sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

~Liikaa Vaille Jäänyt~PART 3

~Sus on kaikki mitä ikinä haluun,
sä saat mut nauraa ja kyyneleet valuu.
Ja olis se vanhana hienoo,
et voisin tarinan kertoo.
Kuinka löysivät toisensa,
sieluista kaksi kauneinta~
-Neljänsuora - Kaksi Kauneinta-
Mooi!
Mä oon tässä viimeiset kolme tuntia tehnyt tätä postausta ja hauskinta on se, että mä olin tehnyt tämän postauksen jo puoliksi valmiiksi jo tiistaina. Sillä tuli tiistaina kotiin ekan oppitunnin jälkeen huonon oloni ja maha kipuni ansiosta. Mä oon varmaan tasan kerran aiemmin lähtenyt koulusta kesken sairauden vuoksi ja sekin oli ala-asteella. Koko viikko tuntui menevän todella hitaasti, mutta tuleva viikko on vain kolme päiväinen ja sitten on loma! Sekin kylläkin menee koeviikon kokeisiin lukiessa, mutta on silti kivempi herätä lukemaan kello 12 kuin aamu 6.35!
Olen muutenkin ylpeä tämän päivän saavutuksistani! Nousin vähän yli 11 ja mä olin niin varma, että saan julkaistua tämän postauksen, tehtyä 2 muuta postausta tämän lisäksi valmiiksi koeviikkoa varten, tehtyä matikan tehtävät, uskonnon tehtävät ja filosofian filosofin esittelyn. Kello lyö varttia yli seitsemää ja olen saanut aikaiseksi ainoastaan tämän postauksen, matikan kaksi tehtävää, joista toinen on väärin ja uskonnon tehtäviä 6kpl edestä. Vielä pitäisi tehdä paljon kaikkee....
Kumminkin tämän päivän postaus on ns. vika osa näit mun vastauksia Ask.fm:ssä saatuihin kysymyksiin. Mutta totesin, että mulle jäi niitä kysymyksiä tämänkin jälkeen pitkä lista vielä. Niin saatan tehdä 4 osan vielä, jossain vaiheessa! Nyt kumminkin 3 osa, joten mennään postaukseen...
Aloitetaas...

1. Kerro pari asiaa, joista et pidä ja pidät itsessäsi?
- Ulkönäössä: EN PIDÄ ~ 1. Tällä hetkellä mun ihosta 2. Käsistä  PIDÄN ~ 1. Hiuksista 2. Kulmista
- Luonteessa: EN PIDÄ ~ 1. Herkästi palavasta pinnastani 2. Sinisilmäisyydestäni ihmisiä kohtaan  PIDÄN ~ 1. Sosiaalisuudesta 2. Tilannetajusta


2. Mikä asia sai sut viimeisimpänä onnelliseksi?
- Tajuaminen, että kesälomaan on 76 päivää ja mä kuvittelin, että siihen on päälle 100 päivää vielä! Ja siitä, että sain tehtyy lähes kaikki uskonnon tehtävät.


3. Kerro, mitä vaatetta/vaatteita et ikinä laittais päällesi?
-  Mitään keltaista tai sinapinkeltaista! Leveälahkeisia farkkuja tai boyfriend-farkkuja, karvaliiviä tai valkoisia lyhytvartisija Converseja!


4. Kerro 3-5 henkilöstä luokaltasi?
En sano nimiä, mutta he saavat itse tunnistaa itsensä.
1. Mä luulin ihan alkujaan, että vihasit mua koko sydämestäsi ja etkä sietäisi mun seuraa yhtään! Tai sellaisen kuvan annoit mulle, mutta nyt ajan kuluessa susta on ainakin tullut mulle hyvä kaveri. Mä rakastan kuunnella sun juttuja ja vaikka en olisi aluksi uskonut, niin meillä on todella samankaltainen huumorintaju. Ja sä oot se joka yllytti mut värjäämään siniset hiukset! Ja mä tiedän, että nyt viimeistään kaikki arvaa, kenestä on kyse! Yksi mukavimmista, hauskimmista ja oudoimmista ystävistäni. Pyydän vieläkin anteeksi sitä tapaa millä mekin kaksi tutustuttiin. Mä en huomattavasti kykene tutustumaan ihmisiin normaalisti!
2. Paras vieruskaveri mitä mulla on koskaan kemiassa ollut (Sori Iiku!). Enhä olis koskaan sen ensivaikutelman jälkeen minkä ainakin mulle annoit, että meistä tulisi parhaat kaverit. Suoraan vain sanottuna olet mun kaksonen, mutta vain poika versiona ja ehkä leivästi fiksumpana ja hauskempana. Sun kanssa ei oo koskaan ollut tylsää eikä tule olemaan! Sekä sun kanssa on ehkä maailman pelottavinta riidellä!
3. Mä olen hyvin pettynyt, että et soittanut Salamaponia viime musiikin tunnilla kitaralla! Oot tosi hiljanen, mutta sitten kun avaat suusi niin sieltä tulee ihan asiaa tai hyvää läppää. Mä en kylläkään edelleenkään tajua, miten kenenkään sormet pystyy liikkuu niin nopeasti kitaran kieleltä toiselle! Kun mä juuri ja juuroi saan liikutettua yhtä sormea kerrallaan, siten että joudun toisella kädellä siirtämään sitä! Vaikka en susta paljoa tiedäkkään ja oot vasta lyhyen aikaa ollut meijän porukassa sillee, että oot uskaltanut tulla hiljaseen missä meijän porukka on, niin sovit meijän porukkaan täydellisesti. Kuuleepa ainakin vielä enemmän pelisanastoa, jota ei voi tavallinen ihminen ymmärtää!


5. Millaisena luulet et muut ihmiset pitää sua? Ja millaisena haluaisit et ihmiset pitäis sua?
Mä luulen, että ihmiset pitää mua aika äänekkäänä ja puheliaana, joka pyrkii tulemaan kaikkien kanssa toimeen. Varmaan myös ihan suht ilosena ja jossain määrin rasittavana persoonana! 
- Haluaisin, että ihmiset pitäisivät mua sosiaalisena ja avuliaana tyyppinä, jolla on rasittava nauru. 


6. Käsityksesi hyvän näköisestä vastakkaisesta sukupuolesta? (kollaasi mieluiten)
- Mä laitan tähän kollaasin mun ns. "julkkis ihastuksista".
Eli kollaasissa on Robert Pattinson (tuli varmasti jollekkin yllätyksenä...), Jackson Rathbone & Ansel Elgort! Ei lisättävää!


7. Millaisista vaatteista pidät vastakkaisella sukupuolella?
- Mulla ei ole periaatteessa mitään väliä millaisia vaatteita miehet käyttää! Mutta jotkut siistit vaatteet esim. farkut ja paita/huppari/neule. Mulle ei kirjaimellissesti oo mitää väliä. 


8. Mikä fiilis? Mitä kaikkea on ostoslistallasi?
- Ihan hyvä fiilis, vaikka väsyttääkin! Tällä hetkellä mulla ei ole mitään muuta ostoslistalla kuin mustat farkut ja vaalea kaulaliina.


9. Kuva sun arkimeikeistä?
Puuteri ~ MAC (sävy: NC25)
Peiteaine ~ L´oréal Paris (sävy: 1 Ivoire)
Luomiväripaletti ~ IDUN minerals (sävy: Norrlandssyren)
Kulmakynä ~ Lumene (sävy: 3 Blond)
Kulmavaha ~ Lumene (sävy: 3 Blond)
Kulmageeli ~ Lumene
Luomiväripaletti ~ H&M (sävy: Soft Nudes)
Ripsiväri ~ Mybelline New York (The Rocket Volum Express, vedenkestävä)


10. Kerro 5 hyvää biisiä?


Tälläinen postaus tällä kertaa! Mä en tiedä teenkö vielä 4 osan, koska noita kysymyksiä on vielä pilvin pimein. Mutta katsoo sitä sitten tulevisuudessa. Toivottavasti tykkäsitte!

~Moikka ja ens postaukseen~

torstai 17. maaliskuuta 2016

~Luodinkestävä~

~Ehkä elämä on sotku hetkiä,
pitäis irti päästää, kun ne on mennyttä.
Sä et tarvii mua enää mihinkää,
haluisin sua lyödä, muttet tunne mitään~
-SANNI - Luodinkestävä-

Mooi!
Mä näköjään pidin jonkinlaisen tauon. Kumminkin nyt on lievästi pirteämpi ja jopa ei niin stressaantunut Milla palannut kuvioihin. Paljon on tapahtunut tässä ajassa, kun en oo tehnyt postauksia, mutta jos vaikka nyt saisin itseni välillä tänne bloginkin puolelle. Nimittäin koko ton ajan, kun en postannut niin välttelin koko mun blogin etusivun avaamista, koska mua ahisti se ajatus, että en ollut postannut. Kumminkin nyt näköjään sain itseni voittamaan pelkoni ja tekemään postauksen!
Tämän päivän aiheena on sellainen aihe, josta mä oon pitkään halunnut kirjoittaa ja oon jopa pari kertaa aloittanutkin ja hetken kuluttua kumittanut kaiken pois. Nimittäin aiheena on mun oma tarina itsetunnosta ja muutenkin ulkonäköön liittyvistä asioista. Periaatteessa haluan jakaa omat kokemukseni ja ajatukseni kaikesta mitkä ovat esim vuosien varrella mut tuhonnut tai jopa pelastanut. Katotaan, mitä tästä tulee...
Aloitetaas...

Mennään ajassa taaksepäin ala-aste vuosiin eli noin vuosiin 2006-2012. Mä olin ala-asteella se ns. kantelija pikkutyttö, joka yritti olla kiltti ja oikeudenmukainen eli esim. kerto lähes kaikesta opettajalle, kunnes alkoi itse olemaan se kapinallinen, joka jäi välkiksi vessoihin piiloon ettei tarvisi mennä ulos yms. No siitä mun kantelusta mä sain aina kuulla muilta, joten jossain vaiheess mä lopetin sen. Mä en muutenkaan ala-asteella ollut se luokan suosituin, kaunein tai laihin tyttö. Mä olin se, joka tykkäs matikasta ja pyrki olemaan kaikille kiva, mutta se joka puolusti aina kavereitaan! Välillä jopa niin voimakkaasti, että loppupeleissä kaikki laitettiin mun niskoille. Kumminkin mä sain tosi paljon kuulla mun ulkonäöstä ja varsinkin siitä, että olin lievästi pyöreä ja kyllä mä sen itsekkin tiedostin. En mä ikinä kokenut esim. Heinin rinnalla itseäni kauniiksi tai laihaksi tai mitään. Mä itse koin, että kahdesta kaveruksesta mä olin se ns. huono puoli. Tunnen niin välillä vieläkin. Tämä sama jatkui ihan ala-asteen loppuun asti. Ei mulla ollut mitään tietoa omasta itsetunnosta tai mulla ei edes tainnut sitä olla jäljellä, vaikka mä olinkin niin kova suustani ja ehkä vaikutin siltä, että mikään ei sattunut, niin kyllä ne kaikki kommentit ja haukut ja kaikki muut mahdolliset on jäänyt takaraivoon tähänkin päivään asti. Tuskin ne sieltä koskaan tulevat häviämään.

Kuudennella luokalla tulikin tämä suuri kysymys, minne haettaisiin yläasteelle. Piti niin nuorena päättää ns. niin suuri asia ja mulla itselläni oli vielä v-mäisempi tilanne kuin monilla muilla. Nimittäin kaikki ne mulle läheiset kaverit meni aivan eri kouluun kuin minä, koska mä en saanut hakea siihen kouluun mihin ne kaikki mun silloiset rakkaimmat kaverit haki. Musta tuntu jopa välillä, että he olivat onnellisia päästessään musta eroon! No mulle sitten jäi vaihtoehdoiksi Kasavuoren yläaste ja Viherlaakson yläaste (kuvisluokka). Mä oletin, että en Viheriin pääsisi niin olin jo valmiina hautaamaan itseni kuoppaan. Pääsin kumminkin Viheriin ja siitä se ns. Millan itsetunnon kohotus lähti. Se kolme vuotta, mitä kuvisluokalla olin tavallaan tämän asian suhteen elämäni kolme parasta vuotta, jos tiettyä vaihetta ei lasketa! Kuviluokka pelasti periaatteessa mut... Seiskaluokalla mä olin koulun väripilkku Roosan kanssa. Voi herranjumala niitä aikoja, kun mäkin menin kouluun oranssissa paidassa ja vihreissä farkuissa. Mutta silloinkaan kukaan ei tullut sanomaan mulle, et "hyi, mitkä vaatteet"! Okei se johtui ehkä siitä, että kuvisluokkalaisilla oli se leima jo, että he ovat "outoja", joten heidän annettiin olla rauhassa omanlaatuisia. Mä jopa oon kiitollinen siitä, että mun annettiin olla se omituisiin väri yhdistelmiin pukeutunut kuvisluokkalainen. Mun itsetunto ehkä jonkinsorttisesti kasvoi pikkuhiljaa ja aloin miettiä, että ehkä mua ei enää ikinä arvosteltaisi samallalailla kuin ala-asteella mun "sairaan" vaaleasta ihonväristä tai siitä, että olin se "ei niin laiha" tyttö. Vaikka kyllä se seiskaluokalla sattui aika pahasti, kun yks mun silloisista uusista parhaista kavereista tokaisi että: "Iida-Maria on meistä laihin, sit tulee Roosa, sit mä ja sit sä." Terkkui Ainol, oot ihana! 

Kumminkin tämä itsetunto samoin ihmisiin luottaminen tuhottiin täysin 8lk keväällä. Ainoa joka piti mut pimeästä valon puolella oli Aapo! Mua jopa lievästi pelottaa ajatella millaiseksi mun elämä olisi muuttunut ilman Aapoa... Itsetunto kumminkin lähti Millalla taas nousuun kesän aikana ja muutenkin sain aika rauhassa olla omaitseni lukion alkuun asti. Voisko sanoa, että mä poistautin sen mun niin sanotun muurin, joka suojas mua kaikkien pahoilt sanoilt siinä vaiheessa kun lukio alkoi. Selvisin niin todella pitkään, kunnes mä jouduin tässä parin viikon aikana rakentamaan itselleni sen uudelleen. Tästä päästäänkin siihen aiheeseen mikä sai mut miettimään tätä kaikkea. Mä en koskaan tee mitään kauhean repäisevää yms. En tule kouluun missään kauhean massasta poikkeavissa vaatteissa tai muutenkin oon yleensä ulkonäöltäni aika perus. Mä päätin kumminkin tossa hiihtolomaa ennen värjäyttää mun hiukset alta sinisiksi. En tiedä oliko hyvä valinta, mutta mä yleensä teen niin kuin minusta itsestäni oikealta tuntuu! Mä halusin muutosta ja sitä sain. Kumminkaan en olisi osannut olettaa sitä vittuilun ja kommenttien määrää, mitä oon nyt esim. tällä viikolla saanut. Kyllä, mä otin ne kaikki, mitä sain kuulla itseeni, koska en olisi koskaan kuvitellut, että ihmiset kuvittelevat mun persoonan muuttuvan mun hiusten värin myötä. Mä en tiedä miksi, mutta tämä lause sai mun päässä jonkin suunnattoman vihan aikaan! "Sä muutut koko ajan enemmän ja enemmän kuvisluokkalaisemmaksi, koska sä värjäsit sun hiukset sinisiksi." Mua ei edes saanut suututettuu se, että hän liitti siihen mun hiukset. Mutta se sai mut vihaiseksi, että kauheat stereotypiat ns. normaalilinjalisista ja taidelinjalaisista! Se ihminen ei ole sitä epäihmisempi kuin sinäkään sen perusteella onko hän kiinnostunut taideaineista vaiko ei! Mä en edes osaa sanoin kuvialla, kuinka mua ärsyttää se, että tuollaisen asian perusteella ihmiset luokitellaan outoihin ja normaaleihin. Se ei tarkoita, että jos värjää vähän poikkeavamman värisellä värillä hiukset tai pukeutuu vaikka gootiksi tai poikamaisiin vaatteisiin, että silloin on oikeus luokitella ihmiset jonkun tietyn tyyppisiksi. 

Mä oon muutenkin nyt monena päivänä kuullut sen sorttista vittuilua ja kommenttia, että ne kaikki oikeesti ovat osuneet, vaikka en niin haluaisi. Mä oon aina ollut se joka sanoo, että "Mua ei kiinnosta mitä kukakin ajattelee musta tai mun ulkonäöstä" Mutta mun on pakko myöntää, kyllä ne kaikki sattuu silti... Vaikka en sitä näytäkkään, jokainen niistä kasvattaa luonnetta! Toinen myös kommentti, joka sai mut oikeesti mitettimään, oli sellanen että "Mitä jos tolla kaasupolttimella sytytettäis noi Millan hiukset, niin nähtäis minkä väriset sitten tulis." Tämä ei edes niinkään loukannut. Tämä mielumminkin sai mut hämilleen, koska ensiksi kehuu ja sit vittuilee? En ymmärrä!
Kumminkin koko jutun idea oli se, että musta kenelläkään ei ole oikeutta haukkua kenekään luonnetta tai ulkonäköä hiusten tai ruumiinrakenteen perusteella! Kukaan ei saisi hajoittaa toisen itsetuntoa! Mä olen itse antanut niin käydä itselleni, mutta en haluaisi, että jollekkin muulle kävisi samallalailla. Mun oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että jokaisella kuuluu olla niitä omia vaiheitaan elämässä! Esim. minä näitten minun sinisten hiusten kanssa olen nyt todennut, että kyllä mä näistä pidän, mutta blondi on ehkä enemmän mun väri. Enkä mä kadu tätä mun kokeilua sinisten hiusten suhteen, vaikka muut eivät siitä niinkään tykänneet! Muutenkaan ihmisiä ei pitäisi tuomita heidän ulkonäkönsä perusteellaa tai varsinkaan, jos siinä haluaa tehdä jonkinsorttisen muutoksen. Nimittäin luultavasti se sama henkilö on edelleen siinä, vaikka ulkonäkö muuttuisinkin. Paitsi jos maailma on mennyt niin pinnalliseksi... 
Tärkeintä kumminkin mun ajatusmaailmassa on se, että kunhan itse tykkää niin silloin kaikki on hyvin! 

Huhhuh, tälläinen postaus tällä kertaa. En tiedä oliko tässä mitään järkeä tai saiko aiheesta virallista otetta, mutta halusin vain jakaa tämän pään sisälläni pitkään pyörineen aiheen. Toivottavasti tykkäsitte ja ehkä tästä pääsee esille se ns. syvällisempi Milla!

~Moikka ja ens postaukseen~

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Helmikuu 2016

~Miksi hitossa sä palasit nyt,
juuri kun mä olin lähes yli päässyt susta.
Miksi, tanssit mulle noin?
Sä katot mua, silleen ku mä katon sua.
Mä varotan, nyt heti lopeta,
tai takaisin sut otan silleen ettet koskaan pääse pois~
-Antti Tuisku - Pyydä Multa Anteeks Kunnolla-

Mooi!
Mä en edes muista millon viimeksi mä oon ees tänne kirjottanut. Huomennakin tulee jo 4 vuotta tätä bloggailuu täyteen. Okei, siihen väliin mahtuu taukoja jne. Mutta en halua laskea niitä pois, sillä kyllä tämä blogi on silti ollut olemassa, vaikka en itse ole sitä sillä hetkellä kirjoittanut. Kumminkin pyrin, että torstaiksi tulisi jonkin sorttinen kalapuikkopostaus #vainRoosajutut, mutta siis erilaisempi postaus kuin yleensä! Vaikka itse blogin synttärit onkin huomenna, mutta koulujuttujen ja treenien takia pakko lykätä postauksen tekemistä. Muuten olen nyt päättänyt, että postaus päivä siirtyy keskiviikosta torstaihin, koska silloin olen aina yleensä kotona koulun jälkeen! Niin on sitten aikaa kirjoitella ja kuvata.
En ala nyt selittämään miksi ei ole tullut postauksia 25. helmikuuta jälkeen. Mä oon koko ajan aivan törkeän väsynyt ja varmaan kohta siihenkin saan apua, kun hankkiudun lääkäriin. Mun nukkumattomuus ja 3h yöunet ei riitä kun vain sen koulupäivän ajan ja sillonkin ajatukset ajelehtii ihan muualla kuin Platonin ideaopissa tai Raamatun tulkinnassa. Vaikka mä oon pienestä pitäen ollut todella huono nukkuja, mutta olen onneksi monta vuotta saanut nukkua rauhassa! Paitsi nyt 2016 keväällä, nukkumisesta on tullut mulle englannin koettakin suurempi haaste! Mä en edes enää tiiä mikä mua valvottaa, koska ennen oon laittanut stressin piikkiin aina! Mutta en mä tiiä mikä mua nyt sitten stressais? Ehkä joo pikkusen koulu ja ajan riittäminen, mutta kaikki helpottuisi jos saisin edes nukuttua 8h 3h:n sijasta! Mutta kyllä tää tästä... Toivon nukkuvani viimeistään sitten kesälomalla, sillon on varmaa niin kuuma (Okei, Suomen kesät...) että en nuku sillonkaan! Noh pitää murehtia sitten sitä sillon.
Tänään kumminkin postauksen aiheena kuukauden suosikit, joten katsotaas mitkä ovat olleet helmikuun suosikkejani.
Aloitetaas...




| 1. IsaDora - Matta kynsilakat |
- Sävy - 826 White Velvet -Valkoinen -
- Sävy - 827 Bohemian - Beige -
~ Kicks & Sokos ~ noin. 8.90€ ~




| 2. IDUN minerals - luomiväripaletit |
- Vaaleanpuna sävyiset - NIMI: Norrlanssyren -
- Beigen sävyiset - NIMI: Lejongap -
~ Synttärilahja ~




| 3. Helix & Septidin |
~ Lävistysliike ~ 40€ + koru 35€ ~
~ Apteekki ~ Helix:n hoitoon olen käyttänyt ~




| 4. Sisustuskasvit ja valkoiset purkit |
~ Ikea ~ 5.99€ ~
~ Ikea ~ 2.99€ ~




| 5. Beats Pill - kajutin |
~ Joululahja ~




| 6. Michael Kors - lompakko |
~ Synttärilahja ~




| 7. Hiussävyte (Mun mukaan hiusväri!) |
- Sävy: Royal Blue - Aivan tajuttoman pigmenttistä, suosittelen - Olen käyttänyt kuiviin hiuksiin ja pessyt pois! Tullut tummempi lopputulos -
~ Sannilta, mutta saa esim. Sokokselta ~ 14.50€ ~





| 8. Lumenen kulmakynä |
- Sävy - 3 vaaleanruskea - Ei ole niin tumma kuin ennen! -
~ Sokos ~ 7.90€ ~




| 9. Nyöritetty pitkähihanen |
~ Bikbok ~




| 10. Lettikampaukset |
- Mulla on nykyään ongelmana, että en kykene pitämään hiuksiani auki, koska ne ovat koko ajan silmissäni/tiellä kasvoillani. Joten letit tuo pikkusen vaihteluu ainaiselle ponnarille -

Biisit:
Sia - Unstoppable
&
SANNI - Että Mitähän Vittua

Tälläistä tällä kertaa! Bloggaaminen on vähän jäänyt, mutta yritän taas skarpata. Toivottavasti tykkäsitte.
~ Moikka ja ens postaukseen ~