~Missä taivas on?
Missä Jumala on, kun lauma polkee paikallaan?
Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?~
-Apulanta - Jumala-
Mooi!
Onpa outoa tallustella takaisin tänne blogin puolelle. Lievästi ristiriitaisin mielipitein, mutta täynnä kaikkea sitä energiaa ja intoa, mitä tää homma vaatii.
Arska on ihminen, joka on opettanut mulle yläasteen aikana paljon asioita! Mutta yksi lause on hänen suustaan jäänyt ikuisiksi ajoiksi päähäni. Ja se on se, että: "Älä tee väkisin, se näkyy lukijalle". Tässä olen aivan täysin samaa mieltä Arskan kanssa. Nimittäin mikään ei ole ärsyttävämpää luettavaa kuin sellainen teksti, mistä näkee kilometrien päähän että se on väkisin väännettyä.
Mä tein viime postaukseni 27. elokuuta. Herranjumala, siitä on kauemminkin kuin muistinkaan. Mutta nyt olen takaisin ja ennen kuin pystyn aloittamaan ns. uudestaan tasaisella rytmillä, niin mun on pakko kertoa ehkä jotain tästä syksystä.
Aloitetaas....
- Mistä sitä aloittaisi... Mä ajattelin silloin, kun viime postaukseni julkaisin, että kyllä mun jaksaminen riittää kirjoituksiin, muuhun kouluun, parisuhteeseen, kavereihin ja blogiin. Jouduin kumminkin pian myöntämään, että ei se jaksaminen riitäkkään. Jostakin oli pakko repiä aikaa lukemiseen ja sosiaaliseen elämään. Aikaa sitten revittiin muista koulutöistä ja blogista... Tämän myötä tänne blogin puolelle takaisin tulemisen kynnys kasvoi vain korkeammaksi ja korkeammaksi.
Jos joku sattuu muistamaan viime vuonna tapahtui vähän saman kaltaisesti kuin tänäkin vuonna. Eli tauko juuri tässä syys-marraskuussa. Onneksi tällä kertaa tauko ei venynyt sentään marraskuulle asti. Syksyt ei yleensä muutenkaan ole mulle mitään helppoa aikaa. Joka vuosi syksyllä tapahtuu kaikki hirveydet! Eikä tänäkään vuonna näiltä hirveyksiltä säästytty. Samaan aikaan tämä on ollut mun hirvein syksy, mutta toisaalta elämäni paras syksy.
- Pyrin menemään kronologisessa aikajärjestyksessä ja listaltani löytyy ensimmäisenä kohta nimeltä Iiku. Iiku eli Iida-Maria siis muutti tuossa pari päivää koulun alun jälkeen toiseen maahan. Tilanne oli vähän sama kuin 2016, kun Aino lähti vuodeksi vaihtoon Japaniin. Mutta tällä kertaa reaktio oli kymmenen kertaa pahempi ja tietoisuus siitä, että Iiku ei välttämättä asu enää koskaan Suomessa tuntui tuovan oman mausteensa soppaan. Mun suurin pelko oli se, että nyt tämä meidän yläasteen porukka hajoaa. Mutta nyt, kun järjellä ajattelee niin ei se mihinkään hajonnut/ tule hajoamaan. Se vain muutti muotoaan! Välimatka ei ole este se on vain hidaste ja kyllä ystävyys sen kestää, jos ystävyys on sellaiseksi luotu. Mekin ollaan kumminkin tunnettu Roosan, Iikun ja Ainon kanssa 7lk:lta asti ja käyty läpi monen moisia asioita ja silti pysytty ystävinä. Ikävä on kuitenkin sellainen asia, joka ei häviä koskaan...
- Seuraavana kohtana olisi tanssi. Tanssi on mun pitkäikäisin ja rakkain harrastus, mitä mulla on koskaan ollut! Ja tänä syksynä tuntui kuin kokonaan uusi lehti olisi avautunut tässä mun tanssi harrastuksen historian kirjassa. Ensimmäistä kertaa 2016 joulunäytöksen jälkeen on kiva mennä tanssi tunneille ja ei ole sellaista pelon tunnetta. Nimittäin keväällä 2017 meillä vaihtui tanssiryhmässä opettaja, joka on erittäin luonnollista. Koska niin tapahtuu lähes joka puolen vuoden välein! Musta tuntui, että tämä uusi ope otti mut ja Roosan ehkä lievästi silmätikuikseen, joka loi loppupeleissä mulla ainakin pelon tunteen. Eikä huvittanut ollenkaan mennä tanssi tunneille ja joka kerta niille tunneille meneminen oli yhtä väkisin väännettyä sontaa! Onneksi nyt olen tanssiryhmässä, joka on mulle ainakin sopivan tasoinen, mun ikäisille suunnattu ja opettaja on monipuolinen (ainakin sarjojen suhteen). Harrastan siis show tanssia tällä hetkellä, mutta tykkään opettajan tyylistä, nimittäin hän sotkee monia eri tanssilajia kuten voguing:a, show:ta, dance:a ja hiphop:a yhteen.
