maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kampaus kriisi

~On siis kevät, 
Kuljen Hakaniemen rantaan,
Tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa,
Kevät, pystynkö mitään enää antaa,
Konkurssin koin, en haluu enää maksaa~
-Adi L Hasla ft. Pihlaja - Kevät-

Mooi!
Tällä taas tyttö, joka tällä kertaa lukemisen sijaan stressaa ylioppilasjuhlista! 
En edes vielä tiedä pääsenkö ylioppilaaksi, mutta alustavien pisteiden mukaan kyllä, joka vuoksi juhlien stressaamiselle voi antaa jo vähän aihetta. Onneksi mä en sentään stressaa niin paljoa kuin mun äiti! Pari kertaa on jo joutunut painamaan sen stressiautossa jarrua kovemmalla kädellä. Mä tiedän jo ja olen henkisesti valmistautunutkin siihen, että mitään erityisen kauniita papereita mä en tule saamaan. Se on ihan okei. Koska nyt, kun miettii olen ihan tyytyväinen syksyllä kirjoittamiini tuloksiin, vaikka biologia kaihertaa edelleen! (Ehkä se nousee?) Samoin olen ylpeä itsestäni, että jaksoin kirjoittaa viisi ainetta nyt keväällä (yritin korottaa kemiaa ja biologiaa), vaikka olinkin aivan tajuttoman loppu ja pääsykokeetkin jo kuumottelivat pääkopassa. 
Tein itselleni tuossa vähän aikaa sitten niin sanotun huolien listan, johon olen kerännyt kaikki ne asiat, jotka ovat hoidossa ja ne jotka eivät ole vielä hoidossa.

Huolien lista:
- Tulokset 
 - Lakki ✔︎
- Mekko ✔︎
- Kengät 
- Korut ✔︎
- Meikki ✔︎
- Tarjoiltavat ✔︎
- Kutsukorttien teko tarvikkeet ✔︎
- Kutsukortit 
- Kampaus

Tänään me paneudutaan tuohon viimeiseen kohtaan, nimittäin kampaus kriisiin. Mulla on tavallaan 4 vaihtoehtoa, mutta valinnan vaikeus.

Aloitetaas...

1. Kuva: Pinterest
- Ylioppilasjuhliin on vielä tässä aikaa noin aikalailla kuukausi. Tiedän olevani jollain tavalla ajoissa tämän kampauksen suunnittelun suhteen, vai olenko? Ainakin mitä Roosaa ja Heiniä on tässä haastatellut, niin heillä on aivan selkeät sävelet jo kampauksen kanssa. Itselläni ei... 

2. Kuva: Pinterest
- Mä olen ihminen, jolla ei ole varmaan koskaan ollut juhlissa hiukset kiinni. Todennäköisesti sitä ihmettä ei tule vieläkään tapahtumaan, vaikka olen jo lievästi lämmennyt idealle. Mulla on aina ollut hiukset vain kiharalla tai piikkisuorina. Poikkeuksen mä tein vanhojen tansseissa, silloin mun hiuksista osa oli vesiputousletillä. Sama kampaus on taas vakavassa harkinnassa! Mutta toisaalta, onko tyhmää pistää samaa kampausta uudestaan?

3. Kuva: Pinterest
- Mutta entä, jos tällä kertaa tekisi poikkeuksen ja laittaisi hiukset nutturalle? Mutta ajatus siitä, että päivä menisi kokonaan pilalla sen takia, että kampaus ei natsaa, ei kyllä houkuttele! Mä en näköjään pysty päästämään irti yhden mun rakkaan kaverin sanoista, jotka hän joskus tokaisi 7lk:lla ruokapöydässä, että "Milla, sulla on on tuollainen pallopää". Vaikka se onkin jollain tasolla totta, itse näkisin pääni olevan enemmän viiskulmio. Ajatus siitä, että olisin koko päivän pallopää hirvittää aika paljon, koska nuttura ei näy etuprofiilista. Kiharoilla saisin peitettyä puolet kasvoistani ja puolet pallopäästäni. 

4. Kuva: Pinterest
- Toisaalta mietin, että onko kiharat mun osalta jo nähty... Tyyliin silti tyydyn niihin. Jonkun lettivirityksen tai jonkun muun viritelmän mä niihin hiuksiin haluan, koska en halua mennä kampaajalle asti vain kiharruttamaan mun hiukset, vaikka sekin on jo oma projektinsa! Nimittäin hiuksia tästä päästä löytyy eikä mun hiukset ole maailman helpoimmat. Nimittäin mulla on aika itsepäiset hiukset, jos ne on päättäneet sojottaa ylöspäin, niin ne sitten sojottaa ylöspäin... Toivotan jo nyt onnea mun kampaajalle, jos edes tietäisin kuka hän on.


 5. Kuva: Pinterest
 - Sitten tullaankin seuraavaan ongelmaan! Mikä on sitten tämä lettiviritys yms, jonka vuosi sinne kampaajalle menen. Vesiputousletti on omasta mielestäni todella kaunis, samoin kiepsautus systeemi (kuva 4.) ja lettien yhdistyminen (kuva 5). Taas ollaan valintojen äärellä. Toisaalta haluaisin soveltaa, mutta pelkään, että en osaa selittää sille mun kampaajalle mitä halua, jos mulla ei ole tästä mun sovelluksesta mitään kuvamateriaalia. Ja vaikka olisi kuvamateriaalia niin ei voi olla varma tuleeko siitä samanlaista tai edes saman tyylistä, koska kaikilla hiukset ovat niin erilaiset...

6. Kuva: Pinterest

 - En tiedä teenkö kärpäsestä härkäsen... Kuitenkin se ylioppilaslakki peittää suurimman osan hiuksista ja se itse kampaus näkyy vain takaa, paitsi jos on juuri hiukset auki tai jollain sivunutturalla yms. Tälle sivu jutulle mä en ole lämmennyt, mutta uskon että se sopii monelle muulle todella hyvin! 

Tällaista tällä kertaa ja tällaisia pohdistoja mulla liittyen ylppärikampaukseeni. Saas nähdä mitä mä keksin ja mille hulluuden partaalle mä joudun, kun tuijottelen viikosta toiseen näitä kampauksia. Onneksi tässä on juuri tämä noin reilu kuukausi aikaa...  Toivon, että en saa mitään hetken päähänpistoa ennen sitä kampaajaa silloin valmistujaispäivän aamuna! Näätte sitten mahdollisessa ylioppilasjuhliin liittyvässä postauksessa juuri kampausta ja mekkoa yms. jos lakin saan syvälle päähäni tänä keväänä painaa.
#Ylioppilaskevät2018
Se olisi sitten ensi viikon torstaihin.

~Moikka ja ens postaukseen~

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Lukupäivä

~Ja on se molemmille rankkaa,
Mut aina vaa jotenki sä skarppaat,
Ja kun mä hajoon sataan osaan rikki,
Sul on taika niistä kasaa mosaiikki~
-Elastinen - Supervoimii-

Mooi!
Täällä kirjoittaa erittäin väsynyt tyttö, jonka kirjoituksesta ei saa varmaan mitään selvää. Mutta lue nyt sentään, kun tänne asti raahauduitkin. Tällä viikolla on kyllä tullut luettua peppu ihan puuduksiin asti. Mietin jo tossa tänään päivällä, että pitäiskö kohta vaihtaa asentoa tästä kyyryssä istumisesta vaikka seisomiseen, tangosta roikkumiseen tai sängyllä makaamiseen, jotta jokin muukin paikka puutuisi kun vain peppu. Tällaista tämä nyt vielä hetken on ja sitten saan hengittää pikkusen keveämmin.
Tänään postauksen aiheena olisi mun keskiviikko päivä, joka kuvastaa aika hyvin suurimman osan mun arjesta tällä hetkellä. 
Aloitetaas...

8:15 - Heräsin aivan järkyttävään paniikkiin siitä, että olen myöhässä pääsykokeista. Kunnes tajusin kellon olevan vähän yli 8 ja, että pääsykokeisiin on vielä 19 päivää aikaa. Jatkoin uniani.

10:11 - Herätyskelloni alkoi soida! Heräsin, sammutin herätyksen ja nukahdin uudelleen.

10:55 - Herään ja säikähdin (taas), että olenpas (taas) nukkunut pommiin aikataulustani. Ei ole ihan ensimmäinen kerta tämän lukuloman aikana... Nousin ylös ja tein normaalit aamu puuhani eli hain lasillisen vettä ja yleensä syön, jos on nälkä (tällä kertaa ei ollut nälkä) ja otin tietokoneen sänkyyn. 

12:00 - Ryhdistäydyin ja puin päälleni (Abihuppari ja mustat verkkarit). Petasin samalla sängyn ja valmistauduin päivän koitokseen eli lukemiseen. Keskiviikkona lukusuunnitelmaani kuuluivat biologian bioteknologia ja fysiikan liikkeen lait. Avasin jo vähän biologian kirjaa.

 13:15 - Jäätävä nälkä iski! Pidin samalla tauon biologiasta ja keskitin ajatukseni Uuden Päivän kesäuusintoihin. 

14:00 - Alkoi tosi touhu! Nimittäin fysiikan lukeminen. Fysiikka ei ollut todellakaan koulussa mun lempiaine ja mun oli tarkoitus kai jollain asteella lopettaa se 3 kurssin jälkeen, mutta se lopettaminen venyi ihan loppumetreille, nimittäin 7 kurssi on ainoa kurssi, jota en ole fysiikasta käynyt ja 8 kurssin kokeeseen en osallistunut, mutta kaikki tunnit mä sentään lusin. Nyt tässä pääsykokeisiin lukiessa olen alkanut tykkäämään fysiikasta ja nyt vähän harmittaakin, että miksi ei tullut sitä kirjoitettua.


16:45 - Tauon paikka ja kaupan kautta. Nimittäin teki aivan tajuttomasti mieli jäätelöä. Lempi jäätelöihini kuuluu Oreojäätelö, jota ei saa meidän lähikaupasta. Joten teen sitä itse. Eli ostan Oreoita ja vanilija jäätelöä. (Nuo pojan kengät ovat sitten pikkuveljeni)

17:10 - Jatkoin fysiikan lukemista ja muistiinpanojen tekemistä.
 
17:40 - Fysiikka oli keskiviikon osalta ohi ja päätinpä syödä siinä vaiheessa iltaruuan, jonka jälkeen palkitsin itseni jäätelöannoksella. 

18:15 - Ruoka/Youtube-tauko oli ohitse ja biologian ihana bioteknologia kutsui minua. Mulla on jäänyt tuosta kyseisestä 5 kurssista aivan järkyttävät traumat ja esimerkiksi kammosin sitä kurssia niin paljon kirjoituksissakin, että en vastannut yhteenkään bioteknologiaan liittyvään kysymykseen paitsi 1 tehtävässä...

20:30 - Lopetin lukemisen ja tein päivän treeni osuuden. Vaikka moni ei sitä uskoisi, niin kyllä mä olen alkanut taas pitkästä aikaa tekemään treeniä tanssin lisäksi kotona. Pitäisi vielä saada itsensä niin motivoituneeksi, että kykenisi lähtemään lenkille...

21:00 - Yhdeksältä alkaa yleensä mun lukupäivien vapaa-aika. Paitsi jos on pitänyt jossain kohtaa liian pitkän tauon, niin saatan kympin jälkeen lukea vielä tunnin. Mä luen mielummin illalla kuin aikaisin aamulla, koska olen ns. iltavirkku ja mulla jää paremmin asiat mieleen ennen nukkumaan menoa. Kuitenkin keskiviikkona kello 21:00 alkoi mun vapaa-aika, joka tarkoitti suihkua ja Temptation Island:n katsomista.

21:30 - Laitan savinaamion ja voin lämpimästi suositella tuota Vichyn savinaamiota. Itse olen ainakin pitänyt erittäin paljon kyseisestä tuotteesta! Tuli samalla katsottua äitin kanssa "Pitääkö olla huolissaan" nimistä ohjelmaa ja se jos joku saa ainakin mut joka kerta nauramaan ihan hillittömästi. Samalla tuli syötyä vähän iltapalaa.

22:00 - Illan kohokohta! Nimittäin Temptation Island. Jakso oli odotettua tylsempi, mutta itse tykkään muutenkin enemmän torstain jaksoista. Joo, mä olen juuri se tyyppi jolla ei ole Ruutu+ ja seuraan niinkin vanhasta kapistuksesta kuin TV:stä kyseistä sarjaa.

 23:00 - Tein kaikki iltatoimet ja raahasin taas läppärini sänkyyn. Siitä sitten lähti päivän aikana tulleiden Youtube-videoiden katselu ja musiikin kuuntelu. 

2:00 - Hyvää yötä, tällee normaalia myöhempään! Yleensä menen nukkumaan siinä kello 1 aikaan, mutta tällä kertaa uni tuli tunnin myöhässä, joka kyllä näkyi sitten torstaina heräämisen ajan kohdassa...


Tällainen postaus tällä kertaa! Aina päivät ei ole niin tapahtuman täyteisiä. Varsinkaan mulla ennen 18.5.2018. Näin mä vietän noin 5/7 päivästä viikossa, varsinkin nyt kun pääsykokeisiin on enää se noin 19-21 päivää. Ja myös sen takia, koska Steffellä on edessä kolmet pääsykokeet niin näin annan hänellekin rauhan lukea, kun itse luen päivät pitkät. Toivottavasti tykkäsitte. Nähdään sunnuntaina!

~Moikka ja ens postaukseen~

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Mitä kuuluu?

~Ikioma pieni pala sinitaivasta,
Korkeaa ja vaivasta,
Nuoruutta ja rakkautta,
Tyhjän ylpeitä riitoja ja onnesta murusia,
Joilla voi surusia tasata~
-Juha Tapio - Roope &Iina-

Mooi!
Erittäin pitkästä aikaa mä edes suostuin avamaan tämän blogini etusivun. Viimeisen kolme viikon aikana mulla on ollut aikaa miettiä. Nimittäin viime postauksen jälkeen multa hävisi kaikki motivaatio ja into kirjoittamista tai edes ideointia kohtaan. Mulla oli monta hyvää ja potentiaalista ideaa, mutta jokainen niistä ideoista päätyi roskakoriin. Ehkä nekin hyvät ideat nousee sieltä roskakorista vielä joku päivä takaisin mun luonnos-kansioon.
❋❋❋
Mitä mä sitten oon miettinyt tässä kolmen viikon aikana? Blogia, joo. Pääsykokeita, liikaa. Tulevaisuutta, liiankin paljon. Elän tällä hetkellä ehkä mun elämän stressaavinta ja muutosten täyteisintä aikaa! Mua ei stressannut ylioppilaskirjoituksetaan näin paljon kun mua tällä hetkellä stressaa asiat kuten pääsykokeet (mulla on nimittäin niistä vasta 1/4 suoritettuna), kesätyöt, Steffen pääsykokeet, missä mä asun ensi syksynä, ylioppilaskirjoitusten tulokset tai ne itse ylioppilasjuhlat.
Tällä hetkellä mä kaipaan eniten rutiinia enkä tällaista jatkuvaa odottelua ja pahimman pelkäämistä.
❋❋❋
Kaipaan jotenkin sitä, että olisi pakko herätä aamulla, olisi pakko tehdä esimerkiksi läksyt tai olisi edes jonkin sorttinen pakote tehdä jotain. Musta on tullut laiska tässä pitkittyneen lukuloman aikana. Mä nimittäin olen sellainen ihminen, joka kokee huonoa omatuntoa tekemättömyydestä, mutta uutena puolena on tullut se, että koen huonoa omatuntoa siitä, että mä teen jotain. Esimerkiksi mä stressaan, jos mä näen kavereita enkä esimerkiksi lue kotona pääsykokeisiin, mutta sitten kun mä luen niihin pääsykokeisiin, niin koen huonoa omatuntoa siitä etten näe kavereita. Tämä on loputon noidankehä!
❋❋❋
Tällä hetkellä on taas motivaatiota ja halua kirjoittaa. Epäilen, että se täydellinen motivaatio syttyy sitten 18.5. kun pääsykoe rumba on ohi! Sit pystyy ehkä jollain tavalla hengittää, mutta sitten taas saa odotella tietoa, että pääseekö yliopistoon tai ammattikorkeaan.

Tällaista tällä kertaa! Torstaina sitten lähtee taas normaali postailu tahti. Pahoittelen tätä pitkittynyttä taukoa. Pyritäänpäs taas pääsemään "rutiiniin" kiinni.

~Moikka ja ens postaukseen~