussa herättäneet! Oli 12.50€ arvoinen reissu. 
Ensi viikosta tulee hyvin mielenkiintoinen, sillä meitsi lähtee pitkästä aikaa lähes tulkoon viikoksi pois kotoa. Nimittäin mä muutan pariksi päiväksi Roosan ja Iida-Marian kanssa rakkaan kaverimme Ainon luokse, josta sitten todennäköisesti Roosa ja minä jatkamme Ainon mukana heidän perheensä mökille juhannukseksi. Kummatkin postaukset ensi viikolta ovat tulossa eli torstaina ja sunnuntaina tulevat postaukset aivan normaalisti, ainakin toivottavasti! Ensi viikosta tulee materiaalia sitten tänne bloginkin puolelle vähän myöhemmin, sitten kun olen palannut reissusta kotiin. Mä toivon aivan koko sydämestäni, että olisi hyvä sää ja lämmin, mutta ei se sade meitä viime vuonnakaan pysäyttänyt, joten ei sekään sinäänsä haittaa!
Tämän päivän postaus on sellainen, joka on pyörinyt mun mielessä pitkään! Niin kuin otsikosta huomaa, niin tämä postaus käsittelee kolmea paranormaalia kokemustani. Näitä kokemuksia mulla on useampikin, joten päätin jakaa tämän ns postauksen moneen eri pikku osaan! Nämä kaikki eivät ole paranormaaleja tai no kaikilla on eri käsitys paranormaaleista asioista, mutta nämä ovat minun käsitykselläni ainakin lähelle paranormaalia! Mä oon muutenkin ihminen, joka tykkää paranormaaleista asioista ja juuri sen takia kauhuleffat on mulle lähelle sydäntä ja kaikki tälläiset asiat kiinnostavat minua, ehkä jopa välillä omastakin mielestäni aivan liikaa! Mutta mennään postaukseen.
Aloitetaas...

Kuva: Weheartit.com
| 1. |
- Pienenä vielä, kun mä nukuin mun vanhassa huoneessa eli nykyisessä vanhempieni makuuhuoneessa. Mä olin sen verran pieni, että mulla oli vielä yövalo. Mulla oli huoneen ovi raollaan, jotta se yövalon valaistus näkyisi huoneeseeni, koska tämä yövalo oli meidän portaiden kohdalla olevassa pistorasiassa kiinni. Mä oon ollut pienestä pitäen todella huono nukkuja eli mulla menee iltaisin aikaa, että nukahdan. Jostain syystä en ollut sitten nukahtanut ja kaikki muut nukkuivat jo. Mun tyyny oli sitten siinä päädyssä sänkyä, että näin suoraan ovelleni. Mun pikkuveli, äiti ja isä siis nukkuivat tässä mun nykyisessä huoneessa, joka oli mun silloisen huoneen vieressä. No sillon yöllä sitten, tuijottelin sitä mun ovea kunnes tapahtui jotain! Nimittäin oven ja sen mun yövalon ohi meni musta varjo.  No tässä kohtaa kaikki varmaa kelasivat, että "Joo, sun porukoista joku vaa meni ohi". Mutta se mun yövalo oli siinä portaiden kohdalla ja mun huoneen ovi on suoraan portaiden kohdalla. Ja se pelottavin osuus tässä oli se, että portaiden kävelyä ei sen hahmon ohi menon jälkeen kuulunut ja meidän portaat ovat juuri sellaiset joista kuuluu erittäin selkeästi jos joku menee niitä alas tai ylös! Vaikka kuinka hiipisi! Eli mun oven ja yövalon ohi meni musta hahmo, joka ei kumminkaan kävellyt portaita alas! Se on niin selkeästi painautunut mun muistiin, että näen sen tilanteen vieläkin mun verkkokalvoillani. Ja mä muistan, kun kysyin heti aamulla, että kävelikö kukaan yöllä alakertaan tai muutenkaan yläkerrassa ja kaikki vastaukset olivat negatiivisia. Joka teki asiasta aika pelottavan.

Kuva: Weheartit.com
| 2. |
- Mä sain mun vanhan Samsungin tietokoneen kun olin 4-5 luokalla. Se oli aina toiminut erittäin hyvin ja eikä kauheasti mitään moitittavaa ollut. No sitten jossain vaiheessa me vaihettiin vanhempieni kanssa huoneita ja no tietenkin se mun läppärikin siirtyi mun mukana tähän mun nykyiseen huoneeseen. Mä en todellakaan tiedä mitä tapahtui, mutta siinä koneessa alkoi kaikki vähän hidastumaan yms. No voi ihan hyvin olla, että se kone oli vain vanha. Kumminkin tilanne muuttui pahemmaksi yläaste aikana. Nimittäin mun tietokone alkoi herättämään mua keskellä yötä! Mä oon huomannut vasta nyt kuinka herkkä olen valolle, kun nukun. Nimittäin mä herään todella helposti, jos on valoisaa. No tämä mun vanha tietokone herätti mut sitten aina siten, että sen näyttön valo meni päälle! Mullahan siis oli läppäri, joten se kansi piti aina avata jotta halusi sen tietokoneen menevän päälle. No mä sitten aina iltaisin, jos olin (hyvin todennäköisesti) koneella niin sammutin koneen ja laitoin kannen läppäristäni kiinni. No mä aloin heräillä yöllä siihen, että sen tietokoneen kansi oli avattu ja näyttö oli päällä! Mutta oudointa siinä oli se, että siinä näytöllä aina luki "sammutetaan..." tai jotain muuta vastaavaa! Eli ihan perus tekstit, kun windowsin konetta sammutetaan. Joka oli sinäänsä pirun pelottavaa, koska olin illalla sammuttanut tietokoneen ja laittanut kannen kiinni ja yhtäkkiä keskellä yötä kansi on auki ja konetta yritetään sammutetaan. Eli periaatteessa, jonkun tai jonkin oli pakko avata sen läppärin kansi, laittaa kone päälle ja sitä kautta sammuttaa se! (Siinä ei siis mitään salasanoja tai muita ollut) Tätä saman tyylistä on myös tapahtunut  mun digiboxille eli se on yhtäkkiä yöllä mennyt päälle ja oon herännyt sen kellonajan kirkkaaseen valoon! Jouduin siis silloin aina kattomaan, että se sammui ja laittamaan kannen kiinni ja digiboxin suhteen sammuttamaan sen. Tätä ei ole tapahtunut enää tällä mun Applen koneella ja digiboxin kellonajan olen peittänyt kaukosäätimilläni, jotten heräisi numeroiden kirkkaaseen valoon. 

Kuva: weheartit.com
| 3. |
- Tämä viimeinen on vähän pakko kyseenalaistaa, koska en vain tiedä olenko kävellyt vain unissani, mutta todennäköisyys on hyvin pieni! Mulle on jostakin jäänyt sellainen pakkomielle, että mä en kykene nukahtamaan ennen kuin olen asettanut tuolini pöydän alle. Koska mulle on jotenkin jäänyt päähän, että jos se ei ole siellä pöydän alle niin siinä voi istua joku kun herään! No näin ei ole sentään käynyt, mutta jotain aivan muuta kylläkin on. Nimittäin yhdessä vaiheessa tässä lukion aikana mä heräsin aamulla aivan normaalisi, mutta mun tämä tuoli joka oli vielä illalla ollut pöydän alla oli mun sängyn vieressä siten, että se istumis kohta oli mun kasvoja päin. Eli se oli kääntynyt ympäri ja rullaillut itsensä mun sängyn viereen! Mä itse säikähdin ihan huolella, kun tajusin tämän mun tuolin olevan siinä. Tästä teki vielä oudompaa sen, että tämä sama toistui monena peräkkäisenä aamuna, mutta sitten yhtäkkiä enää niin ei käynyt! En itse keksi tähän mitään muuta luonnollista selitystä kuin oman unissakävelyni, mutta se todennäköisyys siihen on niin pieni ja varsinkin, että se olisi tapahtunut peräkkäisinä öinä täysin samalla lailla eli aamulla se tuoli oli täysin samassa kohtaa kuin edellisenä aamuna! Mutta sitten se vain loppui! Sitä kesti 5-6 päivää ja sitten se loppui. Tämä siis tapahtui tässä kevään puolella ja sai mut enemmän pelkäämään tätä mun tuolia. 

Tämänlainen postaus tällä kertaa! Toivottavasti tykkäsitte. Näitä tulee ainakin vielä kaksi tämän lisäksi tai jopa kolme, jos muistini syövereistä muistuu jotakin kummallista ja ns pelottavaa lapsuudestani tai sattuu nyt tapahtumaan jotakin. 
Ensi viikolla siis torstain ja sunnuntain postaukset ainakin, toivottavasti! Ja jos saisin itselleni huomisen päivän aikana motivaatiota niin paljon, että saisin tehtyä kolmannenkin postauksen valmiiksi, jonka voisin vain mökillä tai Ainolla julkaista niin olisi todella jees!

~Moikka ja ens postaukseen~

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

~Meis on jotain samaa melankoliaa~

~Eihän me edes tunneta kunnolla,
silti tuntuu että oisit ollut siinä aina,
kun tanssitaan sun parvekkeella.
Jutellaan selkä vasten asfalttia,
makoillaan keskellä katua,
miten helposti tässä ollaan~
-SINI YASEMIN - Kavereita-

Mooi!
Mä oon vihdoinkin päässyt kesäfiilikseen! Sää ei ole kyllä päässyt vielä kesäfiilikseen millään tasolla, mutta kuulemma ensi viikoksi pitäisi olla ihan kiva sää. Toivotaan ainakin niin! Vietin tämän viikonlopun kummitätini luona ja oli ehkä tavallaan paras reissu koskaan, mutta toisaalta jäi haikea fiilis. Ainakin haikea fiilis tuli siinä kohtaa, kun oltiin kattomassa mammaa sairaalassa. Siellä se ens kuussa 101 vuotias mammani iloisesti hymyili. Hänellä ei ole minkäänlaista lääkitystä minkään suhteen, mieli on nuori, mutta jalat eivät enää toimi ja pahanlaatuista kasvainta ei kuulemma hänen iässään enää kannata leikata. Sitten kun oltiin lähtemässä, tuntu niin pahalta jättää hänet vain sinne makaamaan ja lähteä itse pois...
Tänään tulee sellainen postaus jota olen lykännyt tyyliin päälle kuukauden laiskuuteni ja aikaansaamattomuuteni vuoksi. Nimittäin "2 totuutta ja 1 valhe". Jossa siis toisen kuuluu arvata kolmesta väittämästä se valheellinen väittämä. Tämä saattaa olla tutumpi Youtuben puolelta. Mutta minä en videoita tee, enkä tule niitä tekemäänkään, koska mun matikan videon kanssa oli niin paljon hankaluuksia... Mun arvostus kaikkia vloggaajia ja kaikkia kohtaan, jotka tekevät videoita nousi niin paljon sen 2:30min aikana. Mulla nimittäin meni sanat aivan sekaisin koko ajan, tuli ajatus katkoksia hyvänä esimerkkinä: Mä olin selittämässä sitä kuinka eliminoin neliöjuuren. Niin heti selitykseni jälkeen jäädyin aivan täydellisesti, koska mun päässä ei pyörinyt mitään muuta kuin sana neliöjuuri. Se oli sellainen kolmen minuutin tuijotus ikkunasta ulos ja sen kolmen minuutin jälkeen havahduin, että mun puhelin kuvaa edelleen mua. Sitten se editointi! Herranjumala! Se oli vain tuskaa ja sen tallentaminen tälle koneelle oli tuskaa. Joten ainakin seuraavat neljä vuotta aion pysytellä ihan täällä blogin puolella kuvien ja tekstin kera. Kumminkin siis tein tämän parhaan kaverini Steffen kanssa, koska en halunnut tehdä perinteistä "best friend-tag" tyyppistä juttua, koska sellainen on tulossa jo multa, Heiniltä ja Roosalta tänne blogin puolelle ehkä ensi jouluna viimeistään! En nimittäin ole saanut sitäkään vielä aikaiseksi. Mutta mennään katsomaan kumpi tuntee toisensa paremmin, minä vai Steffe?
Aloitetaas...

Tähän ihan alkuun tällä lailla selvennykseksi. 
Mä ja Steffe tutustuttiin lukiossa. Kummallakaan aluksi ei ollut kauhean hyvää ensivaikutelmaa toisesta. Nimittäin mä olin ekana päivänä jo päättänyt, että Steffe ei ole mun tyyppiä mitenkään, "toi on joku seinähullu, en ikinä tule tutustumaan tohon". Steffellä oli mustakin hyvin pinnallinen näkökanta, nimittäin mitä voi olettaa blondilta tytöltä Viherlaakson lukiossa, joka istuu luokan takaosassa jätkänsä kanssa. Steffe mäkin tykkään sun stereotypioistasi! Kumminkin jouduttiin sitten kemian opettajamme toimesta toistemme viereen kemian ykkös kurssilla, jossa sitten jouduttiin vähän pakollakin puhumaan toisillemme. Loppupeleissä meistä tuli Steffen kanssa hyvätkin kaverit ja nykyään Steffe on ainakin mun yksi tärkeimmistä kavereista! Ja nyt tällee alkuun minä en ole rajoittunut siihen kuplaan, että tytöt ja pojat eivät voisi olla pelkkiä kavereita, joten jos sinä olet niin pidä asia omana tietonasi. 


Steffe kysyy, Milla vastaa 


1. 
a) En ole koskaan ollut Youtube videossa
b) En ole koskaan juonut
c) En ole koskaan rikkonut lakia
VASTAUS (Milla): a)

2. Aikuisena haluaisin pilotiksi, koska...
a) ...lapsena on tullut oltua lentokoneessa niin paljon, että olen kiintynyt alaan
b) ...se vaatii täydellistä tarkkuutta ja keskittymistä ja on siten haastavaa
c) ...se on paljon tuottava työ
VASTAUS (Milla): b)


3.
a) Olen kokeillut nuuskaa
b) Olen kokeillut ajaa moottoripyörää
c) Olen ajanut autoa
VASTAUS (Milla): a)

4. Minulle tärkeätä on...
a) ...saavuttaa oma potentiaalini
b) ...tehdä vaikutus toisten ihmisten elämään ja täten parantaa maailmaa
c) ...hauskanpito ja huolettomuus
VASTAUS (Milla): b)

5.
a) Tein nämä kaikki kysymykset viimeisenä päivänä
b) Olen aina halunnut auttaa muita
c) Olen naivi
VASTAUS (Milla): a)


Oikeat vastaukset: 1. c), 2. a), 3. a), 4. c), 5. a)
Millalle 2/5


Milla kysyy, Steffe vastaa


1. 
a) Olen pienenä piiloutunut Heinin kanssa paperinkeräys roskikseen
b) Olen piiloutunut Heinin kanssa mun huoneen vaatekaappiin ja meitä ei löydetty koko iltana/yönä
c) Olen kiivennyt katolle Iiriksen kanssa ja sen jälkeen piiloutunut isältäni takapihamme vesisangon taakse.
VASTAUS (Steffe): a)

2. 
a) Olen väittänyt etten mene koskaan naimisiin
b) Pienenä leikin olevani naimisissa Antti Tuiskun kanssa
c) Pienenä sanoin aina, että minulle ei saa ostaa aikuisena kuin vain sinisiä ruusuja
VASTAUS (Steffe): c)

3. 
a) Olen joutunut pienenä sairaalaan tiputukseen nestehukan takia
b) Minulla murtui jalka päivää ennen cooper-testiä 8lk:lla
c) Päädyin heti synnyttyäni hengityskoneeseen
VASTAUS (Steffe): b)


4. Pelkään meijän... 
a) ...ullakkoa
b) ...portaita
c) ...takkahuonetta
VASTAUS (Steffe): a)

5.
a) Ensimmäisellä Thaimaan matkallani, mä meinasin hukkua
b) Koira on purrut mua nilkasta
c) Kun olin 9lk sain bussissa, jonkin sorttisen paniikkikohtauksen ja äiti joutui tulla hakemaan minut, koska en kyennyt liikkumaan
VASTAUS (Steffe): a)


Oikeat vastaukset: 1. b), 2. c), 3. b), 4. a), 5. b)
Steffelle 3/5

Täähän päättyi loppujen lopuksi niin, että Steffe tuntee mut paremmin kuin mä hänet. Tuntuu hyvin, hyvin pahalta! Tästä näkee kumpi on enemmän äänessä, vaikka mä oon yleensä se joka tykkää kuunnella mielummin kuin pälättää. Haluan kyllä joskus revanssin, koska mun kysymyksissä oli sentää järkeä, Steffen ei! No ei, Milla on vain huono häviäjä tota Urpoa vastaan! 
Tälläinen postaus tällä kertaa. Toivottavasti tykkäsitte! Pahoittelut muutenkin siitä, että torstaina ei tullut postausta. Pyrin postaamaan tämän loman aikana juuri noina perinteisinä päivinä to ja su ja mahdollisesti kolmannenkin kerran satunnaisena päivänä, jos motivaatiota löytyy. 

~Moikka ja ens postaukseen~

~Joten anna mennä~

~Mut älä unohda,
että nyt lopultakin on sun vuoro taas,
ja mä voi luvata,
ettei se satuta kun kaiken pudottaa~
-Kaija Koo - Kaunis rietas onnellinen-

Mooi!
On pienehkö tauko tähän taas kertynyt. Oon ollut kipeenä ja kouluki pääsi myös jo loppumaan. Joten hyvää kesälomaa kaikille. Itelläni on vielä matikka 4 kurssista P-merkintä, joka pitäisi saada ennen ensi viikon torstaita muutettua joksikin numeroksi. Sen jälkeen pitää vielä 16 päivä tätä kesäkuuta käydä kolme tuntia häsäämässä koululla tutor-juttuja ja sitten kaikki kouluun liittyvä on tauolla elokuuhun asti. Itselläni ekan lukio vuoden jälkeen keskiarvo lukuaineiden suhteen oli 8.86, mutta siihen ei ole vielä laskettu matikkaa, koska mikäli saan 9 tästä nelos kurssista niin matikan kurssien keskiarvo nousee, joka nostaa kokonais keskiarvoa. Mutta itselläni henkilökohtaisesti ei tippunut lukuaineiden tai kaikkien aineiden keskiarvo lähes ollenkaan. Sillä silloin kuin 9lk pääsin niin keskiarvoni oli tasan 9.0. Ykkös vuosi meni siis todella hyvin ja on ehkä korkea aikakin mun hellittää koulun suhteen. Aion nauttia kesästä täysillä voimilla, vaikka onkin töitä jne.
Tämän päivän postauksen aiheena on Summer Bucket List vuosimallia 2016. Totesin jo viime vuoden perusteella, että tämä on jollain tavalla ihan hyödyllinen, koska itse koen ainakin, että jos ei ole minkäänlaisia suunnitelmia kesäksi niin se kesä menee pirun nopeasti ohi! Ja sitten voivottelee elokuussa koulussa matikan tunneilla, että menikö se kesä oikeesti siihen, että istuin himassa katsomassa Youtubea. Joten katsotaanpa, mitkä 10 kohtaa olen saanut väsättyä täksi vuodeksi kasaan. 
Aloitetaas...


Kuva: weheartit.com
1. Kiipeä katolle kuvailemaan


Kuva: weheartit.com
2. Lue lääketieteellisen pääsykokeisiin tai YO-kirjoituksiin alustavasti


Kuva: weheartit
3. Päädy jonkun mökille 


Kuva: weheartit.com
4. Piirrä asfalttiin liiduilla


Kuva: weheartit.com
5. Järjestä jotkut juhlat jollekin toiselle henkilölle kavereiden kanssa


Kuva: weheartit.com
6. Pidä täydellinen tyttöjen ilta


Kuva: weheartit.com
7. Saa kaikki spagaatit pohjaan


Kuva: weheartit.com
8. Tee Bean Boozled haaste


Kuva: weheartit.com
9. Osta täydelliset mustat korkokengät


Kuva: weheartit.com
10. Mene yökävelylle kaverin/kavereiden kanssa

Tälläinen postaus tällä kertaa! Toivottavasti tykkäsitte ja katsotaan sitten, kun koulu taas alkaa että kuinka monta kohtaa tuli tehtyä.

~Moikka ja ens postaukseen~