- Kolmas kohta on koulu. Jouduin siis lievästi tinkimään muista koulutöistä kirjoitusten takia. Ensimmäinen jakso meni kumminkin paremmin kuin varmaa mikään jakso koko lukio historiassani. Johtuen varmasti siitä, että mulla oli yhteensä 4 kurssia, kaksi matikkaa, äidinkielen 9 kurssi ja kemian kertauskurssi. Kumminkaan ensimmäistä kertaa en tehnyt kaikkia matikan tehtäviä niin kuin yleensä sekä äikän esseetkään eivät olleet mitenkään kummoisia. Olisin varmasti pystynyt parempaankin.
Kirjoitin siis tänä syksynä biologian ja kemian, joka on tullut varmasti todella selkeäksi tässä kesän ja syksyn aikana täällä blogissa. Biologiaa mä en lukenut kauheasti kesällä, mutta syksyllä senkin edestä. Bilsa oli mun pääaineena ja toivon, että se meni hyvin. Se koe tilanne oli aivan erilainen, mitä kuvittelin. Se oli todella rauhallinen ja meitä oli todella vähän siellä salissa. Toisin kuin kemian kirjoituksissa... Kemia ei mennyt todellakaan hyvin. Ei lähellekkään mun tasoa! Koe ei ollut vaikea nyt, kun asiaa miettii. Mutta siinä hetkessä se oli mulle aivan tajuttoman vaikea... Voin syyttää tästä mun tason häviämisestä täysin itseäni ja lievästi heitä, jotka häiritsivät minua kokeen aikana. Itselläni oli liian kova luotto itseeni, joka rapistui siinä koe aamuna. Tämä sai aikanaan varmasti sen, että yksinkertaisetki tehtävät tuntuivat haastavilta. Samoin mulla oli paikka sellaisessa kohtaa, mistä koko ajan joku meni vessaan. Myös mun ympärillä leijui nuuskan tuoksuinen pilvi, joka aiheutti päänsärkyn ja vielä kaupanpäälle opettajien supina katkaisi koko ajan mun ajatuksen. Varsinkin, kun olen ihminen joka tarvitsee hiljaisuuden kun keskityn. Ei voi mitään, keväällä uudestaan tämän kemian kanssa...
- Neljäntenä olisi vähän ikävämpi asia. Iikun muutto oli eka asia joka osui, mutta tämä toinen asia ehkä osui jopa kolmin kertaisesti... Nimittäin mulle tosi monen vuoden ajan sana syöpä on ollut suurempaakin suurempi kirosana. 14 vuotta sitten se vei mun mummin ja näiden 14 vuoden jälkeen nyt taas se kirottu sana nostaa päätään. Jos joku asia vetää mut hiljaiseksi niin se on tämä... Kaksi mulle erittäin rakasta läheistä ovat saaneet tässä syksyn aikana syöpädiagnoosin. Ja nyt haluan kyseenalaistaa Jumalan. Siitä tämän postauksen biisin valinta.
"Missä taivas on? Missä Jumala on..."
- Viides kohta olisi vähän tai paljonkin iloisempi nimittäin kihlaus. 9.9.2017 kello 22:03. Tuntuu edelleen kuin se olisi ollut eilinen ja olen edelleen lievästi sanaton. Steffe veti multa pahimman kerran jalat alta ja varmaan ensimmäistä kertaa mykäksi. Olin onnellinen, shokissa ja sitten taas kerran onnellinen. Steffe on mulle nii rakas, että en pysty sanoin sitä selittämään tai kuvailemaan!
Joku ehkä ihmettelee, että miksi nyt? Tai jotain muuta vastaavaa. Ensinnäki miksi ei nyt? Tai siis päälle kuukausi sitten. Steffen mielestä oli oikea hetki kosia ja minusta hetki ei voinut olla sen parempi. Kummankin perheet otti asian hyvin vastaan ja samoin kaverit + meidän rakas kemian opettaja. En mä muuta tarvitsekaan!
Tällainen syksy mulla! Laidasta laitaan kaikenlaista. Vähän ikäviä juttuja ja vähän iloakin! Toivon, että sä olet edelleen siellä ruudun toisella puolella lukemassa mun touhuja, vaikka olinkin pitkään poissa. Sunnuntainen postaus rytmi jatkuu ja toivottavasti myös torstainen postailu jatkuisi! Tällaista tällä kertaa. Toivottavasti tykkäsit!
~Moikka ja ens postaukseen~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti