~Pieni maa jalkojen alla~

~Jalat pidän mullassa maailman,
katseellani taivasta tavoitan.
Tiedän minne matkaani tehdä saan,
olen kansalainen kahden maan~

-Pekka Simojoki - Kahden maan kansalainen-

Mooi!

Viime viikonloppuna saatiin sitten juhlia tän perheen viimeisiä rippijuhlia. Nimittäin mun pikkuveli pääs ripiltä viime sunnuntaina. Sunnuntaita edeltävänä päivänä tääl kotona oli täys kaaos, yks ryntää toiseen suuntaan ja yks toiseen. Joku huutaa joku tuskailee kameran kans ja joku mäkättää. Se oli yht katastrofia. Onneks katastrofit sitten loppui vähitellen, ei ruvennut satamaan niin sain rippikuvat pikkuveljestäni, pöytä saatiin ruuvattua kasaan, että se mahtui ovesta ja kakut loppujen lopuksi onnistuivat. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Joten tää postaus käsittelee sunnuntaisia rippijuhlia. Valitettavasti kuvissa ei näy kauheasti ihmisten kasvoja, koska en kysynyt heiltä lupaa julkaista heidän kasvoistaan kuvia. Kysyin myös pikkuveljeltäni ja hän oli vahvasti sitä mieltä, ettei halua kunnollisia kasvokuviaan tänne eikä nimeään, joten täs postaukses mu pikkuveljen nimi on Johannes.

Aloitetaas...

 Juhlapäivän asu:

|Farkkutakki - VeroModa|

|Mekko - Itse tehty, kässän päättötyö|

|Kengät - Jimmy Choo|

Päivän piti alkaa mulla kello 9 herätyksellä, mutta nyt on tapahtunut monena päivänä putkeen, että joo herään herätykseeni joka on silloin ysiltä. Mutta kukahan nukahtaa heti ja herää puol yksitoista ihan ihmeissään, että missä ihmeessä olen. No pääsin sitten ylös sängystäni ja melkeenpä heti aloin meikkaamaan. Meitsi joka ei oo käyttänyt ikuisuuteen meikkivoidetta, niin olin aivan sellasen wow-kokemuksen vallassa, kun lopputulos oli niin tasanen. Sekä mun silmämeikki oli normaalist poikkeava niin näytti oudolta katsoa itseään peilistä. Koska mulla on yleensä vaan jotain vaaleaa glitteristä luomivärii niin nyt oikeen panostin kunnolla. 

Olin sitten vielä yheltäkin aivan kujalla ja en ollut todellakaan valmis. Sitten se akward tunne, kun pikkuveljesi kummitäti tulee ovelle ja sä peset hampaita, hiukset räjähtäneillä leteillä ja yökkärissä. Sitten juokset aivan täysiä yläkertaan ja alat juuri pukea niin tietenkin samalla sekunnilla se kummitäti pamahtaa mun huoneeseen. Nää on näit hetkii, ku haluis piiloutua ja syvälle jonnekkin maan alle. 

Johannes sit lähti kirkol tunnin aikasemmin, ku itse konfirmaatio alkoi eli kahelta. Joten mä olin akwardisti jokusen aikaa sen kummitädin kanssa ja sit äiti pelasti mut! Kaikist ehk kiusallisinta oli se, että koko ajan joku sanoi et "Ootpa sä kaunis, oi ku oot nättinä jne" Ku en oo tottunut kehuihin, niin olin aivan vaivaantunut ku koko ajan piti hokee: "Kiitos..." Ja arvatkaa se tunne, kun kuulet olevasi kauniimpi nyt kuin viime vuonna... Kiitos vain, haha! Ei se siis loukannut mua, mut tuli sellanen olo, et kiva olla kauniimpi  oman pikkuveljen rippijuhlis kuin omissaan. No joo, mutta hyvä jos nyt olin sentään jotenkin nätti! 

Oltiin vähän ennen kolmee siis juuri ennen ku koko homma ees alko ja saatiin aivan jäätävän huonot paikat. Mun olis puoliks jopa tehny mieli alkaa itkee ja olin tosi vihanen. Hyvä etten sentään, ku serkut moikkas niin näyttänyt keskaria. Koska olisin halunnut saada hyviä kuvia, jostain muusta ku rippikoululaisten vanhempien/kavereiden/sukulaisten päälakeista kuvia. Mut onneks sain jonkun tyylisiä kuvia. 

(Pikkuveljeni on vasemmalta laskien neljäs)

Kirkossa oli ne perus jutut. Alku puheet, saarnat sun muut! Rippikoululaisten siunaus jutut ja ehtoollinen. Viini oli yhtä pahaa kuin viime kesänä. Ei ollut maku muuttunut mihinkään. Mutta nyt ekaa kertaa kolmen aikaisemman ehtoollisen jälkeen se öylätti jäi mun kitalakeen kiinni. Johanneksen ilme oli ehtoollisel 6/5, koska hän ei kuulemma tykännyt yhtään. Ei ollut hänen juttu näköjään, ei oo kyl munkaan juttu!

Päästiin kirkost sit vähän ennen viittä. Otettiin kuvii sit siin ulkopuolel, ku kerrankin oli hyvä sää! Verrattuna viime vuoteen, kun itselläni oli konfirmaatio niin satoi kaatamalla vettä ja oli kylmempi kuin jouluna! 

Pikkuveljeni sai pelkästään tummanpunaisia ruusuja! Olin ihan sillee "what?!" Mut mun on nyt pakko jakaa tää yks noloimmist kokemuksista tolta päivältä nyt tänne blogiin. Nimittäin mä kävelin mun pikkuveljen vieres kirkolta pois eli autolle päin käveltiin. No mä sit vähän ajan pääst kuulen, et joku/jotkut kävelee meidän takana ja sit kuuluu "Ompas Johanneksen tyttöystävällä nätit kiharat" Mul meni ehk about puol minuuttia tajuta, et ei helvetti joku tarkotti mua. Et minä Johanneksen isosisko näytin hänen olemattomalta tyttöystävältään. Mä melkein hajosin kappaleiks siihen maahan ja ajattelin vaan, et miks Aapo ei vaan voi olla täs mun vieres. Onneks Johannes ei kuullut.

Kotona sitten laitettiin ruuat tarjolle ja alettiin syömään.

Johannes sai lahjaks kellon, pussilakanat, laseja omaa kotia varten sitten ikuisuuden pääst ja sit rahaa. Tai täl hetkel oli noin, mutta äitil ja isäl oli sitten yllätys sille viel. 

Mä toimin siis kuvaajana koko juhlien ajan. Sekä tarjoilijana, pikkuveljelle seurana ja lapsenvahtina, juoksin takapihan ja alakerran väliä ehk jonkun viiskyt kertaa mun serkun pojan perässä, joka on vasta vähän yli 2- vuotias. Mutta energiaa sillä ainakin oli ja uhmaa. Ei totellut mua yhtään vaan räkätti nauraen takas, kun sanoin et ei saa heittää palloa aidan yli naapurien pihal. Arvatkaas kuka haki sen pallon ainakin 100 kertaa sielt naapureiden pihalta valkoisessa mekossa... Minä!

Siinä ollaan varmaan just menos 49 kertaa alakertaan, kunnes hän pelästyi mun kameran salamaa.

Viimeiset vieraat lähti kakun jälkeen eli joskus ysin maissa. Ruuat ja kakku sun muut oli todella hyviä! Oikeastaan samoja, mitä oli mun omaissa rippijuhlissa mutta ei se haitannut, koska yhtä hyvää oli nyttenkin! Harmi vaan, et mun serkku ja sen kihlattu ei päässyt koska työt, mn serkun mies ei päässyt koska työt ja sit yks mun serkku ei päässyt koska asuu niin kaukana ja sitten isän puolelt ei tullut ketään, koska ei mitään hajua. Tai no siis isän puolelta vain hänen veli asuu tääl vähän etelämpänä kuin Rovaniemi, joten ne jotka asuu siel pohjolas niin eivät tulleet. Iha ymmärrettävästi, lupasivat kumminkin kaikki tulla sitten, kun mulla on YO-juhlat. Jos saan itteni joskus kolmen vuoden päästä kirjoitettua ulos lukiosta.

Johannes sai sitten äitiltä ja isältä lahjaksi kauan ja hartaasti toivoman puhelimen. Koska hänella oli sama Nokia Lumia 800:nen kuin minulla, jonka itse sain heivata äidilleni silloin ku täytin 15. Eli vuos puol sitten. Eli Johannes oli kuulemma toivonut tota Samsungin Galaxy S5, vaik mä olisin sille mielummin Applen puhelimen ostanut. Mutta saipahan sen minkä halus ja oli siit todella kiitollinen. En oo pitkään aikaan nähnyt sen hymyilevän niinku se avas ton. #Materialismionnellisuus 

Juhlat sujuivat siis todella hyvin ja Johanneksel oli kuulemma iha kivaa, vaikka aluks olikin sillee: Onks mun oikeest pakko seistä tääl yläkerras... Mutta ei se näköjään niin paha ollut. Mullakin oli ihan hauskaa ja en oo varmaa itteeni pitkään aikaan syönyt niin ähkyyn kuin tuolloin. Mutta mitä sille voi jos ruoka on hyvää!

Tälläinen postaus tällä kertaa toivottavasti tykkäsitte ja ens postaus eli perjantain postaus on sellainen. jota on pyydelty, joten sitä odotellessa...

~Moikka ja ens postaukseen~