~Ei mitään hajuu minne päädytään,
Mut nyt ei kerkee himaan kääntymään enää,
Nyt kun mennään,
Ei enää kerkee meidän perään~
Mut nyt ei kerkee himaan kääntymään enää,
Nyt kun mennään,
Ei enää kerkee meidän perään~
-Herrat - Drive-
Täällä ylioppilaskirjoituksista kunnialla selvinnyt nainen, hei! Nyt se on ohi! Toivon, että siihen kirottuun saliin en joudu enää koskaan ja kouluun tarvitsisi mennä enää ainoastaan palauttamaan samsungin akkuvikainen tabletti! Nimittäin meidän lakkiaiset on aivan eri paikassa kuin meidän hienossa toimistorakennus koulussa.
Tänään mä haluaisin puhua aiheesta, josta olen halunnut jo jonkin aikaa tehdä postausta tänne blogin puolelle. Ehkä enemmänkin selvitelläkseni omia ajatuksiani tai sitten saada joku toinen ymmärtämään mun tilannetta...
Tänään mä haluaisin puhua aiheesta, josta olen halunnut jo jonkin aikaa tehdä postausta tänne blogin puolelle. Ehkä enemmänkin selvitelläkseni omia ajatuksiani tai sitten saada joku toinen ymmärtämään mun tilannetta...
Aloitetaas...
- Mun baari reissujen ja illanistujaisten määrän pystyy laskemaan suurinpiirtein kahden käden sormilla. Mutta mikä on syy sille? Nimittäin summa voisi olla lähes kaksinkertainen. Tänään mä yritän saada mun ajatukset sanoiksi, nimittäin tätä on tässä lähiaikoina pari frendiä jopa kysellyt ja en osaa pukea mun ajatuksia oikeaan muotoon ilman, että kuulostaisin aivan älyttömältä.
Miksi mä en lähde baariin?
Raha
- Ne jotka ei ole vielä täysi-ikäisiä niin eivät edes tiedä kuinka kallista touhua baarissa käyminen on. Ensiksi maksat itsesi sisään, joka on yleensä 8-10€ täällä pääkaupunkiseudulla. Sen jälkeen maksat todennäköisesti narikan, koska tuskin jaksat tanssia toppatakki päällä, joka on sen ehkä 3€. Tämän jälkeen vasta sen "hauskuuden" pitäisi alkaa. Nimittäin ne drinkit. Juomat baareissa maksaa aivan tajuttomia hintoja puhumattakaan drinkeistä. Mä ihan oikeasti järkytyin kun ensimmäistä kertaa ostin mansikkamargaritan ja se maksoi sen 10€. Ja toihan on jonkun mielestä pikkusumma ja jonkun mielestä toi on aivan ylitse pääsemätöntä. Mulla on enemmänkin se, että alan moralisoimaan, mitä mä saisin tällä hinnalla mitä tähän yhteen baarireissuun käytän. Se on mun ongelma, jos syynä on raha.
Äiti hahmo-syndrooma
- Tämä jos joku on mun baari-iltojen tai illanistujaisten tai synttäreiden pilaaja, nimittäin mun "äiti hahmo-syndrooma". Siis en edes tiedä onko yhtäkään baari reissua, jolloin tämä ei olisi iskenyt päälle! Taitaapi olla yksi ja sekin oli syksyn kirjoitusten jälkeen. Nimittäin siinä vaiheessa, kun joku alkaa itkemään, oksentaa tai pyörtyy, niin mä oon se jolla menee ilta heti ns. pilalle. Koska otan sen henkilön jotenkin mun vastuulle. Mä oon sellainen, että haluun kaikilla olevan kivaa ja sitten jos jollakin ei ole niin mä en voi sivuuttaa sitä. Jos joku alkaa itkemään niin mä oon tyyliin ensimmäisenä paikalla, jos joku oksentaa niin mä oon viimeistään kertomassa huonoja juttujani sängyn reunalla tai patistan vessan pönttöä halailemaan tai sitten jos joku pyörtyy niin mun ilta on heti seis. Tämän takia mä mielummin lukittaudun kotiin ja en edes lähde holhoojaksi.
Poikaystävä
- Mä oon seurustellut tähän astisen elämäni aikana kaksi kertaa ja toisessa seurustelusuhteessa olen edelleen. Kumpikin näistä mun seurustelukumppaneista ei ole ollut mitään alkoholin faneja, tai ainakin silloin kun ovat seurustelleet minun kanssani niin eivät olleet. Exäni kanssa enemmänkin suututtiin toisillemme, jos toinen oli käynyt juomassa. Kuitenkin nykyisen poikaystäväni kanssa mä olen alkanut seurustelemaan juuri vähän ennen kuin täytin 18 vuotta. Steffe ei ole koskaan ollut moksiskaan jos mä juon, mutta jos hänet ottaa baariin mukaan niin ilta ei yleensä pääty hyvin. Nimittäin mulle tulee paha mieli, kun toinen vain istuu pöydässä ja selaa puhelinta. Onneksi mulla on sentään hyvät muistot abiristelyltä ja Heinin synttäreiltä Steffen ansiosta.
Juomattomuus
- Mulla on myös nyt lähiaikoina tullut sellanen fiilis, että mä en tarvitse alkoholia mihinkään. Ehkä jonkin sorttisesti siksi, että kun poikaystävä ei tykkää alkoholista niin ei tule itsellekään sellasta tarvetta. Ehkä Steffe on tartuttanut mulle tämän "ei tykätä alkoholista"-kampanjan. Samoin mut on kotoa opetettu siihen, että alkoholi o enemmänkin joku viini ruuan kanssa. Kotoa ei ole mallia rellestelylle niin en mäkää ole näköjään perinyt sitä rellestely geeniä itseeni.
Yksin jääminen
- Myös mun yksi suurimmista syistä on se, että jään mielummin kotiin on se, että olen liian monta kertaa jäänyt yksin. Musta ei tule humalassa sosiaalinen, musta tulee epäsosiaalinen! Mä taidan omata 100% niitä kavereita, joista tulee humalassa vähän liiankin sosiaalisia. Tai mikä on kenellekin likaa ja mikä ei. Kuitenkin esimerkiksi olen liiankin moneen otteeseen ollut se, joka istuu tai tanssii yksin, kun muut osapuolet joko roikkuu jonkun kaulassa tai saa edes tanssi-/juttuseuraa. Mun otsassa lukee varmaa vain isoin kissan kokoisin kirjaimin: KIHLOISSA tai PARISUHTEESSA, jolloin 110% todennäköisyydellä tanssin yksin tai korkeintaan Ainon kanssa, joka joutuu säälistä olemaan mun seurassa. En syyllistä tästä mun kavereita, vaan itseäni! Mutta sitten koen paremmaksi vaihtoehdoksi jäädä kotiin kuin jäädä yksin pöytään juomaan Breezeriäni.
Ahdistus
- Tämä piirre on noussut vasta mun synttäreiden aikaan suurimmaksi osaksi joka ikistä mun kieltäytymistä baari reissu-kutsuja kohtaan. Nimittäin mun ahdistus nousee niin suureksi muuriksi. Mä en edes tiedä mikä mua ahdistaa vai ahdistaako mua nuo kaikki aikaisemmat kohdat vai vain se, että en halua aiheuttaa huolta läheisille, kuten äidille ja Steffelle. Vaikka uskonkin, että Steffellä ei ole kauheasti huolta, koska voi luottaa muhun 100% ja tietää, että mä pysyn tolpillani. Kuitenkin, joka kerta tässä lähiaikoina eli tässä 2018 vuoden puolella olen joko kieltäytynyt tai sitten lähtenyt itkien. Ainoot mihin oon lähtenyt täysin iloisin mielin on olleet illanistujaiset jollain tietyllä porukalla, jossa tiedän että en voi jäädä yksin tai potea jotenkin huonoa omatuntoa. Tai sitten abirisse, jossa tiesin, että porukka pysyy kasassa tai ainakin joku osa porukasta pysyy kasassa. Samoin mua ahdistaa aivan järkyttävästi oksentaminen, mulla on varmaan joku oksennukseen liittyvä fobia. Se fobia on niin suuri, että mä en uskalla juoda kuin tyyliin max 4 juomaa. Mä en tiedä, mitä tämän asian kanssa pitäisi tehdä, kohta kasvatan koko baari reissu ideasta itselleni niin suuren mörön, että en pysty ajattelemaan sitä ilman ahdistusta. Esimerkiksi nyt, kun kirjoitan tätä niin mun sydän hakkaa rinnassa ja vaikea olla...
Tällaista tänään. Toivon, että mä pysyisin jatkossakin kirjoittelee tällaisista asioista enemmän kaikkien kosmetiikka juttujen väliin. Koska näistäkin on tärkeä puhua. En pidä itseäni absolutistina, mutta nykyään se hauskanpito ei tunnu samalta, kuin esimerkiksi silloin Heinin synttäreinä. Mutta en vain tiedä miksi? Toivon, että tämä avasi edes jotenkin mun ajatuksia, näille jotka ovat asiasta kyselleet samoin toivon, että tästä oli jollekin samaistumisen aihetta. Toivottavasti tykkäsitte! Nähdään sunnuntain postauksessa.
Ps. Tämä postaus ei ollut nyt sellainen, jonka perusteella voi tehdä johtopäätöksen, että mä en lähde enää koskaan mukaan! Saatan joskus yllättää itseni ja sinut ;)
~Moikka ja ens postaukseen~
Miksi mä en lähde baariin?
Raha
- Ne jotka ei ole vielä täysi-ikäisiä niin eivät edes tiedä kuinka kallista touhua baarissa käyminen on. Ensiksi maksat itsesi sisään, joka on yleensä 8-10€ täällä pääkaupunkiseudulla. Sen jälkeen maksat todennäköisesti narikan, koska tuskin jaksat tanssia toppatakki päällä, joka on sen ehkä 3€. Tämän jälkeen vasta sen "hauskuuden" pitäisi alkaa. Nimittäin ne drinkit. Juomat baareissa maksaa aivan tajuttomia hintoja puhumattakaan drinkeistä. Mä ihan oikeasti järkytyin kun ensimmäistä kertaa ostin mansikkamargaritan ja se maksoi sen 10€. Ja toihan on jonkun mielestä pikkusumma ja jonkun mielestä toi on aivan ylitse pääsemätöntä. Mulla on enemmänkin se, että alan moralisoimaan, mitä mä saisin tällä hinnalla mitä tähän yhteen baarireissuun käytän. Se on mun ongelma, jos syynä on raha.
Äiti hahmo-syndrooma
- Tämä jos joku on mun baari-iltojen tai illanistujaisten tai synttäreiden pilaaja, nimittäin mun "äiti hahmo-syndrooma". Siis en edes tiedä onko yhtäkään baari reissua, jolloin tämä ei olisi iskenyt päälle! Taitaapi olla yksi ja sekin oli syksyn kirjoitusten jälkeen. Nimittäin siinä vaiheessa, kun joku alkaa itkemään, oksentaa tai pyörtyy, niin mä oon se jolla menee ilta heti ns. pilalle. Koska otan sen henkilön jotenkin mun vastuulle. Mä oon sellainen, että haluun kaikilla olevan kivaa ja sitten jos jollakin ei ole niin mä en voi sivuuttaa sitä. Jos joku alkaa itkemään niin mä oon tyyliin ensimmäisenä paikalla, jos joku oksentaa niin mä oon viimeistään kertomassa huonoja juttujani sängyn reunalla tai patistan vessan pönttöä halailemaan tai sitten jos joku pyörtyy niin mun ilta on heti seis. Tämän takia mä mielummin lukittaudun kotiin ja en edes lähde holhoojaksi.
Poikaystävä
- Mä oon seurustellut tähän astisen elämäni aikana kaksi kertaa ja toisessa seurustelusuhteessa olen edelleen. Kumpikin näistä mun seurustelukumppaneista ei ole ollut mitään alkoholin faneja, tai ainakin silloin kun ovat seurustelleet minun kanssani niin eivät olleet. Exäni kanssa enemmänkin suututtiin toisillemme, jos toinen oli käynyt juomassa. Kuitenkin nykyisen poikaystäväni kanssa mä olen alkanut seurustelemaan juuri vähän ennen kuin täytin 18 vuotta. Steffe ei ole koskaan ollut moksiskaan jos mä juon, mutta jos hänet ottaa baariin mukaan niin ilta ei yleensä pääty hyvin. Nimittäin mulle tulee paha mieli, kun toinen vain istuu pöydässä ja selaa puhelinta. Onneksi mulla on sentään hyvät muistot abiristelyltä ja Heinin synttäreiltä Steffen ansiosta.
Juomattomuus
- Mulla on myös nyt lähiaikoina tullut sellanen fiilis, että mä en tarvitse alkoholia mihinkään. Ehkä jonkin sorttisesti siksi, että kun poikaystävä ei tykkää alkoholista niin ei tule itsellekään sellasta tarvetta. Ehkä Steffe on tartuttanut mulle tämän "ei tykätä alkoholista"-kampanjan. Samoin mut on kotoa opetettu siihen, että alkoholi o enemmänkin joku viini ruuan kanssa. Kotoa ei ole mallia rellestelylle niin en mäkää ole näköjään perinyt sitä rellestely geeniä itseeni.
Yksin jääminen
- Myös mun yksi suurimmista syistä on se, että jään mielummin kotiin on se, että olen liian monta kertaa jäänyt yksin. Musta ei tule humalassa sosiaalinen, musta tulee epäsosiaalinen! Mä taidan omata 100% niitä kavereita, joista tulee humalassa vähän liiankin sosiaalisia. Tai mikä on kenellekin likaa ja mikä ei. Kuitenkin esimerkiksi olen liiankin moneen otteeseen ollut se, joka istuu tai tanssii yksin, kun muut osapuolet joko roikkuu jonkun kaulassa tai saa edes tanssi-/juttuseuraa. Mun otsassa lukee varmaa vain isoin kissan kokoisin kirjaimin: KIHLOISSA tai PARISUHTEESSA, jolloin 110% todennäköisyydellä tanssin yksin tai korkeintaan Ainon kanssa, joka joutuu säälistä olemaan mun seurassa. En syyllistä tästä mun kavereita, vaan itseäni! Mutta sitten koen paremmaksi vaihtoehdoksi jäädä kotiin kuin jäädä yksin pöytään juomaan Breezeriäni.
Ahdistus
- Tämä piirre on noussut vasta mun synttäreiden aikaan suurimmaksi osaksi joka ikistä mun kieltäytymistä baari reissu-kutsuja kohtaan. Nimittäin mun ahdistus nousee niin suureksi muuriksi. Mä en edes tiedä mikä mua ahdistaa vai ahdistaako mua nuo kaikki aikaisemmat kohdat vai vain se, että en halua aiheuttaa huolta läheisille, kuten äidille ja Steffelle. Vaikka uskonkin, että Steffellä ei ole kauheasti huolta, koska voi luottaa muhun 100% ja tietää, että mä pysyn tolpillani. Kuitenkin, joka kerta tässä lähiaikoina eli tässä 2018 vuoden puolella olen joko kieltäytynyt tai sitten lähtenyt itkien. Ainoot mihin oon lähtenyt täysin iloisin mielin on olleet illanistujaiset jollain tietyllä porukalla, jossa tiedän että en voi jäädä yksin tai potea jotenkin huonoa omatuntoa. Tai sitten abirisse, jossa tiesin, että porukka pysyy kasassa tai ainakin joku osa porukasta pysyy kasassa. Samoin mua ahdistaa aivan järkyttävästi oksentaminen, mulla on varmaan joku oksennukseen liittyvä fobia. Se fobia on niin suuri, että mä en uskalla juoda kuin tyyliin max 4 juomaa. Mä en tiedä, mitä tämän asian kanssa pitäisi tehdä, kohta kasvatan koko baari reissu ideasta itselleni niin suuren mörön, että en pysty ajattelemaan sitä ilman ahdistusta. Esimerkiksi nyt, kun kirjoitan tätä niin mun sydän hakkaa rinnassa ja vaikea olla...
Ps. Tämä postaus ei ollut nyt sellainen, jonka perusteella voi tehdä johtopäätöksen, että mä en lähde enää koskaan mukaan! Saatan joskus yllättää itseni ja sinut ;)
~Moikka ja ens postaukseen~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti