~Luodinkestävä~

~Ehkä elämä on sotku hetkiä,

pitäis irti päästää, kun ne on mennyttä.

Sä et tarvii mua enää mihinkää,

haluisin sua lyödä, muttet tunne mitään~

-SANNI - Luodinkestävä-

Mooi!

Mä näköjään pidin jonkinlaisen tauon. Kumminkin nyt on lievästi pirteämpi ja jopa ei niin stressaantunut Milla palannut kuvioihin. Paljon on tapahtunut tässä ajassa, kun en oo tehnyt postauksia, mutta jos vaikka nyt saisin itseni välillä tänne bloginkin puolelle. Nimittäin koko ton ajan, kun en postannut niin välttelin koko mun blogin etusivun avaamista, koska mua ahisti se ajatus, että en ollut postannut. Kumminkin nyt näköjään sain itseni voittamaan pelkoni ja tekemään postauksen!

Tämän päivän aiheena on sellainen aihe, josta mä oon pitkään halunnut kirjoittaa ja oon jopa pari kertaa aloittanutkin ja hetken kuluttua kumittanut kaiken pois. Nimittäin aiheena on mun oma tarina itsetunnosta ja muutenkin ulkonäköön liittyvistä asioista. Periaatteessa haluan jakaa omat kokemukseni ja ajatukseni kaikesta mitkä ovat esim vuosien varrella mut tuhonnut tai jopa pelastanut. Katotaan, mitä tästä tulee...

Aloitetaas...

Mennään ajassa taaksepäin ala-aste vuosiin eli noin vuosiin 2006-2012. Mä olin ala-asteella se ns. kantelija pikkutyttö, joka yritti olla kiltti ja oikeudenmukainen eli esim. kerto lähes kaikesta opettajalle, kunnes alkoi itse olemaan se kapinallinen, joka jäi välkiksi vessoihin piiloon ettei tarvisi mennä ulos yms. No siitä mun kantelusta mä sain aina kuulla muilta, joten jossain vaiheess mä lopetin sen. Mä en muutenkaan ala-asteella ollut se luokan suosituin, kaunein tai laihin tyttö. Mä olin se, joka tykkäs matikasta ja pyrki olemaan kaikille kiva, mutta se joka puolusti aina kavereitaan! Välillä jopa niin voimakkaasti, että loppupeleissä kaikki laitettiin mun niskoille. Kumminkin mä sain tosi paljon kuulla mun ulkonäöstä ja varsinkin siitä, että olin lievästi pyöreä ja kyllä mä sen itsekkin tiedostin. En mä ikinä kokenut esim. Heinin rinnalla itseäni kauniiksi tai laihaksi tai mitään. Mä itse koin, että kahdesta kaveruksesta mä olin se ns. huono puoli. Tunnen niin välillä vieläkin. Tämä sama jatkui ihan ala-asteen loppuun asti. Ei mulla ollut mitään tietoa omasta itsetunnosta tai mulla ei edes tainnut sitä olla jäljellä, vaikka mä olinkin niin kova suustani ja ehkä vaikutin siltä, että mikään ei sattunut, niin kyllä ne kaikki kommentit ja haukut ja kaikki muut mahdolliset on jäänyt takaraivoon tähänkin päivään asti. Tuskin ne sieltä koskaan tulevat häviämään.

Kuudennella luokalla tulikin tämä suuri kysymys, minne haettaisiin yläasteelle. Piti niin nuorena päättää ns. niin suuri asia ja mulla itselläni oli vielä v-mäisempi tilanne kuin monilla muilla. Nimittäin kaikki ne mulle läheiset kaverit meni aivan eri kouluun kuin minä, koska mä en saanut hakea siihen kouluun mihin ne kaikki mun silloiset rakkaimmat kaverit haki. Musta tuntu jopa välillä, että he olivat onnellisia päästessään musta eroon! No mulle sitten jäi vaihtoehdoiksi Kasavuoren yläaste ja Viherlaakson yläaste (kuvisluokka). Mä oletin, että en Viheriin pääsisi niin olin jo valmiina hautaamaan itseni kuoppaan. Pääsin kumminkin Viheriin ja siitä se ns. Millan itsetunnon kohotus lähti. Se kolme vuotta, mitä kuvisluokalla olin tavallaan tämän asian suhteen elämäni kolme parasta vuotta, jos tiettyä vaihetta ei lasketa! Kuviluokka pelasti periaatteessa mut... Seiskaluokalla mä olin koulun väripilkku Roosan kanssa. Voi herranjumala niitä aikoja, kun mäkin menin kouluun oranssissa paidassa ja vihreissä farkuissa. Mutta silloinkaan kukaan ei tullut sanomaan mulle, et "hyi, mitkä vaatteet"! Okei se johtui ehkä siitä, että kuvisluokkalaisilla oli se leima jo, että he ovat "outoja", joten heidän annettiin olla rauhassa omanlaatuisia. Mä jopa oon kiitollinen siitä, että mun annettiin olla se omituisiin väri yhdistelmiin pukeutunut kuvisluokkalainen. Mun itsetunto ehkä jonkinsorttisesti kasvoi pikkuhiljaa ja aloin miettiä, että ehkä mua ei enää ikinä arvosteltaisi samallalailla kuin ala-asteella mun "sairaan" vaaleasta ihonväristä tai siitä, että olin se "ei niin laiha" tyttö. Vaikka kyllä se seiskaluokalla sattui aika pahasti, kun yks mun silloisista uusista parhaista kavereista tokaisi että: "Iida-Maria on meistä laihin, sit tulee Roosa, sit mä ja sit sä." Terkkui Ainol, oot ihana! 

Kumminkin tämä itsetunto samoin ihmisiin luottaminen tuhottiin täysin 8lk keväällä. Ainoa joka piti mut pimeästä valon puolella oli Aapo! Mua jopa lievästi pelottaa ajatella millaiseksi mun elämä olisi muuttunut ilman Aapoa... Itsetunto kumminkin lähti Millalla taas nousuun kesän aikana ja muutenkin sain aika rauhassa olla omaitseni lukion alkuun asti. Voisko sanoa, että mä poistautin sen mun niin sanotun muurin, joka suojas mua kaikkien pahoilt sanoilt siinä vaiheessa kun lukio alkoi. Selvisin niin todella pitkään, kunnes mä jouduin tässä parin viikon aikana rakentamaan itselleni sen uudelleen. Tästä päästäänkin siihen aiheeseen mikä sai mut miettimään tätä kaikkea. Mä en koskaan tee mitään kauhean repäisevää yms. En tule kouluun missään kauhean massasta poikkeavissa vaatteissa tai muutenkin oon yleensä ulkonäöltäni aika perus. Mä päätin kumminkin tossa hiihtolomaa ennen värjäyttää mun hiukset alta sinisiksi. En tiedä oliko hyvä valinta, mutta mä yleensä teen niin kuin minusta itsestäni oikealta tuntuu! Mä halusin muutosta ja sitä sain. Kumminkaan en olisi osannut olettaa sitä vittuilun ja kommenttien määrää, mitä oon nyt esim. tällä viikolla saanut. Kyllä, mä otin ne kaikki, mitä sain kuulla itseeni, koska en olisi koskaan kuvitellut, että ihmiset kuvittelevat mun persoonan muuttuvan mun hiusten värin myötä. Mä en tiedä miksi, mutta tämä lause sai mun päässä jonkin suunnattoman vihan aikaan! "Sä muutut koko ajan enemmän ja enemmän kuvisluokkalaisemmaksi, koska sä värjäsit sun hiukset sinisiksi." Mua ei edes saanut suututettuu se, että hän liitti siihen mun hiukset. Mutta se sai mut vihaiseksi, että kauheat stereotypiat ns. normaalilinjalisista ja taidelinjalaisista! Se ihminen ei ole sitä epäihmisempi kuin sinäkään sen perusteella onko hän kiinnostunut taideaineista vaiko ei! Mä en edes osaa sanoin kuvialla, kuinka mua ärsyttää se, että tuollaisen asian perusteella ihmiset luokitellaan outoihin ja normaaleihin. Se ei tarkoita, että jos värjää vähän poikkeavamman värisellä värillä hiukset tai pukeutuu vaikka gootiksi tai poikamaisiin vaatteisiin, että silloin on oikeus luokitella ihmiset jonkun tietyn tyyppisiksi. 

Mä oon muutenkin nyt monena päivänä kuullut sen sorttista vittuilua ja kommenttia, että ne kaikki oikeesti ovat osuneet, vaikka en niin haluaisi. Mä oon aina ollut se joka sanoo, että "Mua ei kiinnosta mitä kukakin ajattelee musta tai mun ulkonäöstä" Mutta mun on pakko myöntää, kyllä ne kaikki sattuu silti... Vaikka en sitä näytäkkään, jokainen niistä kasvattaa luonnetta! Toinen myös kommentti, joka sai mut oikeesti mitettimään, oli sellanen että "Mitä jos tolla kaasupolttimella sytytettäis noi Millan hiukset, niin nähtäis minkä väriset sitten tulis." Tämä ei edes niinkään loukannut. Tämä mielumminkin sai mut hämilleen, koska ensiksi kehuu ja sit vittuilee? En ymmärrä!

Kumminkin koko jutun idea oli se, että musta kenelläkään ei ole oikeutta haukkua kenekään luonnetta tai ulkonäköä hiusten tai ruumiinrakenteen perusteella! Kukaan ei saisi hajoittaa toisen itsetuntoa! Mä olen itse antanut niin käydä itselleni, mutta en haluaisi, että jollekkin muulle kävisi samallalailla. Mun oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että jokaisella kuuluu olla niitä omia vaiheitaan elämässä! Esim. minä näitten minun sinisten hiusten kanssa olen nyt todennut, että kyllä mä näistä pidän, mutta blondi on ehkä enemmän mun väri. Enkä mä kadu tätä mun kokeilua sinisten hiusten suhteen, vaikka muut eivät siitä niinkään tykänneet! Muutenkaan ihmisiä ei pitäisi tuomita heidän ulkonäkönsä perusteellaa tai varsinkaan, jos siinä haluaa tehdä jonkinsorttisen muutoksen. Nimittäin luultavasti se sama henkilö on edelleen siinä, vaikka ulkonäkö muuttuisinkin. Paitsi jos maailma on mennyt niin pinnalliseksi... 

Tärkeintä kumminkin mun ajatusmaailmassa on se, että kunhan itse tykkää niin silloin kaikki on hyvin! 

Huhhuh, tälläinen postaus tällä kertaa. En tiedä oliko tässä mitään järkeä tai saiko aiheesta virallista otetta, mutta halusin vain jakaa tämän pään sisälläni pitkään pyörineen aiheen. Toivottavasti tykkäsitte ja ehkä tästä pääsee esille se ns. syvällisempi Milla!

~Moikka ja ens postaukseen~